tiistai 29. elokuuta 2017

Maanantain tokoilut

Eilen tokotreeneissä tehtiin luoksetuloa, noutoja ja paikallaoloa. Luoksetuloon otettiin vähän nopeutta kouluttajan pitäessä Yolan pannasta kiinni. Luoksetulo on parhaimmillaan Yolan lemppariliike. Nyt siihen pitäisi vain yhdistää takakautta sivulletulo. Seuraavaksi tietysti aletaan myös harjoittelemaan ylempien luokkien luoksetuloja, avoimen luokan luoksetuloon, jossa koira siis jätetään maahan, täytyisi saada lisää vauhtia. Tehtiin luoksetuloa lelupalkalla joka toimii hyvin. Eli palkka heitetään heti ohjaajan taakse koiran lähtiessä juoksemaan.

Noutojen kohdalla harjoiteltiin tällä kertaa palauttamista. Tässä on vielä hiomista koska perusasento menee niin eteen. Oikeastaan tämä treeni menikin perusasennon hiomiseen koska itse kapulan pito ja sen ottaminen on Yolalle niin sujuvaa. Sain ohjeen palkata koiran ainoastaan reiden takaosaan jotta asento korjaantuisi oikealle paikalle. Treenikaverimme toi meille vielä upouudet ohjatun noudon kapulatkin!


Lopuksi tehtiin paikallaoloa ja nyt oli tosi hyvä kun saatiin sitä kaivattua häiriötreeniä. Paikallaolossa Yola pysyy mutta asento on ihan mutkalla. Haluaisin myös paikallaoloon enemmän intoa. Yola myös menee joka kerta maahan todella hitaasti ja yleensä toisella käskyllä... lyhyitä ja onnistuneita toistoja paikkistreeneihin siis, jotta koko liikkeeseen tulisi enemmän jännitettä ja sekä maahanmeno että sivulle nouseminen olisi nopea.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti