sunnuntai 13. elokuuta 2017

TK 1!





Eilen osallistuimme Raision tokokisoihin. Alokasluokkaan oli ilmoitettu viisi koiraa. Tuomarina toimi Ilkka Sten. Koepaikalla olimme hyvissä ajoin ja otin vain muutaman liikkeen ennen suoritustamme, hieman seuraamista ja kontaktia. Muuten pidin hyväksi koettuun tapaan Yolaa hieman etäämmällä ja tämä taktiikka tuntuu toimivan, silloin itse puran jännityksen johonkin muuhun kuin koiraan ja Yola taas odottaa innolla milloin menemme yhdessä tekemään. Yola tuntui olevan ennen suoritustamme ihan mukavassa vireessä, leikki kivasti ja otti hyvin kontaktia.

Suoritusjärjestyksessä ja näin ollen myös paikallaolossa olimme viidestä koirakosta viimeisiä. Yola meni jälleen vasta toisella käskyllä maahan, mutta jäi kuitenkin hyvin paikoilleen. Loppujen lopuksi liikkeen aikana kolme koiraa liikkui paikaltaan ja viimeiset sekunnit olivatkin melkoista kaaosta. Kaksi koiraa nousivat jännittyneinä haistelemaan toisiaan ja kolmas taisi juosta omistajansa luokse. Yola kuitenkin pysyi siihen saakka makuullaan, että palattuani sen viereen se nousi istumaan. Tuomari kuitenkin käski minun käskeä Yolan uudestaan maahan ja saimme uuden mahdollisuuden suorittaa liikkeen loppuun. Näin ollen tuomarin suhteuttaessa häiriön määrän suoritukseemme, saimme liikkeestä täydet 10 pistettä.

Liikkeet suoritettiin tällä kertaa hieman eri järjestyksessä, joka olikin kivaa vaihtelua. Aloitettiin maahanmenosta seuraamisen yhteydessä. Se meni tuttuun tapaan hyvin. Seuraavana vuorossa oli seuraaminen, joka meni tällä kertaa vähän paremmin. Kiinnitin nyt itse huomiota siihen että ennen pysähtymistä pyrin ottamaan viimeisen askeleeni hitaammin, jolloin koira pystyy helpommin seuraamaan rytmiäni. Melko pitkässä hitaan seuraamisen pätkässä Yola jäljesti hieman mutta muuten meni hyvin.

Hyppyeste meni hienosti, samoin tämän jälkeen luoksetulo. Noutokapulan pitämisessä omasta mielestäni sain hieman tyrkyttää kapulaa Yolalle mutta hienosti se sitä piti suussaan ja luovutti myös moitteetta. Kaukokäskyissä jouduin jälleen käskemään kahdesti maahan, joten siitä lähti pari pistettä.


Paikallaan makaaminen ryhmässä 1 min. 10
Seuraaminen 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 10
Noutoesineen pitäminen 10
Kauko-ohjaus 9
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 9

Yhteensä siis 190 pistettä, KP ja koulutustunnus TK 1, sijoitus 1/5. Loppujen lopuksi hieno suoritus ja olin tyytyväinen siihen että Yolalla oli ihan kivasti intoa. Nyt sitten avoimen luokan liikkeitä treenaamaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti