sunnuntai 30. joulukuuta 2018

lauantai 17. marraskuuta 2018

Treenikuulumisia



Viime viikkoina ollaan treenattu l√§hinn√§ rally-tokoa voittajaluokkaa ajatellen ja tokoa omaksi iloksi. Olen halunnut panostaa nyt tokossa vireeseen ja intoon, rallyssa taas vastaavasti tekniikkaan eli puolen vaihtoihin, k√§√§nn√∂ksiin ja oikean puolen seuraamiseen. 

Tokon osalta kirjaan nyt muistiin muutamia treenisuunnitelman peruspalikoita, jotka ovat nyt ensi kev√§√§n treenilistalla. Yksi ihan perusasia on perusasennon k√§siapu. Se t√§ytyy nyt viimeist√§√§n h√§ivytt√§√§ pois. Olen ottanut nyt muutamia videoita treeneist√§ ja huomaan, ett√§ oma k√§siapu on huomattavan iso ja ilman sit√§ Yola tulee sivulle vinoon. Eli nyt vahvistamaan sit√§, ett√§ Yola tulee eri kulmista sivulle suoraan. Ruudun harjoittelussa ollaan otettu oikean paikan vahvistamista kosketusalustalla ja vauhtia siten, ett√§ ollaan tehty vaan pelkk√§√§ ruutuun juoksemista. Sen lis√§ksi kaukok√§skyjen tehotreeni√§ on luvassa, eli sit√§ ett√§ liikeradoista saadaan sujuvat.

Olen vetänyt kertaalleen treenit High Five Agility Team:in rally-tokotreeneissä. Tarkoituksena on jatkaa näitä koulutusjuttuja myös Kainuun Hurtilla, kunhan omat tokokurssi saadaan saatettua loppuun. Ilmoittauduttiin hiljattain siis tokokurssille, joka järjestetään kuusi kertaa Vuokatin Fun Dog areenalla. Sieltä saadaan varmasti ainakin häiriö- ja liikkurointitreeniä sekä vähän ulkopuolisen ajatusta meidän tokokuvioista.

Muuten ollaan vaan oikeastaan lenkkeilty ja nautittu ulkoilmasta, ja Yola on lis√§ksi kasvatellut talviturkkiaan viime kes√§lt√§. Aion kyll√§ ensi kes√§n√§kin k√§ytt√§√§ trimmeri√§ samaan tarkoitukseen, sen verran vauhtia ja lis√§√§ liikett√§ sill√§ saatiin kuitenkin loppukes√§st√§ aikaan. 



tiistai 30. lokakuuta 2018

Lokakuun kuvasatoa



Sain pitk√§st√§ aikaa kuvailla j√§rjestelm√§kameralla, v√§h√§n vaihtelua k√§nnykk√§kuviin. Kamera on tietysti jo aikansa el√§nyt, poikayst√§v√§ni vanha Nikon D50, mutta kuvaaminen oli pakkasesta huolimatta mukavaa. Yolakin nauttii jo syksyn pakkasista, tulisi jo sit√§ lunta!




maanantai 22. lokakuuta 2018

Rallykisat kuopiossa

Lauantaina ajeltiin Yolan kanssa Kuopioon rally-toko kisoihin. Koiramekassa j√§rjestettiin tuplakisat ja vuorossa oli avoimessa luokassa starttaaminen. Koiramekka oli hieno ja tilava halli, olisi ihana p√§√§st√§ treenaamaan tuollaisessa paikassa useamminkin. A-kisan tuomaroi Heli Kelh√§l√§ ja B-kisan Hannele Pirttimaa. En j√§nnitt√§nyt n√§it√§ kisoja lainkaan niin paljon kuin edellisi√§. Tiesin, ett√§ Yola kyll√§ osaa, kunhan en itse j√§nnitt√§misell√§ni pilaa sen tekemist√§.

Ensimm√§isell√§ radalla kuitenkin tuntui, ett√§ syd√§n j√§tti pari ly√∂nti√§ v√§list√§ sill√§ l√§ht√∂kyltill√§ remmi√§ irrottaessa huomasin, ett√§ Yolan puolikuristava panta oli kirist√§v√§ss√§ lenkiss√§, eli ns. s√§√§nt√∂jen vastaisesti kiinni. Ajattelin, ett√§ t√§h√§nk√∂ t√§m√§ koko rata nyt jo heti alkuunsa kosahti. Tietysti ensimm√§isen kyltin aikana en miettinyt muuta kuin sit√§, mutta sitten ajattelin ett√§ nyt annetaan vaan menn√§ ja tehd√§√§n hyv√§ suoritus vaikka tulisikin hyl√§tty. Rata oli kyll√§ tosi kivan ja helpon oloinen. Ainoastaan yksi inhokkikyltti sielt√§ l√∂ytyi ja siit√§ saatiin -3, eli koira eteen istu ja yksi askel peruuttaen, kaksi askelta jne. T√§ss√§ siis virheen√§ sama vanha kompastuskivi eli liian lyhyet askeleet. Onneksi uudet s√§√§nn√∂t tuovat t√§h√§n ensi vuoden alusta helpotuksen ja harppominen j√§√§ pois. Lis√§ksi yksi virhepiste l√§hti py√∂r√§hdyksess√§ eli kolmannella kyltill√§, koska hidastin liikaa. Yola seurasi koko radan mielell√§√§n ja istu seiso kyltti meni erityisen hienosti, my√∂s pujottelu, jossa Yola on l√§hiaikoina treeneiss√§ halunnut tehd√§ puolenvaihtoja takana... T√§ll√§ kertaa ei, vaan h√§n seurasi oikein kauniisti iloinen ilme naamalla. Lopuksi viel√§ ilon py√∂r√§hdykset ja haukahdukset. Onneksi oltiin l√§ht√∂kyltill√§ kai sen verran kaukana, ett√§ tuomari ei hihnan kiinnityskohtaa niin tarkasti n√§hnyt. Radan lopuksi kiinnitin remmin  t√§risevin k√§sin kuitenkin oikein. T√§ytyy kyll√§ hankkia erilainen rallypanta ja remmi, ettei tarvitse tuollaista asiaa en√§√§ stressata koetilanteessa... Alla kuvamateriaaliakin tapahtuneesta. Kiitos Iitulle henkisest√§ tuesta ja videokuvasta.


A-kisan rata, tuomarina Heli Kelhälä

Toiselle radalle l√§hdettiin hyviss√§ tunnelmissa. Ensimm√§iselt√§ radalta siis saimme 96 pistett√§ ja toinen rata vaikutti aika saman tyyppiselt√§. T√§ss√§ radassa eniten j√§nnitin hyppy√§, koska treeneiss√§ Yolan monta kertaa ollut niin kiinni kontaktissa, ett√§ sit√§ on vaikea ohjata hypylle. Nyt se kuitenkin hypp√§sin hyvin ja sujuvasti. Istu-seiso meni t√§ll√§ radalla v√§h√§n vinoon ja t√§st√§ saatiin -3 pistett√§ ja yksi ohjaajavirhepiste my√∂s joltain kyltilt√§. Spiraalissa Yola nojasi mielest√§ni liikaa jalkaani, kuitenkin tuomarin mielest√§ se n√§ytti vaan ilmeisesti iloiselta seuraamiselta ja hyv√§ niin. Olin tosi iloinen Yolan mielentilasta ja siit√§, etten itse pilannut koko hommaa liialla j√§nnitt√§misell√§. T√§lt√§kin radalta saatiin sitten yhteens√§ 96 pistett√§.


B-kisan ratapiirros.

Kehuja saatiin hyv√§st√§ yhteisty√∂st√§ ja taitavasta suorittamisesta. Heli Kelh√§l√§ kommentoi suoritustamme lauseella "Upea pari ♥️". T√§st√§ on hyv√§ jatkaa, seuraavissa kilpailuissa sitten jo ehk√§ voittajaluokkaan, hui!


tiistai 9. lokakuuta 2018

Rally-tokon koulutusviikonloppu

Aisti ja Tunne Oy j√§rjesti sunnuntaina rally-tokon koulutusviikonlopun, jossa kouluttajana toimi Oona Tuormaa-Soikkeli Jyv√§skyl√§st√§. Koulutus oli kaksip√§iv√§inen ja n√§in ollen mahdollisuus oli osallistua kahtena p√§iv√§n√§, mutta olin t√∂iss√§ lauantaina, joten sen vuoksi otimme osaa vain sunnuntain koulutukseen.

Olin mieless√§ni ajatellut, ett√§ treenataan Yolan kanssa kaikenlaisia yksitt√§isi√§ asioita, kuten k√§√§nn√∂ksi√§, tulppaaneja yms. Heti ensimm√§isten minuuttien aikana Oona kuitenkin huomasi yhden asian, jota p√§√§dyimmekin sitten enemm√§n tai v√§hemm√§n ty√∂st√§m√§√§n. Oona n√§ki, ett√§ ongelma meid√§n rallyn treenaamisessa on se, ett√§ tokotaustansa vuoksi se on koko ajan seuratessa niin vahvassa kontaktissa. Se ei siis ole oppinut katsomaan mun k√§tt√§ eik√§ muita eleit√§ seuraamisen lomassa eli tehdess√§√§n rataa. Sen takia esimerkiksi sivulla py√∂riminen, puolen vaihdot ja muut temput ovat olleet sille vaikeita.

L√§hdimme liikkeelle k√§sikosketuksen opettamisessa. Yolalle k√§sikosketuksen merkitys lopulta onkin k√§den katsominen eli huomion kiinnitt√§minen muualle kuin minun kasvoihin. Olimme onneksi Yolan kanssa t√§t√§ jo harjoitelleetkin, joten itse k√§sikosketus l√§hti sujumaan aika mukavasti. N√§in p√§√§simme etenem√§√§n puolen vaihto edess√§- harjoitukseen. Ensin opetettiin Yola seuraamaan k√§tt√§ ja jossain vaiheessa vaihdoimme k√§den kosketuskeppiin. Sitten kun se sujui, annettiin vihje huomion kohdistamisesta muualle eli t√§ss√§ tapauksessa minun k√§teen tai kosketuskeppiin. T√§m√§n j√§lkeen vein k√§den eteen ja oikealle sivulle ja sen j√§lkeen pyysin Yolaa seuraamaan eli koskemaan k√§tt√§. N√§in sain sen houkuteltua oikealle puolelle. Samaa kokeiltiin my√∂s puolen vaihdossa takana. T√§m√§ onnistui hyvin, mutta uuden asian opettelussa Yola vaan on niin tosi tosi varovainen. Oona kannustikin rohkaisemaan Yolaa mahdollisimman paljon, koska h√§nkin n√§ki, ett√§ Yola yritt√§√§ koko ajan parhaansa 110 prosenttisesti ja se pelk√§√§ ep√§onnistuvansa. Sen takia se ei my√∂sk√§√§n kovin helposti uskalla yritt√§√§ uudestaan.
T√§m√§ vinkki oli kuitenkin erinomainen ja p√§√§stiin sill√§ taas eteenp√§in meid√§n treeneiss√§. Oona n√§ill√§ n√§kymin tulee uudestaan kev√§√§ll√§kin kouluttamaan ja silloin luulen, ett√§ treenaamme ainakin oikean puolen seuraamista... Mahtavia oppeja ja antoisa p√§iv√§, vaikka olinkin kipe√§n√§ koko viikonlopun. Hyvien vinkkien lis√§ksi saatiin my√∂s annos treeni-intoa! Seuraavat rally-kisat ovatkin sitten pian Kuopiossa.

Kuvakaappaus Aisti ja Tunne Oy:n instagram-tililtä


sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Kisaviikonloppu Kainuussa

© Arja Korhonen

Eilen kisattiin tokossa luultavasti viimeisen kerran  t√§lle vuodelle. Nyt kisaaminen tuntui kivalta, oma j√§nnitys siedett√§v√§lt√§ ja j√§i tunne, ett√§ Yola olisi halunnut tehd√§ viel√§ lis√§√§kin. Kisat olivat siis Sotkamossa ja tuomarina toimi Allan Aula. Alkuun tehtiin paikallaolo ryhm√§ss√§ ja siit√§ saatiin kymppi. Se on varma liike ja Yola jaksaa pit√§√§ kontaktin hienosti istuessaan. Seuraavaksi t√§t√§ liikett√§ t√§ytyy hioa viel√§ enemm√§n esimerkiksi liikkurih√§iri√∂ill√§, jotta paikallaolo varmistuisi entisest√§√§n.

Yksil√∂liikkeet oli jaettu kahteen osaan. Ensimm√§isess√§ setiss√§ olivat seuraaminen, liikkeest√§ seisominen, luoksetulo ja hyppy. Seuraaminen meni ihan mukavasti, tuomari antoi kyll√§kin palautetta k√§siavusta, joka on mulla kovin tahmeasti liikkuva vasen k√§si. Sit√§ t√§ytyy siis jatkossa liikuttaa enemm√§n. Seuraaminen oli paikoittain melko hyv√§√§, siit√§ saatiin huimat 9½. Liikkeest√§ seisominen taisi olla 10, samoin luoksetulo. Ihan √§lytt√∂mi√§ pisteit√§, vaikkakin sin√§ns√§ ei mit√§√§n isoja virheit√§ kyll√§k√§√§n. Luoksetulon lopussa hieman hidasti, mutta liikkeest√§ seiso oli jo aika hyv√§. Pahaksi onneksi Yola kuitenkin kiersi hyppyesteen, joka harmitti paljon. Saatiin onneksi uusia se heti ja silloin Yola hypp√§sin sen oikein mallikkaasti.

© Arja Korhonen

Toisessa osassa vuorossa olivat liikkest√§ maahanmeno, merkin kierto, ruutu, nouto ja lopuksi kaukot. Liikkeest√§ maahan meni aika hitaasti ja jouduin varmistamaan eli katsoin taakse. Siit√§ kuitenkin 10... Merkin kierrossa h√§t√§ilin itse, eik√§ Yola ehtinyt katseella merkata keltaista kartiota. K√§skyn kuullessaan se kiersi iloisesti liikkurin ja palasi takaisin, yritin uudestaan mutta ei onnistunut. Se meni siis harmillisesti nollille my√∂s. Ruutuun meni kohtalaisen hyvin, hieman edelleenkin etureunaan ja empien loppumatkan, mutta meni kuitenkin. Seis k√§skyll√§ pys√§htyi ja mutta vasta toisella k√§skyll√§ meni maahan, siit√§ liikkeest√§ 8. Noudossa tuli hieman vinoon eteen mutta l√§hti innoissaan hakemaan, ravilla tuli takaisin. Siit√§ saatiin 8,5 pistett√§. Lopuksi kauko-ohjaus, jossa Yola liikkui, eik√§ tehnyt vaihtoja kunnolla. Taisinpa antaa jonkun kaksoisk√§skynkin, siit√§ 5 pistett√§.

Loppujen lopuksi kokeesta j√§i tosi kivat fiilikset. Yola n√§ytti silt√§, ett√§ se olisi voinut menn√§ keh√§√§n vaikka heti uudestaankin ja meill√§ oli oikeasti pitk√§st√§ aikaa kivaa keh√§nauhojen sis√§puolella. Tuomari oli mielest√§ni liioitellun anteliaalla p√§√§ll√§ pisteiden suhteen, joten sen takia harmitti kyll√§, ett√§ kaksikin liikett√§ meni nollille. Yhteispisteet 229.5 riittiv√§t kuitenkin kakkostulokseen ja sijoituimme kahdeksanneksi avoimessa luokassa. Pitk√§st√§ aikaa saatiin my√∂s kisoista kuvamuistoja, kiitos niist√§ kuvaaja Arja Korhoselle.

© Arja Korhonen

© Arja Korhonen

Seuraavana p√§iv√§n√§ eli sunnuntaina kilpailtiin sitten vuorostaan rally-tokossa. Kajaanissa j√§rjestettiin tuplakisat  ja ilmoitin Yolan molempiin kisoihin. Mietin aluksi, ett√§ onko kolme kisaa liikaa yhdelle viikonlopulle mutta Yola palautui lauantain tokokisoista hyvin. Kisat olivat onneksi suhteellisen l√§hell√§ ja Yola osaa niin hyvin rauhoittua kisapaikalla autoon, joten loppujen lopuksi huoli oli turha.
Rally-tokoilu me ollaan siis aika vasta aloitettu, mutta tokopohjalla on melko helppo kisata kahdessa ensimm√§isess√§ luokassa, eli alokas- ja avoimessa luokassa. N√§in ollen olen kokenut, ettei alokasluokan koulutustunnus ole kovin vaikea saavuttaa lyhyenk√§√§n ajan sis√§ll√§. Kaksi alokasluokan hyv√§ksytty√§ tulosta olikin jo takana ja henkisesti olin jo valmistautunut, ett√§ p√§√§st√§√§n kisaamaan toinen kisa avoimessa luokassa, jos ei mit√§√§n ihmeellisyyksi√§ tapahdu. No mites muutenkaan, kyll√§ tapahtui. ūüėÉ  Molemmat alokasluokan radat vaikuttivat minusta helpoilta. Teemme useimmiten rallytreeneiss√§ ratoja ja treeneiss√§ ne ovat usein paljon vaikeampia ja my√∂s pitempi√§. Ajattelin siis, ett√§ helppo homma ja katselin B-kisan avoimen luokan rataa jo sill√§ silm√§ll√§.

A-kisan alokasluokan rata

Ensimm√§isen kisan rataan ei onneksi kuulunut koira edess√§ peruuttamista, se on edelleen mun inhokki. ūüėĄ  Osaksi varmaan siit√§ syyst√§, ett√§ eteentulo on edelleenkin Yolalle ep√§varma ja virett√§ laskeva liike. Lis√§ksi itse joudun aina kovin paljon keskittym√§√§n riitt√§v√§n pitkiin askeleihin sek√§ lis√§ksi siihen, ett√§ otan niit√§ tarpeeksi.

A-kisan rata meni muuten hyvin, paitsi jossain istu-maahan sarjassa Yola meni huonosti eli hitaasti maahan  (edelleen maahanmeno treenej√§ enemm√§n! Ja maahanmenosta mukavampi asia...). T√§ss√§ huomaan, ett√§ olen pitk√§√§n ollut palkkaamatta maahanmenoja, koska ne on olleet Yolalla niin varmoja. T√§st√§ johtuen se ei en√§√§ mene loppuun asti maahan, koska olen vahvistanut vain perusasentoja eli sit√§ mik√§ asento yleens√§ tulee maahanmenon j√§lkeen. Rata meni muuten oikein mallikkaasti, mutta oma keskittyminen ehk√§ hieman herpaantui kun juuri seitsem√§nnell√§ kyltill√§ pari kylttipaperia lenn√§hti taivaantuuliin tuulen puuskasta johtuen. Yola ei onneksi niist√§ v√§littanyt enk√§ itsek√§√§n panikoinut, koska tiesin ett√§ ne ovat Yolalle saman tekevi√§. T√§ydellist√§ h√§iri√∂treeni√§, kisoissa... T√§m√§n kyltin jouduin kuitenkin uusimaan koska, Yola tuli takakautta sivulle vaikka piti tulla vasemmalta. Videolla kyll√§kin itse huomaan n√§ytt√§v√§ni sille k√§simerkin takakautta sivulle, joka tietysti luonnollisesti h√§mmensi sit√§, eli t√§h√§nkin erottelutreeni√§. Spiraali meni hyvin ja seuraaminen pysyi tiiviin√§. Spiraalin j√§lkeen askel oikealle kyltti ja sen j√§lkeen... Kyltin nro 10 k√§velin mallikkaasti ohi! En huomannut sit√§ ollenkaan. T√§st√§ syyst√§ siis koko radalta tuli tulokseksi hyl√§tty... Olisi pit√§nyt tajuta, ett√§ sen takia askel oikealle olikin, ett√§ koko radan linja muuttui. Ilman t√§t√§ s√∂ssimist√§ olisi saatu 97 pistett√§... Tuomarin, joka siis oli t√§ll√§ kertaa Tytti Lintenhofer, kommentti oli "taitavaa seuraamista ūüíĖ". Alla video suorituksestamme.


Harmitus oli ensimm√§isen radan j√§lkeen melko kova. Kun kisan edetess√§ k√§ytiin ihmettelem√§ss√§ tuloslistaa, siell√§ oli monella, viel√§ per√§kk√§isell√§ koirakolla tuloksena HYL. En siis ollut ik√§v√§ kyll√§ ainoa, joka s√∂ssi t√§ss√§ kyseisen vaiheessa koko radan. Siit√§ lohduttautuneena ja yht√§ kokemusta viisaampana marssin B-kisan alokasluokan rataan tutustumiseen.   
B-kisassa Yolalla oli oikeastaan viel√§ parempi vire. Oma j√§nnitysk√§√§n ei ollut en√§√§ niin paha, ja loppujen lopuksi toisesta radasta saatiin hienosti 90  pistett√§. Yhdest√§ kyltist√§ tuli -10 kun Yola teki yhden pienen ylim√§√§r√§isen istumisen ennen liikkeelle l√§ht√∂√§. Ilman sit√§ olisi tullut puhdas rata. Toisaalta, Nyt saatiin kuitenkin se RTK1 ja menolippu avoimeen luokkaan. Ja mik√§ parasta eroonp√§√§sy talutushihnasta. Alla ratapiirros ja video hyv√§ksytyst√§ radasta, tuomarina Jaana Karppinen.




P√§iv√§n p√§√§tteeksi saatiin viel√§ yritt√§√§ voittajaluokan rataa nollakoirakkona. K√§yt√∂sruutu sujui hyvin, Yolan kontakti pysyi todella hienosti koko ajan ja viel√§ ajan p√§√§tytty√§kin. Se ei siis jatkossa tule olemaan ongelma. Sen sijaan itse rata oli melkoista rallattelua sanan varsinaisessa merkityksess√§. Rata meni siis teknisesti huonosti koska Yola ei osaa oikean puolen seuraamistaviel√§ ollenkaan. En my√∂sk√§√§n tiennyt, ett√§ se arvostellaan ns. virallisesti eli my√∂s nollakoirakko saa arvostelulomakkeen. Mentiin rata kuitenkin l√§pi hymyss√§ suin ja se oli j√§lleen kerran hyv√§√§ harjoitusta ennen kaikkea minun omalle kisaj√§nnitt√§miselleni.  

lauantai 25. elokuuta 2018


Yolan kanssa olemme viettäneet paljon aikaa retkeillen ja nauttien ulkoilmasta ja etenkin sienestämisestä. Ensimmäisissä kuvissa retkeilemme Syötteen kansallispuistossa.


Näissä ylläolevissa kuvissa Yola pääsi mukaan karpalosuolle.

 

My√∂s Yolan russelikaverit Martta ja Tuju ovat olleet retkeilyseuranamme. 



maanantai 20. elokuuta 2018

TOKO SM 2018

Kiitos Sporttirakille kuvamuistosta

Limingassa j√§rjestettiin viikonloppuna 18.-19.8 tottelevaisuuskokeiden SM-kisat. Saatiin olla mukana osallistumassa ensimm√§ist√§ kertaa t√§llaisiin "isoihin kisoihin", kun ilmoittauduttiin Golden Ringin joukkueeseen. Kilpailtiin Yolan kanssa siis avoimessa luokassa. Oli mahtava p√§√§st√§ mukaan joukkueeseen ja tavoitteena n√§iss√§ kisoissa oli tehd√§ Yolan kanssa meid√§n tasoinen ja hyv√§ntuulinen suoritus. P√§√§tavoite oli kokeen j√§lkeinen positiivinen tunnelma, koska kaksi edellist√§ kisakokemusta tokon osalta oli mennyt niin pieleen.

Kisat olivat kaksip√§iv√§iset. Lauantaina kisattiin avoin luokka kokonaisuudessaan sek√§ evl:n karsinnat. Sunnuntaina taas alokas- ja voittajaluokka sek√§ evl:n finaali. Avoimeen luokkaan oli ilmoitettu 47 koiraa, joista lopulta kaksi taisi olla kisap√§iv√§n√§ pois. Meid√§n kilpailu nro oli 113 eli oltiin 13. koko avoimessa luokassa. Y√∂vyimme Oulussa yst√§v√§ni luona ja lauantaina olimme Limingassa jo hyviss√§ ajoin aikaisin aamulla, koska joukkueen j√§senet t√§ytyi ilmoittaa kaikki samanaikaisesti vaikka oma suoritus olisikin ollut my√∂hemmin. My√∂s el√§inl√§√§k√§rin tarkastukset tehtiin kaikille koirille yksitellen ja perusteellisesti, nekin heti aamulla ennen kisojen alkua. El√§inl√§√§k√§rin tarkastus meni hyvin. Sen j√§lkeen k√§ytin Yolan pienell√§ k√§velyll√§ ja otin hieman lyhytt√§ seuruuta ja kontaktia, jonka j√§lkeen vein sen lep√§√§m√§√§n kevyth√§kkiin. Yola tuntui mukavan reippaalta ja hyv√§ntuuliselta, vaikka tiesin, ett√§ p√§iv√§ oli toki vasta aluillaan. Huojentavaa oli se, ett√§ saimme kilpailla jo lauantaina ja sunnuntaina pystyimmekin olemaan jo ihan rennoin mielin ja keskitty√§ vain kannustamaan muita koirakoita.
Avoimessa luokassa liikkeet oli jaettu kolmelle eri tuomarille, kolmeen eri keh√§√§n. Ensimm√§isess√§ keh√§ss√§ suoritettiin paikallaolot viiden koiran ryhmiss√§, sek√§ yksitt√§isen√§ liikkeen√§ sen j√§lkeen hyppyeste. Tuomarina t√§ss√§ toimi Heli Kelh√§l√§.  Paikallaolo meni tosi hyvin. Kaikki koirat pysyiv√§t hienosti, samoin Yola. Paikallaolosta saimme 10 pistett√§. Paikallaolon j√§lkeen palkkasin Yolan ja odotimme hetken hyppyesteelle p√§√§sy√§. T√§t√§ j√§nnitin hieman, koska kahdella edellisell√§ kerralla Yola oli kiert√§nyt hypyn. Nyt Yola j√§i istumaan, pudotti kontaktin kun j√§tin sen ja juoksi v√§h√§n hitaasti, mutta toisaalta Yolan vauhdiksi ihan hyvin, hypp√§si esteen ja tuli aika hyvin perusasentoon. T√§st√§ saatiin 9 pistett√§. Alla video hyppyesteliikkeest√§.




S√§√§ tuntui aamulla mukavan viile√§lt√§ mutta p√§iv√§√§ kohden aurinko alkoi paistaa aika kuumasti. Onneksi keh√§t olivat nurmikent√§ll√§, joka taas y√∂n sateen j√§ljilt√§ oli l√§pim√§rk√§ ja se v√§h√§n viilensi. Siit√§ huolimatta tuntui, ett√§ olisin saanut vilvoitella Yolaa viel√§ lis√§√§kin. Onneksi ajelin silt√§ joku viikko sitten turkin lyhyeksi, se nimitt√§in l√§√§h√§tti ennen toista keh√§√§ jo melko lailla, ja t√§ss√§ kohtaa tuntui, ett√§ ennen paikkiskeh√§√§ ollut vire oli katoamassa nyt kuumuuden takia taivaan tuuliin. Tietysti itse my√∂s j√§nnitin suoritusta, ja n√§in j√§lkeen p√§in ajateltuna ehk√§ hinkkasin v√§h√§n liikaa jotain perusjuttuja ja liian h√§t√§isesti. T√§st√§ Yola hieman h√§mmentyi, mutta otti kuitenkin kontaktia ja tehtiin v√§h√§n kosketusalustaa ja takap√§√§nk√§ytt√∂√§ ennen keh√§√§.

Toisessa keh√§ss√§ vuorossa olivat siis merkin kierto, luoksetulo, nouto ja liikkest√§ maahan. Tuomarina t√§ss√§ keh√§ss√§ Henna Hautakoski. Yola teki tosi mukavalla vireell√§ keh√§√§nmenon, t√§ss√§ kohtaa videolla huomaan, ett√§ k√§velen itsekin pitk√§st√§ aikaa normaalisti kun Yola seuraa, eli molemmat k√§det liikkuvat ja k√§vely n√§ytt√§√§ rennolta, hyv√§! Ensimm√§isen√§ vuorossa olevan kiertokartion Yola merkkasi hyvin. L√§hti kiert√§m√§√§n hyv√§ll√§ nopeudella mutta j√§lleen v√§h√§n j√§i hidastelemaan kartion taakse ja ravilla tuli takaisin. Yolan hidastaessa merkin taakse, tein pienen askeleen paikallani ja siit√§ Yola sai varmistuksen ett√§ ei t√§nne merkin taakse pit√§nyt j√§√§d√§ vaan tulla sielt√§ suoraan sivulle. Perusasento oli hieman vino ja t√§ss√§ kohtaa minulla meinaa oma k√§si koko ajan karata avustamaan. T√§st√§ saatiin 8 pistett√§. Luoksetulossa jouduin antamaan toisen k√§skyn kun ei ekalla mennyt maahan. L√§hti hyv√§ll√§ vauhdilla mutta liikaa hidasti loppuun ja perusasento hidas, t√§st√§ 6½ pistett√§. Noudossa l√§hti hienosti hyv√§ll√§ vauhdilla hakemaan, otti kapulan hyvin mutta ravasi t√§ss√§kin lopussa ja palautus eteen oli todella vino, siirtyi kuitenkin perusasentoon yll√§tt√§v√§n hyvin, joten t√§st√§ lopulta 8 pistett√§. Lopuksi liikkeest√§ maahanmeno, jossa Yola seurasi mukavasti mutta j√§i k√§skyst√§ istumaan. Kuitenkin toisella k√§skyll√§ tai kolmannella lopulta meni maahan, mutta harmittavasti t√§st√§ ensimm√§isen asennon takia 0 pistett√§.  

Itse olin keh√§ss√§ jotenkin tosi huojentunut Yolan vireest√§ ja sen takia oma sosiaalinen palkkaus oli omasta mielest√§ni "liikaa". Kehuin hieman liian kovalla √§√§nell√§ ja kumarruin Yolaa kohti liikaa. Onneksi v√§lill√§ tajusin ottaa askeleita siit√§ pois p√§in ja tehd√§ "k√§√§nny" k√§skyll√§ perusasennon hakemista. Hieman mun oma tunnetila n√§ytt√§√§ Yolaakin vaivaavan keh√§ss√§, selv√§sti se aistii mun j√§nnityksen edelleenkin vahvasti, mutta ei t√§ll√§ kerralla niin pahasti kuin aiemmin. Py√∂rimistemppu liikkeiden v√§liin ei n√§k√∂j√§√§n viel√§ ole tarpeeksi vahva, joten mietin, kannattaako sit√§ k√§ytt√§√§ viel√§ keh√§ss√§. Ehk√§ mielummin tuo rallyn "k√§√§nny"-k√§sky eli takap√§√§nk√§ytt√∂k√§sky toimii t√§ss√§ v√§h√§n paremmin. Toinen osa alla videoituna.


Viimeisess√§ keh√§ss√§ tehtiin viel√§ kaukot, liikkeest√§ seiso ruutu ja seuraaminen. Kaukok√§skyiss√§ Yola teki peruuttaen maahanmenon ensin perusasennosta hyvin. Ensimm√§iseen istumiseen tarvitsi tuplak√§skyn, toisen maahan vaihdon teki omituisesti, seuraava istu oli ihan ok ja viimeinen maahan melko hyv√§, siihen n√§hden kuinka surkeat kaukovaihdot on treeneiss√§ olleet tuolla uudella "peruutusmaahanmenolla". Kaukok√§skyist√§ saatiin 7 pistett√§. Liikkeest√§ seisomisen pilasin itse kun sanoin k√§skyksi seis vaikka yleens√§ sanon seiso... Yola siis varmasti h√§mmentyi ja sen takia hiippaili yli oman mittansa eli liikkui liikaa, n√§in ollen toinen harmittava 0 pistett√§. Ruudun lukitsi ihan hyvin, l√§hti juoksemaan ehk√§ v√§h√§n hitaasti ja meni kuitenkin ruutuun, mutta j√§i ihan l√§helle vasemman puoleista etukartiota ja nauhaa. Olin ihan varma ett√§ maahan k√§skiess√§ sen tassut tulee nauhalle tai sen yli, mutta mit√§ viel√§! Mahduin juuri ja juuri ruutuun Yolan viereen ja pyysin sen sivulle, saatiin loppujen lopuksi 7½ pistett√§ koko liikkeest√§. Ruutu meni siis t√§ll√§ kertaa hieman enemm√§n tuurilla  kuin taidolla... ūüėā Viimeisen√§ oli seuraaminen, joka meni yll√§tt√§v√§n hyvin. Seuraamiskuvio oli melko lyhyt ja mukavatempoinen. Hyv√§ kun se oli viimeinen liike. Peruutuksissa Yola k√§√§ntyi aika paljon, mutta se oli odotettavissakin. P√§√§osin se seurasi aika hyvin, joku yksitt√§inen perusasento j√§i puuttumaan mutta muuten olin ennen kaikkea tyytyv√§inen sen vireeseen ja asenteeseen! Seuraamisesta lopulta 8 pistett√§. Alla video kolmannesta keh√§st√§, jossa seuraaminen harmillisesti loppuu v√§h√§n lyhyeen.


Kaiken kaikkiaan, kisojen tavoite toteutui ja niist√§ j√§i hyv√§ mieli. Yola teki h√§nt√§ heiluen teki koko ajan ja min√§ en j√§nnitt√§nyt niin paljon kuin aikaisemmin. Luotin siihen, ett√§ jotain Yola kuitenkin osaa ja me tehd√§√§n niin hyvin kuin osataan. Olin jossain vaiheessa mieless√§ni pohtinut, ett√§ n√§ihin kisoihin loppuu meid√§n tokotaival, mutta ehk√§ me koetetaan viel√§ saada se ykk√∂stulos joistain kisoista, jos silt√§ alkaa tuntua. Meid√§n Golden ringin joukkue sijoittui lopulta sijalle 15/31. Onnea viel√§ kaikille joukkue- ja kisakavereille, oli hieno kokemus saada olla t√§llaisissa isoissa kisoissa mukana.



perjantai 3. elokuuta 2018



 
Nyt pari viimeist√§ viikkoa ollaan vaan oltu tekem√§tt√§ mit√§√§n. Nautittu kes√§st√§ ja siirretty treenisuunnitelmia sek√§ tulevia kisaj√§nnityksi√§ v√§h√§n sivummalle. Helteet ovatkin olleet sopivasti treenaamisen tiell√§ ja kaikki Yolan energia on kyll√§ kulunut uimiseen. Mielell√§√§n se vedess√§ touhuaa vaikkakin edelleen pidemm√§n matkan uiminen on tosi hidasta. Yola kyll√§ mielell√§√§n menee veteen, mutta jotenkin uimatekniikka n√§ytt√§√§ minusta oudolta tai jotenkin aiempaan verrattuna tehottomammalta ja hitaammalta.
 
Nimenomaan liikkumisen puolesta Yolan terveys v√§lill√§ huolestuttaa. Vaikkakin Yola on aina ollut perusterve ja t√§ytt√§√§ vuoden vaihteessa vasta seitsem√§n vuotta. Yola kuitenkin liukastelee edelleen usein liukkailla pinnoilla. En muistaakseni ole t√§st√§ aiheesta t√§nne aiemmin edes kirjoitellut. Liukasteleminen alkoi jossain vaiheessa Yolan ollessa viel√§ melko nuori, alle vuoden ik√§inen, luulisin. Asuimme Oulussa kerrostalossa ja er√§√§n kerran se liukastui tosi pahasti rappusia noustessaan kiviportailla. Silloin se meni t√§ysin paniikkiin ja veti kaikki raajat x-asentoon, jouduin muistaakseni osittain kantamaan sen loppumatkan sis√§lle asuntoon. T√§ss√§ vaiheessa en tajunnut korjata virhett√§ heti ja seuraavalla kerralla, eli seuraavana p√§iv√§ k√§vi samoin ja tilanne toistui. T√§ss√§ kohtaa yritin paikata tilannetta viem√§ll√§ sen puoliv√§kisin portaisiin, mutta ilmeisesti en osannut rohkaista sit√§ kunnolla vaikka koetin sy√∂tt√§√§ sit√§ rappusilla ja sied√§tt√§√§ liukkaaseen pintaan uudestaan ja uudestaan. En ehk√§ ymm√§rt√§nyt siin√§ kohtaa, kuinka herkk√§ koira Yola on ja lopulta se ei suostunut kulkemaan portaissa ollenkaan. T√§m√§n j√§lkeen kuljettiin pitk√§√§n hissill√§ ja v√§lteltiin portaita. Muutamat sis√§n√§yttelyt ovat my√∂s olleet katastrofeja, sill√§ Yola on paniikissa liukastellut matolta matolle ja t√§rissen pinkonut kevyth√§kkiins√§ turvaan. Vanhemmalla i√§ll√§ tietysti portaissa kulkeminen on vain pahentunut ja liukkaat pinnat ovat sille koko ajan vaikeampia, rappuk√§yt√§v√§t, vaaleaan kiilt√§v√§n laattalattiat jne. Pari vuotta sitten ostin sille kuratossut, joiden avulla se uskaltaa k√§vell√§ paremmin, koska se ei saa kynsi√§ niiss√§ esiin ja n√§in ollen ei liukastu. V√§lill√§ sille riitt√§√§ pelkk√§ yksi tossu yhteen tassuun ja se voi kulkea aivan normaalisti paikasta toiseen.
 
Aika ajoin mietin sen kuvauttamista, mutta toisaalta v√§lill√§ se sitten ui ja liikkuu paremmin. Silti huomaan, ett√§ tarkkailen sit√§ ihan erill√§ tavalla kuin ennen ja tietysti sekin vaikuttaa siihen, ett√§ jokaisen "huonosti otetun" askeleen rekister√∂in ja j√§t√§n loput ehk√§ huomiotta. Autoon Yola hypp√§√§ kuitenkin ongelmitta, ja turvatossun kanssa k√§velee tosi n√§tisti. V√§lill√§ sen laukkaaminen n√§ytt√§√§ hyv√§lt√§ ja v√§lill√§ se taas on kankeaa "pupulaukkaa". Tulee mieleen, ett√§ onko kaikki sittenkin vain sit√§ liukastelua ja siit√§ toipumista...  Vaikea sanoa, kun toinen ei osaa sanoa mihin koskee ja milloin. Seuraamme nyt tilannetta ja katsotaan mihin se t√§st√§ kehittyy. Yola kuitenkin p√§√§asiassa liikkuu mielell√§√§n ja haluaa l√§hte√§ aina ulos s√§√§ll√§ kuin s√§√§ll√§.





keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Rally-toko Oulu

Sunnuntaina kisattiin ensimmäiset viralliset kisat Oulussa rally-tokon osalta. Päivä oli todella kuuma ja helteinen. Aluksi saatiin vain yksi paikka A-kisaan, mutta kisaviikolla vapautui vielä toinenkin paikka myös B-kisaan. Näin ollen kaksi starttia, mikä oli todella hyvä ekoihin kisoihin. Ja toinen kisoista oli hiekkakentällä ulkona, toinen sisällä hallissa.

A-kisa oli hallissa kisassa, jossa oli kohtuullinen l√§mp√∂tila. Tuomarina toimi Taru Leskinen. Nyt osasin ehk√§ paremmin ajoittaa virittelyn ennen meid√§n omaa suoritusta. Tein muutaman seuruu p√§tk√§n ja eteen tulon. Yolalla tuntui olevan tosi kiva vire. Rallyss√§ on toki muutenkin my√∂s se apu, ett√§ koiraa saa innostaa niin paljon kun haluaa ja omaa j√§nnityst√§ voi sill√§ hieman lievitt√§√§. En tied√§ oliko siit√§ kuitenkaan t√§ll√§ kertaa loppujen lopuksi mit√§√§n apua, koska j√§nnitin niin paljon ett√§ jalat t√§risiv√§t kun suoritimme rataa. ūüėā Loppujen lopuksi saatiiin yksi virhepiste vinoudesta ja kaksi kymppi√§, toisessa Yolan rintamasuunta oli v√§√§r√§ ja toisessa omat askeleeni j√§iv√§t liian lyhyiksi... Viimeksi mainittu oli aivan puhtaasti omaa tyhmyytt√§, josta l√§hes joka treeneiss√§ olen saanut kuulla palautetta. Muuten kontakti tuntui hyv√§lt√§ ja suorituksesta j√§i hyv√§ mieli. T√§st√§ radasta saatiin siis hyv√§ksytty tulos eli 79 pistett√§.

Toisen kisan tuomaroi Hannele Pirttimaa. B-kisaa jouduttiinkin odottelemaan aika pitk√§√§n. Ihmeen hyvin Yola kuitenkin jaksoi, kun hallissa sai odotella. Toinen kisa oli siis hiekkakent√§ll√§. T√§m√§ j√§lkimm√§inen rata oli mielest√§ni kivempi rata, (koska siin√§ ei ollut kuin yksi eteentulo ūüėĀ eik√§ yht√§√§n yksitt√§isi√§ askeleita ūüėĀ). Rata menikin paremmin, koska a) en j√§nnitt√§nyt t√§ll√§ kertaa itse niin paljon b) tajusin ajatella uusimiset j√§rjell√§, joista olikin maininta arvostelussa, eli hyv√§ rata ja hyv√§t uusimiset ūüėÉ, jee. Kaksi kertaa siis jouduin uusimaan ja yksi kymppikin sielt√§ tuli kun Yola meni istumisen kautta maahan. T√§ss√§ kohtaa en vaan tajunnut uusia, ja toisaalta kaksi uusimista onkin se maksimi joten hyv√§ ehk√§ n√§in, kun se kuitenkin meni maahan.

Kisoista jäi hyvä mieli ja seuraavasta hyväksytystä saadaanki jatkaa jo avoimeen luokkaan. Tokon jälkeen, ja etenkin viime tokokisojen jälkeen, tuntuu jotenkin... helpolta. Kun saa tarpeeksi pisteitä, saa hyväksytyn tuloksen ja siinä se, ei muuta kuin seuraavaan luokkaan. Jotenkin tämä laji tuntuu rennommalta ja sitä kautta myös oma asenne sitä kohtaan, sellaista nimensä mukaista rallattelua siis. Avoimessa luokassa onneksi poistuu tuo yksi murheenkryyni eli remmi..... En todellakaan tiedä tuolla radalla mitä sillä pitäisi tehdä ja mihin se pitäisi aina laittaakaan... huoh. Seuraavat kisat taitaakin olla sitten täällä Kajaanissa syyskuussa.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Pari nollaa kisakirjaan

Nyt ollaan saatu kokea pettymyksiä kisarintamalla ihan toden teolla. Kajaanissa järjestettiin 30.6 taipumuskoe, johon olin ilmoittanut Yolan. Lähdin taippareihin luottavaisin mielin. Ainoa osa-alue, jota jännitin, oli vesityö ja siinäkin oikeastaan vain se, miten Yola uskaltaa mennä veteen jos ranta syvenee nopeasti. Jännitti siitäkin huolimatta, vaikka tiesin jo etukäteen koepaikan rannan ja kohdan. Möllitaipparit pidettiin siellä samassa paikassa ja silloin vesityö sujui lopulta hyvin.

Koep√§iv√§ oli sopivasti melko viile√§. Odottelimme koepaikalla alkuun aika kauan, vaikka oltiin aamup√§iv√§n ryhm√§ss√§. Koe p√§√§stiin aloittamaan vasta kymmenen j√§lkeen, koska tuomarin auton hajoamisen vuoksi h√§n olikin kaksi tuntia my√∂h√§ss√§. Tuomaria odotellessa arvottiin suoritusvuorot ja me olimme  vuorossa toisena. K√§ytin Yolan ennen suoritustamme nopeasti uimassa ja otin damilla pari heittoa. Yola oli innoissaan ja malttamaton, uutena piirteen√§ sille on tullut taipparitreeneiss√§ (ei miss√§√§n muissa treeneiss√§ kyll√§k√§√§n) √§√§ntely sen odottaessa. Se alkaa vinkua omaa vuoroa odoteltaessa ja k√§skyn alla viel√§ enemm√§n. T√§ss√§ kohtaa en ole k√§yt√∂kseen sen kummemmin puuttunut, hyv√§ vaan kun siit√§ oikeasti n√§kee, ett√§ se on jostain tekemisest√§ kunnolla innoissaan.

Kokeen tuomarina toimi siis Jarmo Vaarala. Koe aloitettiin siis normaalin kaavan mukaan vesityöllä. Tuomari antoi mielestäni tässä kohtaa Yolalle tosi paljon löysiä. Antoi esimerkiksi käskyttää todella monta kertaa veteen. Yola kävi kastelemassa etutassut ja oli kyllä menossa veteen, muttei vain siitä kohtaa uskaltanut. Sitten se alkoi kierrellä rantaviivaa ja tuomari pyysi vain ottamaan sen uudestaan sivulle ja lähettämään jälleen samasta kohtaa noutamaan. Ehkä neljännellä (?) käskyllä Yola kuitenkin uskalsikin pulahtaa ja tiesin, että kunhan se veteen pääsee, se kyllä sen lokin tuo ja toi niin kuin toikin. Jos olisin hieman enemmän jo alussa kehunut ja innostanut sitä, se olisi mennyt varmasti nopeamminkin. Toisaalta tuomari halusi nähdä koiran menevän omasta halusta veteen, niin kuin sen kuuluukin taippareissa mennä, joten oli hyvä, etten liikaa hoputtanut sitä. Toiselle lokille se lähti eri kohdasta ja jo itsenäisemmin, ei edelleenkään millään hyppyloikalla, vaan sillä tavalla rauhallisen määrätietoisesti pulahtamalla. Toinenkin lokki tuli myös rantaan, mutta Yolan uimanopeus ei kyllä edelleenkään päätä huimaa. Tuomari oli kuitenkin vesityöhön tyytyväinen ja saatiin sitten saman tien jatkaa hakuruutuun.

N√§in j√§lkeen p√§in ajateltuna t√§ss√§ olisi ollut hyv√§ olla joku tauko, sill√§ Yola oli tosi kierroksilla ja innoissaan, kun se lopulta p√§√§si hakemaan variksia. Hakuruutu on selv√§sti sen lemppari. Varmaan se oli my√∂s hieman painestunut osittain koetilanteesta ja veteen "painostamisesta" johtuen. Hienosti ja tarkkaavaisena se kuitenkin odotti laukauksen ja heittovariksen. L√§hti innoissaan hakemaan heittovarista ja mit√§ ilmeisemmin liian innoissaan, koska palautuksessa se heitti variksen aluksi ilmaan. Sitten nosti uudestaan, kantoi pari metri√§ ja taas heitti variksen ilmaan, ik√§√§n kuin leikki variksella. Kutsuin v√§h√§n napakammin ja toi linnun lopulta k√§teen. Ojensin variksen tuomarille ja olin jo l√§hett√§m√§ss√§ Yolan seuraavalle linnulle, mutta tuomari k√§skikin kytke√§ koiran. Tuomari syyn√§sin variksen ja kertoi, ett√§ se on ihan murskana. Rikottu, silvottu ja pilkottu koiran toimesta, luut m√§s√§n√§. ūüėÖ Katsoin tuomaria ja h√§nen k√§dess√§ olevaa varista ep√§uskoisena. Mit√§ ihmett√§, koira joka viel√§ huhtikuussa ei suostunut ottamaan mit√§√§n riistaa suuhun, nyt rikkookin linnun. Olo oli sill√§ hetkell√§ todella ep√§uskoinen. Tuomari totesi, ett√§ koe joudutaan valitettavasti nyt keskeytt√§m√§√§n, ett√§ kiitos ja n√§kemiin. Siihen loppui meid√§n taipumuskoe, ja NOU0 siis tulokseksi riistan rikkomisen vuoksi... Enp√§ olisi uskonut t√§llaista tapahtuvan mutta n√§it√§kin sattuu, ennalta-arvaamattomia tilanteita, joille ei j√§lkeen p√§in voi oikein mit√§√§n. Itse asiassa en ole koskaan oikein edes tajunnut ajatella Yolan kanto-otetta, mutta sen verran kun sit√§ mietin, mielest√§ni se on ollut mielummin liian l√∂ys√§ kuin ett√§ se olisi ns. kovasuinen koira. Ehk√§ se oli niin innoissaan tai paneistunut koetilanteesta ja minun j√§nnityksest√§, ja sen takia leikitteli variksella sill√§ tavoin. T√§ll√§ kertaa siis n√§in. Katsotaan, ilmoitanko sit√§ en√§√§ uudelleen. Aluksikin ajattelin, ett√§ t√§m√§ on nyt ensimm√§inen ja viimeinen kerta ja jos ei mene l√§pi niin se ei maata kaada, silloin my√∂s itse koen, ettei Yolalla vaan ole sellaista noutajalle tyypillist√§ taipumusta riistan noutamiseen. Nyt koe j√§i kuitenkin eri syyst√§ kesken, joten ehk√§ t√§ytyy arvioida tilanne uudelleen, kunhan t√§st√§ kokemuksesta toivumme. Mukavasti tuomari kuitenkin kirjoitti arvostelulomakkeeseen, "toimii ohjaajansa kanssa hienossa yhteisty√∂ss√§" eli jotain hyv√§√§kin kaikesta huolimatta.





Parin p√§iv√§n p√§√§st√§ ajeltiin Lieksaan pari sataa kilometri√§ nollatulosta hakemaan. Jotain tapahtui paikkiksen ja yksil√∂liikkeiden v√§liss√§. Ehk√§ otin Yolan liian my√∂h√§√§n autosta valmistautumaan omaan suoritukseen, koska viel√§ paikallaolossa sen vire tuntui ihan hyv√§lt√§. Teki mielell√§√§n vaikka v√§lill√§ kontakti putoilikin. Kuitenkin ennen meid√§n suoritusta j√§nnitin (taas) todella paljon...

Paikallaolo siis meni hyvin, Yola istui hyvin, ei liikehtinyt, vaikka kisapaikalla oli tosi paljon √∂t√∂k√∂it√§, joista osa koirista ottikin h√§iri√∂t√§. T√§ss√§ kohtaa tuomari sakotti jo tassun liikuttamisesta... Paikkiksen j√§lkeen otettiin yksitt√§isen√§ liikkeen√§ erikseen ruutu. T√§m√§n tiesin menev√§n huonosti, koska ruudun paikka on Yolalle edelleen treeneiss√§kin ollut ep√§selv√§. Joku sen opettamisessa on mennyt m√∂nk√§√§n. Se kyll√§ l√§htee innoissaan ruutuun, mutta siell√§ ollessaan alkaa haahuilla ja etsi√§ t√∂tsi√§, ja useimmiten parkkeeraa niiden taakse. Nytkin j√§i etunauhan v√§√§r√§lle puolelle maahan, joten siit√§ heti alkuun nolla.

Sitten oli pieni tauko ennen loppuja liikkeit√§, kun oltiin suoritusj√§rjestyksess√§ kolmansia. Avoimeen luokkaan oli siis ilmoitettu kuusi koiraa. Nollaputki jatkui kun seuraaminen meni nollille... J√§t√§tti heti alussa niin paljon, ett√§ jouduin antamaan todella monta lis√§k√§sky√§ ja todella houkuttelemaan sit√§ seuraamaan. Ihan ymm√§rret√§v√§sti nolla tulikin, koska en muista yht√§√§n hyv√§√§ seuruup√§tk√§√§ koko kuviosta. Seuraavaksi oli muistaakseni merkin kierto. Se taisi menn√§ t√§ll√§ kertaa suht hyvin, eik√§ tuomarikaan tainnut huomata kun heilautin vasenta k√§tt√§ sivulletulon merkiksi. Yola nimitt√§in meinasi j√§√§d√§ taas merkin taakse, ainakin ennen k√§√§nn√∂st√§ se hidasti vauhtia reilusti.

Liikkeest√§ seiso taisi menn√§ ihan ok, tuntui kyll√§, ett√§ siin√§kin seuraaminen j√§t√§tti. Liikkeest√§ maahan meni istumisen kautta ja annoin lis√§k√§skyn, siit√§ syyst√§ nollille t√§m√§kin. Hypyn (taas) kiersi. Luoksetulossa tuli, mutta hitaasti, joten siit√§ muistaakseni 6. Kaukot meni my√∂s nollille koska liikkui yli oman mittansa, lis√§ksi teki my√∂s todella nihke√§sti vaihdot. Nouto meni ok, palautti v√§h√§n vinoon eteen ja ravasi palauttaessa, siit√§ 8. Loppujen lopuksi saatiin pisteit√§ kasaan 138 eli nollatulos. Ei oikein naurattanut, nyt my√∂skin fiilis oli tosi surkea, koska aiemmin nollien lis√§ksi koiralla on ollut kuitenkin intoa tehd√§. T√§st√§ tuli mieleen vain ensimm√§inen tokokokeemme Oulussa, joka n√§ytti my√∂s silt√§, ettei ikin√§ olla mit√§√§n treenattukaan.

Nyt en en√§√§ edes tied√§, mik√§ oli loppujen lopuksi perimm√§inen syy. Toki tiesin, ett√§ kaikki liikkeet eiv√§t olleet kasassa, mutta aivan t√§llaista tulosta en silti osannut odottaa. Olimme kyll√§ olleet edellisy√∂n saaressa retkeilem√§ss√§, ja siihen p√§√§lle pitk√§ matkustusmatka kisapaikalle ja v√§h√§n huono virittely. Lis√§ksi, itsell√§ni j√§nnitys iski taas aivan hervottomana, ja totta kai se tarttuu koiraan. Luulen, ett√§ kaikkien n√§iden yhteissummana t√§m√§ tulos. En tied√§ miten ihmeess√§ saan oman kisaj√§nnitykseni hillitty√§... Siihen t√§ytynee ottaa joku tehokuuri. Mit√§ kisarintamalle tulee, niin ei kai muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksi√§, unohtamatta kuitenkaan niit√§ onnistumisia!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Kisasuunnitelmia ja -pohdintoja

T√§lle kes√§lle on kalenteriin muutama kisap√§iv√§m√§√§r√§ ly√∂ty lukkoon. Pari tokokoetta ja t√§n√§ kes√§n√§ olisi tarkoitus kisata ekaa kertaa rally-tokossa ja kokeilla niit√§ taippareita l√§pi. Laitoin my√∂s hakemuksen Golden Ringin SM-tokojoukkueeseen ja viime viikolla selvisi, ett√§ olemme mukana joukkuessa toisena avoimen luokan koirakkona. J√§n-nit-t√§-v√§√§, eik√§ aiheuta yht√§√§n treenipaineita, ehei... Toisaalta, olen yritt√§nyt my√∂s ajatella, ett√§ ei todellakaan treenata nyt pelk√§st√§√§n SM-kisoja varten vaan tokoa ylip√§√§ns√§. Onhan ne erityiset kisat ja en voi edes kuvitella, miten paljon siell√§ voi pient√§ ihmist√§ j√§nnitt√§√§, mutta silti ne ovat kisat muiden joukossa ja tavoitteet samat kuin mihin tahansa muuhunkaan kokeeseen ment√§ess√§.  Henkil√∂kohtaisena tavoitteena on ennen kaikkea hyv√§ fiilis meid√§n yhteisty√∂st√§ ja ett√§ Yola tekisi asioita mielell√§√§n. Nyt siis tavoitteena kehitt√§√§ t√§t√§ osa-aluetta ja pit√§√§ sit√§ yll√§.
Taipumuskoe:
30.6 Kajaani

TOKO kisat AVO:
3.7 Lieksa
18.-19.8 TOKON SM Golden ringin joukkuekisa
21.8 Iisalmi
16.9 Muhos

Rally-toko ALO:
Heinäkuussa 15.7. Oulu
Syyskuussa 9.9 Kajaani

Kisaj√§nnitykseen saatiinkin mielest√§ni hyv√§ vinkki viime kertaisista m√∂llikisoista. J√§nnitin rally-toko rataa ja se n√§kyi alkuun Yolan hitaana seuraamisena. Pit√§√§ vaan edelleen hy√∂dynt√§√§ mielikuvaharjoitteita, eli ajatella ennen omaa suoritusta niit√§ hyvi√§ hetki√§ ja onnistumisia. Luottaa siihen, ett√§ koira kyll√§ toimii ja osaa, p√§√§st√§ sellaiseen omaan kisakuplaan ja haluta olla siell√§. Kisamaisissa treeneiss√§ tai oikeastaan treeneiss√§ yleens√§kin olen nyt keskittynyt vireenhallinta. Nyt olenkin tyk√§nnyt tosi paljon Yolan reagoinnista sosiaaliseen palkkaan. Olen ottanut temppuna py√∂r√§ht√§misen ja sen j√§lkeen omien k√§sieni sivulle viemisen Yolalle merkiksi sosiaalisesta palkasta, ja yhdist√§nyt sen j√§lkeen vasta palkkapurkkiin tai leluun.

T√§ss√§ alla olevassa p√§tk√§ss√§ hieman viime viikon treenej√§, kun oltiin lomailemassa Posiolla.  Harjoiteltiin seuraamisen k√§√§nn√∂ksi√§. Yolan mielentila tuntui tosi kivalta ja keskittyi todella siihen, mit√§ tehtiin. Ai ett√§, kun aina n√§ytt√§is yht√§ kivalta...


lauantai 9. kesäkuuta 2018

Treenit takkuilee...

Yolalla siis alkoi juoksu pari-kolme viikkoa sitten. Ennen juoksuja tokotreenit sujui joka kerta tosi hyvin. Vire treenatessa oli aika kiva ja Yola jaksoi tehd√§ onnistuneita toistoja ja kokeenomaisestikin harjoiteltiin. Nyt parilla viimeisell√§ kerralla meno on ollut aivan toista maata... Jo autosta hyp√§tess√§ Yola on antanut rauhoittavia signaaleja, maan haistelua, p√§√§n k√§√§nt√§mist√§ pois... Yhten√§ hyv√§n√§ esimerkkin√§ my√∂s viikon takaiset m√∂llikisat, jotka tuntuivat pitk√§st√§ aikaa aivan pohjanoteeraukselta. Itse olen my√∂s ollut typer√§, koska olen huonosta vireest√§ huolimatta jatkanut treenej√§. Tilanteissa, joissa n√§√§n, ett√§ Yolalla kiinnostaa treenaminen yht√§ paljon kuin kasa kivi√§, pit√§isi vain tehd√§ joku yksi helppo juttu ja yritt√§√§ leikill√§ saada treenit lopetettua kivaan tunnelmaan. Pit√§√§ yksinkertaisesti tauko, ja jatkaa toisena p√§iv√§n√§, uudella asenteella. Olen my√∂s huomannut, kuinka uskomattoman helposti koira n√§kee, kun ilo on "tekaistua". Sanon koiralle 'Jee, tosi hyvin teit, jipii!', ja mieless√§ni ajattelen, ett√§ mik√§ hemmetti t√§ss√§ nyt taas m√§tt√§√§. Jos koiran p√§√§n sis√§lle olisi joskus hauska p√§√§st√§ ja tiet√§√§, mit√§ siell√§ milloinkin liikkuu, niin olisi my√∂s omankin. Miksi on niin vaikea lopettaa treenit kesken, kun tiedostaa, ettei t√§st√§ hyv√§√§ seuraa. Huonon treenin j√§lkeen tekee mieli heitt√§√§ hanskat tiskiin.

Toisaalta t√§llaisten pohdintojen j√§lkeen sit√§ miettii my√∂s, ett√§ jos treenaaminen ei tuntuisi milt√§√§n tai jos aina olisi vain onnistumisia, olisiko sek√§√§n oikein tai loppujen lopuksi en√§√§ hauskaa? Kai t√§m√§(kin) harrastus vaan vaatii sek√§ niit√§ yl√§- ja alam√§ki√§, eih√§n t√§ss√§ muuten olisi mit√§√§n mielt√§. Pit√§isi keskitty√§ enemm√§n pieniin onnistumisiin ja iloita niist√§ saavutuksista joihin ollaan  jo p√§√§sty.

Eilen treenattiin Irenen ja h√§nen flattinsa Sarkan kanssa. Nyt olin suunnitellut, ett√§ teen Yolan kanssa ihan lyhyen treenin, sellaisen, miss√§ se saa iloisena juosta ja tavoitteena pelk√§st√§√§n hyv√§ mieli. Er√§√§st√§ tokotiimin koulutuksesta muistin k√§yt√§nn√∂n vinkin, mill√§ voi saada koiran mielenkiinnon her√§√§m√§√§n ohjaajaa kohtaan treenikent√§ll√§. Juostaan koirasta pois p√§in ja avustaja pit√§√§ koiraa kiinni. Koiraa hetsataan ja innostetaan, kuiskutellaan, ett√§ mihin se mamma menee. Sitten ohjaaja kutsuu koiraa ja kun koira juoksee ohjaajan luo, pidet√§√§n kunnon bileet, eik√§ mik√§√§n ole maailmassa parempaa kuin leikkiminen ohjaajan kanssa... T√§t√§ tehtiin Yolan kanssa my√∂s Synnoven koulutuksessa syksyll√§.  Eka kerta meni ihan hyvin, Yola juoksi aika kovaa minun luokse leikitin sit√§. Tunsin kuitenkin, ettei se leikkinyt aivan tosissaan. Kokeiltiin uudestaan ja.. mit√§ tapahtuikaan. Yola h√§mmentyi ja juoksi alkuun minun luokse, mutta ei halunnut alkaa kunnolla leikkiin vaan juoksi onnellisena takaisin Irenen luokse... Siin√§ vaiheessa jo sanoin, ett√§ ei muuten onnistu. Kokeiltiin (kuitenkin! miksi?!) viel√§ kerran, jolloin menin nurkan taakse piiloon. Nyt Yola innostui, mutta juoksi minut l√∂ydetty√§√§n j√§lleen takaisin Irenen luokse. Sen j√§lkeen se alkoi taas rauhoittelemaan itse√§√§n haistelemalla ja korvat luimussa kerj√§si vain silittelyj√§.

T√§m√§n j√§lkeen pidettiin pieni pohtimistauko. Onneksi. onneksi en treenannut yksin koska nyt p√§√§si kunnolla nauramaan tilanteelle. Kuvittelet, ett√§ joku onnistuu, ja sitten kun kokeilet, kaikki meneekin aivan p√§in honkia... Sellaisessa tilanteessa ei voi muuta kun nauraa ja yritt√§√§ vaan keksi√§ mik√§ voisi ehk√§ auttaa seuraavalla kerralla. N√§in j√§lkeenp√§in my√∂s mietin, olinko itse aivan t√§ysill√§ mukana leikkim√§ss√§ Yolan kanssa. Vai oliko oma tunnetilani jotenkin "v√§√§r√§", ja Yola aisti sen... En tied√§. Tauon j√§lkeen kokeiltiin viel√§ vuoropalkkausta minun ja Irenen v√§lill√§. Yola siis juoksi meid√§n v√§li√§, ja sai molemmilta nameja ja t√§st√§ se tykk√§si. Molemmat kehuttiin sit√§ ja sen j√§lkeen se juoksi hakemaan toiselta nameja. T√§m√§ tuntui saavan siihen intoa ja Irenekin sanoi, ett√§ nyt n√§ytt√§√§ silt√§ ett√§ Yola oikein hymyilee. Ja t√§h√§n pyrittiinkin, ett√§ koiralla olisi mukavaa. Lopetettiin sitten treeni siihen.

Lis√§intoa n√§ihin pettymyksiin ja treenien takkuiluun olen saanut kouluttajan hommista. Olen noin kerran viikossa vet√§nyt tottelevaisuustreenej√§ treenit Kainuun hurtilla.  Kouluttajajutut on ollut pitk√§aikainen unelmani ja haluaisin oppia koko ajan lis√§√§ koirien kouluttamisesta. Mik√§ onkaan parempaa kuin n√§hd√§ erilaisia ja taas erilaisia koiria, ja soveltaa kaikkea oppimaansa muiden auttamiseen. Ihan supermukavaa!



sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Möllikisat

T√§n√§√§n oli Kajaanilaisen yrityksen Aisti ja tunne Oy:n 1 vuotis-syntym√§p√§iv√§t. Ohjelmassa oli mm. rally-tokon ja tokon m√∂llikisat, joihin p√§√§tin osallistua, koska t√§m√§n p√§iv√§n viralliset tokot Kuopiossa j√§iv√§t meid√§n osalta Yolan juoksun takia pois kuvioista.

Osallistuimme rally-tokon alokasluokkaan ja tokon avoimeen luokkaan. Rallyrata oli helppo, ainoastaan eteen istumisessa oli pientä muistikatkosta ilmassa, ja maahan menossa Yola ei mennyt kunnolla maahan, eli kyynärpäät jäivät ilmaan. Alkuun Yolan seuraaminen myös jätätti, koska olin niin jännittynyt ennen suoritusta. Loppua kohden seurasi hienosti. Saatiin epäviralliselta tuomarilta vinkkejä kisatilanteessa jännitykseen. Hän ehdotti ihan yksinkertaista hengitysharjoitusta, jonka voisi tehdä esim. aina ennen liikkeellelähtöä, jos tuntuu että jännitys pilaa koiran virettä.

Rally-tokon luokkien j√§lkeen jouduimme odottelemaan melko kauan vuoroamme tokon avoimeen luokkaan, johon ei oltu ilmoitettu muita koiria.  Jo ennen  meid√§n vuoroa Yolan vire oli, tai no, mit√§√§n virett√§ ei ollut. Yritin leikitt√§√§ Yolaa, mutta se ei innostunut taisteluleikist√§ samalla tavalla kuin yleens√§. Vein sen nurkan taakse kiinni ja menin piiloon ja palattuani takaisin Yola katsoi vain ett√§, ai, s√§√§ tulit jo. Koetin tehd√§ temppuja ja hauskuuttaa sit√§, mutta en saanut mill√§√§n oikeaa mielentilaa sille. T√§ss√§ vaiheessa olin kuitenkin viel√§ toiveikas.

Kokeessa oli kaikki avoimen luokan liikkeet ruutua lukuunottamatta. Seuraamisen heti ensimm√§isest√§ askeleessa seuraamisessa Yola j√§t√§tti tooodella paljon. Sain k√§ske√§ sit√§ monta kertaa ja k√§velin itse paineistamalla sit√§, eli tuijottamalla ja kyyristym√§ll√§ itse koiraan p√§in. K√§√§nn√∂kset taisi menn√§ ihan ok, mutta muuten ei ollut kehumista siin√§. Liikkest√§ seiso oli hyv√§, luoksetulo taas ihan katastrofi. Yleens√§ luoksetulo on ollut Yolan lempiliike ja se tulee nopeasti ja iloisesti luokse. T√§ll√§ kertaa kutsuessani, Yola vaan makasi paikoillaan ja kuono tuuleen suuntaan haisteli jotain todella mielet√∂nt√§ tuoksua ilmassa... K√§skin uudelleen ja sitten kyll√§ tuli mutta kiirett√§ ei n√§ytt√§nyt olevan. Liikkest√§ maahan, j√§i istumaan. Toisella k√§skyll√§ sitten meni hitaasti maahan. Kaukot meniv√§t ihan todella jumiin, ei tehnyt lopulta yht√§√§n vaihtoa kuin vasta aivan edess√§ ja tosi vahvalla k√§simerkill√§ avustettuna... Hyppy, joka on ollut Yolan lemppari pitk√§n aikaa, meni my√∂s m√∂nk√§√§n, kiersi sen... Noudon teki ihan hyvin, mutta palautus tuli vinoon eteen. Merkille l√§hti toisella k√§skyll√§ ja t√§ss√§ Yola j√§i seisomaan merkille, koska se on jostain syyst√§ alkanut tarjota merkille j√§√§mist√§. Olen harjoitellut merkille j√§tt√∂√§, kyll√§kin eri t√∂ts√§ll√§ ja tietysti eri k√§skyll√§, mutta joku t√§ss√§ liikkeess√§ on mennyt pilalle...

Melkoista kaaosta siis, ja niin kummallisia juttuja Yola teki, etten voinut kuin nauraa ja olla h√§mmentynyt. Kummallista kyll√§, liikkeiden v√§lit olivat oikein mielekk√§it√§ ja Yola palkkautui sosiaalisesta palkasta tosi hyvin, jotain positiivistakin siis! ūüėā Yht√§ kokemusta taas rikkaampana ja ihan hyv√§ vaan, ettei p√§√§sty sinne Kuopion virallisiin kisoihin. Toki nyt p√§iv√§ oli pitk√§ ja Yolan vire ehti odottelun my√∂t√§ laskea mutta t√§ss√§ vaiheessa on en√§√§ turha jossitella. Treenattavaa siis ainakin on. 

maanantai 28. toukokuuta 2018

Möllitaipparit

Eilen oli vuorossa taipumuskoekurssin viimeinen kerta eli m√∂llitaipparit. Porukka jaettiin kahteen ryhm√§√§n, kuten virallisissakin kokeissa usein tehd√§√§n. Mekin saatiin osallistumisoikeus, vaikka Yolalla olikin juoksut, n√§in ollen oltiin iltap√§iv√§ryhm√§n suoritusvuorossa viimeisin√§. 

P√§iv√§ oli aurinkoinen mutta viile√§ ja melko tuulinen, ja ihan hyv√§ vaan, ettei ollut ainakaan liian kuuma. Kokeen alkua odotellessamme seuraamme liittyi my√∂s kyyk√§√§rme, joka kyll√§kin poistui keskuudestamme yht√§ nopeasti kuin oli saapunutkin... Juuri edellisen√§ p√§iv√§n√§ olin ehtinyt kehuskella, etten ole koskaan n√§hnyt k√§√§rmett√§ luonnossa. Tulipahan sekin p√§iv√§ nyt koettua. 

Ennen meid√§n vuoroa k√§ytin Yolan uimassa. Heitin sille damia ja se meni hienosti uimaan ja haki mielell√§√§n, palautti my√∂s hyvin. Vuoroamme odotellessa, se vinkui v√§lill√§ k√§rsim√§tt√∂m√§sti, joka on t√§ysin uusi "taito". Hyvin rauhoittui kuitenkin silityksist√§ ja pienest√§ k√§velyst√§. Itse ajattelen, ett√§ tuollainen, normaalisti alavireinen koira saa v√§h√§n kiihty√§kin t√§llaisessa tilanteessa, kunhan mielentila ei j√§√§ kuitenkaan p√§√§lle eik√§ n√§in h√§iritse keskittymist√§ itse tekemiseen. 

Koe alkoi oikeiden taippareiden tapaan vesity√∂ll√§. Ranta oli melko pehme√§ ja nopeasti syvenev√§. Heittolokin se hienosti katsoi, mutta k√§skyn saatuaan l√§hti vaeltamaan rannalla. Pari kertaa yritti menn√§ veteen, muttei uskaltanut, kun vesi syveni eik√§ Yola saanut etutassujaan pohjaan. Innostamalla se lopulta uskalsi ja haki ensimm√§isen lokin. Toinen meni v√§h√§n jouhevammin, vaikka edelleen sit√§ sai rohkaista veteen menemisess√§. Lopulta toinenkin lokki tuli rantaan asti ja molemmat melkein k√§teen saakka. P√§√§stiin siis jatkamaan hakuruutuun, jonka sai suorittaa heti vesity√∂n per√§√§n. 

Hakuruutuun Yola l√§hti mielell√§√§n. Aluksi v√§h√§n ep√§r√∂in, ottaako se varista ilman rohkaisua suuhun ollenkaan. Kuitenkin variksen l√∂ydetty√§√§n, se nosti oma-aloitteisesti ja l√§hti reippaasti tuomaan sit√§ minulle. Yhden vaakun kohdalla se taisi ensin tehd√§ heiton siivest√§ riepotellen, mutta sitten k√§skyll√§ otti uudestaan suuhun ja palautti n√§tisti. Viimeinen varis v√§h√§n j√§nnitti, kun se oli kauempana tihe√§n kuusikon takana, mutta luotin Yolan laajaan ja rauhalliseen hakuun ja lopulta kaikki viisi varista tuli k√§teen asti. Hakuruutu meni siis tosi hienosti. Eri suuntiin l√§hett√§minen onnistui aika hyvin. My√∂sk√§√§n juoksu ei sekoittanut sen p√§√§t√§, vaan se jaksoi hienosti keskitty√§ tekemiseen. Saatiin siis jatkaa viimeiseen vaiheeseen eli j√§ljelle. 

Siirryttiin j√§ljestysosuudelle ja mietin, ett√§ mitenh√§n t√§ss√§ mahtaa k√§yd√§, kun oltiin kerran aikaisemmin vaan j√§lki tehty... Viime kerralla se meni aika kivasti, mutta nyt tosiaan kelin puolesta tuuli oli voimakas ja kania Yola ei ollut taas moneen viikkoon n√§hnytk√§√§n. L√§hetin sen j√§ljelle ja Yola l√§hti tosi hienosti suoraan j√§lke√§ pitkin hyv√§ll√§ vauhdilla. Loppusuoralla se taisi tehd√§ jonkin pienen hupimutkan, mutta sitten pys√§htyi kanille, kutsuin ja se l√§hti alkuun hyvin tuomaan kania. Kaksi kertaa se kuitenkin pudotti, mutta innostamalla nosti kanin uudestaan. Ei tarvinnut kuitenkaan l√§hte√§ sit√§ vastaan ja lopulta se toi kanin k√§teen asti. Vautsi mik√§ koira! En olisi ikin√§ uskonut, ett√§ oltaisiin t√§ss√§ pisteess√§ joskus, kun pari kuukautta sitten tuo koira ei suostunut edes vilkaisemaankaan riistaa. Tuomari kehui rauhallista ty√∂skentely√§ ja oli sit√§ mielt√§, ett√§ valmis koira ja ei muuta kun virallisiin taipumuskokeisiin. Olen edelleenkin itse mykistynyt, Yola on aivan kuin eri koira! Kainuun noutajat j√§rjest√§√§ kes√§kuun lopussa taipparikokeen Kajaanissa. Ehk√§ uskaltaudun sitten kuitenkin laittamaan sen ilmon menem√§√§n... 

Möllitaipparit onnistuneesti läpi!!!


tiistai 15. toukokuuta 2018

Riistavietitön lintujen ja kanin kimpussa

Sunnuntaina treenattiin l√§mpim√§ss√§ s√§√§ss√§ Minnan ja h√§nen kiharoitten kanssa. Minnalla oli auto t√§ynn√§ innokkaiden noutajien lis√§ksi riistaa, joten p√§√§timme ensin k√§yd√§ v√§h√§n mets√§k√§velyll√§ koirien kanssa ja sen j√§lkeen treenata jokaisen koiran osaamistason mukaan lokilla vesity√∂t√§ ja variksilla hakuruutua.

Yola aloitti lokin kanssa ja edellisiä kertoja muistellessani, en odottanut siltä tähän harjoitukseen suuria. Ajattelin alkuun, että on hyvä, jos se edes ui lokkia kohti ja haistelee sitä kiinnostuneena. Minna heitti lokin, ja lähetin Yolan hakemaan. Hienosti se ui lokille, mutta teki odotusteni mukaisesti kierroksen linnun ympärillä ja tuli takaisin rantaan. Lähetin sen uudestaan ja innostin sitä ottamaan lokin, tällä kertaa se toimi, ja Yola ottikin lokkia siivestä kiinni. Tällä tavoin se toi kuin toikin linnun rantaan ja kokeiltiin vielä toisen kerran. Toisella kertaa piti jälleen lähettää se uudelleen rannasta, mutta lintu tuli noudettua. Tämä menikin siis yllättävän hienosti, olin todella tyytyväinen.



Seuraavaksi oli Minnan koirien vuoro noutaa lokkia. Erityisesti kiharapappa Wagner oli viihdytt√§v√§√§ katseltavaa. Ihana n√§hd√§ koira, jolla on intoa tehd√§ ja joka selv√§sti nauttii rodunomaisesta tekemisest√§. Kiharat ihastuttavat edelleen hurmaavilla ja hieman oikuttelevillakin luonteenpiirteill√§√§n. On my√∂s mahtava n√§hd√§, miten erilaisia t√§ss√§kin rodussa yksil√∂t ovat. 



Minnan kiharalauma karahkan kimpussa

Sitten siirryttiin mets√§√§n tekem√§√§n hakuruutua. Rajattiin n. 50 m leve√§ alue, johon vietiin kaksi varista ja yksi j√§tettiin motivointivarikseksi. Yola teki taas ensimm√§isen√§. Se kyll√§ hienosti katsoi heittovariksen ja taisi k√§yd√§ sit√§ nuuhkaisemassakin, mutta sitten p√§√§ttikin l√§hte√§ hakualueelle etsim√§√§n. Toivoi varmaan, ett√§ sielt√§ l√∂ytyisi jotain muuta, kuin riistaa. ūüėā

Hakuruudussa Yola teki tapansa mukaan rauhallista, laajaa hakua. Yola l√∂ysi kaikki varikset hienosti ja  sain sen innostamalla palauttamaan ne minulle asti. Edelleenk√§√§n se ei ole rehellisesti "kiinnostunut" riistasta, vaan ottaa ne suuhunsa minun innostamisen ja kehumisen ansiosta. Se kyll√§ saattaa haistella l√∂yt√§m√§√§ns√§, mutta sitten mielummin jatkaa matkaansa, kuin ett√§ omaehtoisesti nappaisi riistan suuhunsa. En tied√§, voiko riistavietti tai halu ottaa riista omasta tahdosta suuhun l√∂yty√§, mutta jo se, ett√§ tuo koira ylip√§√§ns√§ suostuu nyt ottamaan ne suuhunsa, on todella iso ja positiivinen yll√§tys. My√∂s uimainto sill√§ on i√§n mukana n√§k√∂j√§√§n kasvanut, ja se menee itsen√§isesti todella mielell√§√§n uimaan, ihan ilman mink√§√§n noutamistakaan. J√§lkeen p√§in oltiinkin Minnan kanssa v√§h√§n j√§rkyttyneit√§ meid√§n "riistastakielt√§ytyjist√§". My√∂sk√§√§n Minnan keskimm√§inen kiharanarttu ei mielell√§√§n ole riistaa noutanut, mutta t√§ll√§ kertaa h√§nkin toi hakuruudusta oikein kauniisti kaikki kolme varista ja l√§hti lonkin per√§√§n innolla uimaan. Niin kauan kun on el√§m√§√§, on toivoa! Mit√§√§n nomekoiraa Yolasta en kyll√§ edelleenk√§√§n kaavaile, mutta olen iloinen, jos sen kanssa p√§√§sisi syksyll√§ ihan oikeasti mets√§lle ja se saisi sielt√§ jotain pieni√§ onnistumisia. 

T√§n√§√§n oli sitten viel√§ taipparitreenit ja vuorossa laahausj√§ljen harjoitteleminen. Yola ei ole k√§yt√§nn√∂ss√§ tehnyt mit√§√§n j√§ljen kaltaistakaan, lukuunottamatta niit√§ aiempia taipparitreenej√§ Oulussa, joissa Yola taisi tehd√§ yhden kerran lyhyen j√§ljen ja kantoi kania korvasta sekunnin ajan. 

Jokainen sai valita, tehd√§√§nk√∂ koiralle motivointij√§lki, jossa se n√§kee kanin j√§ljen vedon ja sen j√§lkeen se p√§√§stet√§√§n j√§ljest√§m√§√§n. Luotin kuitenkin siihen, ett√§ Yola osaa k√§ytt√§√§ nen√§√§ns√§, ja l√§htee kyll√§ hajuj√§ljelle. Itse ajattelin, ett√§ motivointij√§ljen kanssa voisi k√§yd√§ helposti niin, ett√§ Yola l√§htee haistelematta suoraan kanille ja j√§lki "j√§√§ haistelematta". En osaa sanoa, olenko oikeassa, mutta otettiin nyt riski ja kokeiltiin ilman motivointij√§lke√§. 

L√§hetin Yolan j√§ljelle ja se l√§hti kouluttajien mukaan suoraan j√§lke√§ pitkin ja menikin hienosti kanille asti. T√§ss√§ kohtaa jo osasinkin aavistaa, ett√§ varmasti se innoissaan haistelee, muttei kyll√§ tuo kania ilman innostamista. Ja niin siin√§ k√§vikin. Kun Yola p√§√§si kanille, kutsuin sit√§ ja se kantoi kania muutaman metrin ja tuli iloisena takaisin v√§h√§n yli puoleen v√§liin. Sitten se halusikin viihdytt√§√§ itse√§√§n ojassa kahlaamalla ja kutsuin sen sielt√§ takaisin luokse. L√§hetin uudestaan ja j√§lleen Yola meni kyll√§ hienosti j√§lke√§ pitkin kanille, eli tiesi kuitenkin mit√§ silt√§ odotin. Nyt kun se p√§√§si kanin luokse, kehuin ja innostin sit√§ tuomaan, ja sielt√§ se kani sitten tulikin ja hienosti kantoi koko matkan ihan k√§teen saakka. Olisi vaan pit√§nyt ensimm√§isell√§kkin kerralla innostaa sit√§ enemm√§n, niin se olisi voinut tuoda kanin ilman ojassa kylpemist√§. 


torstai 10. toukokuuta 2018

Rally-tokon möllikisat

Tänään kisattiin ekaa kertaa rally-tokossa. Aloitettiin tämä uusi harrastus helmikuussa ja nyt olen innolla jo katsellut virallisia kilpailuja tälle kesälle, joihin voisin Yolan ilmoittaa. Nyt Kajaanissa järjestettiinkin sopivasti möllikisat ja päätettiin heti osallistua ja kokeilla, miten rata onnistuisi kokeenomaisesti. Vaihtoehtona olisi ollut myös nakkiluokka, mutta ilmoitin sen alokasluokkaan, jonka liikkeet ovat Yolalla aika kivasti jo tokotaustan puolesta hallussa.


Ensimmäisellä radalla mokasin itse neljännellä kyltillä 10 pisteen verran, kun jäin miettimään, että pitikö tässä pysähtyä vai ei. Ottaessani yhden puolikkaan askeleen, Yola ehti tehdä yhden ylimääräisen istumisen ja siitä se -10 pistettä. Viimeisellä kyltillä kiskoin remmistä myös aika paljon sivulle tulossa, kun pelkäsin että Yola siirtyy sivulle takapuoli maassa, kun tokossa se on tottunut siihen, että sivulla istutaan kun ollaan pysähdyksissä. Siitä ei tullut kuitenkaan tällä kertaa miinuspisteitä. Lisäksi, unohdin laittaa tuon puolikuristavan pannan ei kiristävälle! Tätä tuomari ei onneksi tainnut huomata, ja itsekin vasta paljon suorituksen jälkeen... Tästä suorituksesta saatiin siis 90 pistettä. (Radan lopuksi Yola esittelee myös innostumistaan sosiaalisesta palkasta, joka sekin huomattava edistysaskel!)


Toisella radalla taas viimeinen kyltti oli eteen istu ja vasemmalta sivulle, ja t√§ss√§ Yola meni j√§lleen istumaan kun olisi pit√§nyt l√§hte√§ suoraan seisaaltaan seuraamiseen. T√§ll√§ kertaa tajusin itse uusia liikkeen, niin siit√§ l√§hti se -3 pistett√§. Yksi piste l√§hti 9. kyltin kohdalla jossa koiran piti menn√§ maahan ja ohjaajan kiert√§√§ koira. T√§m√§n j√§lkeen t√§ytyy ohjaajan selv√§sti pys√§hty√§, ja nyt j√§i ep√§selv√§ksi, pys√§hdyink√∂ vai en ja siit√§ l√§hti yksi piste. Loppujen lopuksi saimme t√§st√§ radasta 96 pistett√§ ja lopullinen sijoituksemme oli 6. Palautetta saatiin koiran iloisesti heiluvasta h√§nn√§st√§, hyvin opetetusta koirasta ja rauhallisesta, koiranmukaisesta ohjauksesta. Kiitos videoiden kuvaamisesta rallytoko-treenikavereille. ūüėä


keskiviikko 9. toukokuuta 2018

AVO startti

Eilen startattiin tokon avoimessa luokassa. Kisat pidettiin Iisalmessa, tuomarina toimi Tiina Laakko. L√§hdin Yolan kanssa ajelemaan illalla kohti Iisalmea. Nyt kun matkaa oli vain reilu 80 km, n√§m√§h√§n olivatkin varsinaiset l√§hikisat. ūüėĄ Koiria oli ilmoitettu melko v√§h√§n, EVL:ss√§ oli vain kaksi koiraa ennen meit√§ kun voittajaluokassa ei yht√§k√§√§n. Avoimeen luokkaan ei ollut alkuun ilmoittautunut muita, mutta paikan p√§√§ll√§ selvisi, ett√§ oltiin saatu viime hetkell√§ my√∂s kisakaveriksi toinen koirakko.

Paikallaoloon saatiin kahden koiran lisäksi apukoirakko, jotta ryhmässä olisi vähintään se kolme koiraa. Paikallaolo meni mukavasti, ollaan tehty tosi vähän häiriössä, mutta paikallaolo on liikkeenä ollut aina vahva. Vaikkakin siihen olisi hyvä saada enemmän ryhtiä ja jännitettä. Toisaalta, Yola pysyi nyt tosi hyvin istuma-asennossa, eikä asento "lösähtänyt", joten olin tyytyväinen. Tästä liikkeestä saatiin 10 pistettä.

Paikkiksen jälkeen palkkasin purkille ja tunsin, että ryhmäliikkeen jälkeen vire oli Yolan vireeksi aika hyvä. Leikitin sitä paljon ja otin lyhyttä seuraamispätkää ja kosketusalustalle menoa. Sitten annoin Yolan olla tolpassa kiinni ja menin itse reilusti siitä kauemmas ja välillä myös nurkan taakse sitä piiloon. Hieman ennen toisen koirakon suorituksen loppua leikitin sitä vielä vetolelulla ja seuruutin sen kehän reunalle. Päätin nyt kokeilla sitä, että seuruutan Yolaa nyt kaikki liikkeiden välitkin, jotta se ei pääse harhailemaan kentällä. Seuraaviin kokeisiin olisi hyvä saada käsikosketus sille mallille että siitä tulisi hauska "temppu" ja että sitä voisi käyttää liikkeiden välissä "palkkana".

Seuraaminen l√§hti v√§h√§n kehnosti, k√§velin itse alkuun liian hidasta vauhtia, koska ajattelin ett√§ Yola alkaa j√§t√§tt√§√§. Ja niinh√§n se alkoikin. Alussa se tuli  v√§lill√§ n. puolimetri√§ j√§ljess√§ ja muistaakseni ensimm√§inen perusasento tuli todella vinoon eteen (taas). Juoksup√§tk√§n ja t√§ysk√§√§nn√∂ksen j√§lkeen oma vauhtinikin v√§h√§n jo parani, joten seuraaminen oli parempaa. Loppuun ei tehnyt perusasentoa vaan j√§i seisomaan. Kaikesta huolimatta tuomari antoi 8, joka oli kyll√§ itselle positiivinen yll√§tys. Liikkeest√§ seisominen meni tosi hyvin, se on ollut meille vaikea ja Yola on ottanut lis√§askelia seisahdettuaan. Nyt taisin itsekin huomata, ett√§ seisahtuikin melko nopeasti, siit√§ 9,5 pistett√§.

Luoksetulossa jouduin antamaan toisen lisäkäskyn, kun ei mennyt ekalla maahan. Olen opettanut maahanmenon toisella tapaa, eli "per"-käsky on takapää liikkuu taakse ja etutassut paikallaan, normi "maahan" taas etutassut liikkuu ja takapää pysyy paikallaan. Nyt tunsin jo ennen käskyä, ettei mene ekalla, joten oma virheeni kun en ottanut kunnolla kontaktia ennen kuin liike jo alkoi. Siitä 7 pistettä, ja olisi saanut juosta vielä paremmalla vauhdilla, vaikkei kyllä ravannutkaan. Viides liike oli liikkeestä maahanmeno. Tässä seuraaminen oli hyvää, sanoin maahan käskyn kuulemma tosi kovaa ja käännyin (!!!) vielä varmistamaan että menihän se varmasti... Tästä siis myös 7 pistettä.

No sitten ruutu... Olin aika varma, ettei Yola edes l√§hde ruutuun p√§ink√§√§n, vaan tekee jonkun oman ratkaisun. Yll√§tyksekseni ruutuun se kuitenkin juoksi, mutta vasemman etummaisen kartion taakse ja py√∂r√§hti sen takana ruudun ulkopuolelle. K√§skin uudestaan ja nyt se meni kuin menikin ruutuun, mutta j√§i seisomaan sen verran eteen, ett√§ etutassut j√§iv√§t nauhojen ulkopuolelle. Yola meni my√∂s k√§skyst√§ kivasti maahan ja liike tehtiin loppuun asti, mutta nollillehan se meni. Ep√§varmuus liikkeen suhteen oli kyll√§ jo tiedossa, mutta tavoite oli edes l√∂yt√§√§ ruutuun, joten siit√§ j√§i kuitenkin aika hyv√§ mieli. Nyt vaan enemm√§n paikan vahvistusta ja sit√§ vauhtia t√§h√§nkin liikkeeseen.


Noudossa haki melko hyvin mutta t√§ss√§ tapahtui jotain, mihin en itsek√§√§n ollut varautunut. Haki hienosti ja l√§hti tuomaan kapulaa, mutta toikin kapulan eteeni. Yola tuli eteen kyll√§kin v√§h√§n vinoon ja pikkuisen ep√§varmasti. Edest√§ k√§skin sitten "sivulle", ja Yola kiersikin takaa sivulle (? ūüėĄ) vaikka takaa sivulle kierto on "viereen"-k√§skyll√§. T√§m√§ siis h√§nen oma ratkaisunsa, mutta meni ihan oikein kuitenkin, vauhtia olisi t√§h√§nkin liikkeeseen saanut tulla enemm√§n, joten siit√§ 8. Kauko-ohjauksessa meni ekalla maahan, istu-maahan vaihdot olivat hitaita ja takap√§√§ ei liikkunut kovin halukkaasti. Tein siis etujalat paikallaan tekniikalla, jota ollaan harjoiteltu. Olisi mennyt ehk√§ paremmin takajalat paikoillaan k√§skyill√§, mutta p√§√§tin nyt tehd√§ niin kuten ollaan harjoiteltukin. T√§st√§ saatiin 7 pistett√§.


Estehyppy oli aika hyv√§, siit√§ 9,5, t√§ss√§kin sit√§ vauhtia kaivataan enemm√§n. Merkin kierto meni my√∂s niin kuin olin ajatellut. Ollaan tehty my√∂s merkki√§, eli sit√§ ett√§ Yola menee kartion taakse seisomaan. T√§ss√§ pit√§√§ tehd√§ enemm√§n erottelutreeni√§, koska merkin kierto on ollut alkuun tosi hyv√§ ja vauhdikas liike meill√§. Nyt l√§hti siis hyvin merkille, mutta j√§i seisomaan merkin taakse, kutsuin sitten virheellisesti "sivu"-k√§skyll√§ ja Yola tekis sitten pienen mutkan ruutua kohti, mutta tuli kuitenkin sivulle tooosi hitaasti kyll√§kin. Siit√§ saatiin 5 pistett√§. 

Kokonaisvaikutus oli 8, tuomari sanoi että koira tekee iloisesti ja häntä heiluen. Tästä olin itsekin iloinen ja tyytyväinen siihen, että Yola palkkautui hyvin liikkeiden välillä ja itse en paineistanut sitä. Jollain tavalla sain myös itseni sellaiseen henkiseen tilaan, että tämä menee miten menee, pääasia että on kivaa. Seuraavalla kerralla sitten samalla fiiliksellä! Vauhtia juoksuliikkeisiin ja perusasennon vahvistamista, lisäksi minulle reippaampaa vauhtia kävelemiseen...

Yhteensä saatiin 230 pistettä ja AVO2 tulos, sijoitus 1/2. Päälimmäisenä jäi tosi hyvä mieli ja saatiin taas vähän lisää treeni-intoa. Huomenna onkin sitten vuorossa rally-tokon epäviralliset kisat. Ilmoitin Yolan suoraan ALO-luokkaan, vaikka nakkiluokkakin olisi ollut vaihtoehto. Katsotaan miten siellä käy.

Tokokoe Iisalmi 8.5.2018
Tulos AVO2 230 pistett√§ sij. 1/2. Tuomari Tiina Laakko.