Riistavietitön lintujen ja kanin kimpussa

Sunnuntaina treenattiin lämpimässä säässä Minnan ja hänen kiharoitten kanssa. Minnalla oli auto täynnä innokkaiden noutajien lisäksi riistaa, joten päätimme ensin käydä vähän metsäkävelyllä koirien kanssa ja sen jälkeen treenata jokaisen koiran osaamistason mukaan lokilla vesityötä ja variksilla hakuruutua.

Yola aloitti lokin kanssa ja edellisiä kertoja muistellessani, en odottanut siltä tähän harjoitukseen suuria. Ajattelin alkuun, että on hyvä, jos se edes ui lokkia kohti ja haistelee sitä kiinnostuneena. Minna heitti lokin, ja lähetin Yolan hakemaan. Hienosti se ui lokille, mutta teki odotusteni mukaisesti kierroksen linnun ympärillä ja tuli takaisin rantaan. Lähetin sen uudestaan ja innostin sitä ottamaan lokin, tällä kertaa se toimi, ja Yola ottikin lokkia siivestä kiinni. Tällä tavoin se toi kuin toikin linnun rantaan ja kokeiltiin vielä toisen kerran. Toisella kertaa piti jälleen lähettää se uudelleen rannasta, mutta lintu tuli noudettua. Tämä menikin siis yllättävän hienosti, olin todella tyytyväinen.

Seuraavaksi oli Minnan koirien vuoro noutaa lokkia. Erityisesti kiharapappa Wagner oli viihdyttävää katseltavaa. Ihana nähdä koira, jolla on intoa tehdä ja joka selvästi nauttii rodunomaisesta tekemisestä. Kiharat ihastuttavat edelleen hurmaavilla ja hieman oikuttelevillakin luonteenpiirteillään. On myös mahtava nähdä, miten erilaisia tässäkin rodussa yksilöt ovat. 

Minnan kiharalauma karahkan kimpussa

Sitten siirryttiin metsään tekemään hakuruutua. Rajattiin n. 50 m leveä alue, johon vietiin kaksi varista ja yksi jätettiin motivointivarikseksi. Yola teki taas ensimmäisenä. Se kyllä hienosti katsoi heittovariksen ja taisi käydä sitä nuuhkaisemassakin, mutta sitten päättikin lähteä hakualueelle etsimään. Toivoi varmaan, että sieltä löytyisi jotain muuta, kuin riistaa. 😂

Hakuruudussa Yola teki tapansa mukaan rauhallista, laajaa hakua. Yola löysi kaikki varikset hienosti ja  sain sen innostamalla palauttamaan ne minulle asti. Edelleenkään se ei ole rehellisesti "kiinnostunut" riistasta, vaan ottaa ne suuhunsa minun innostamisen ja kehumisen ansiosta. Se kyllä saattaa haistella löytämäänsä, mutta sitten mielummin jatkaa matkaansa, kuin että omaehtoisesti nappaisi riistan suuhunsa. En tiedä, voiko riistavietti tai halu ottaa riista omasta tahdosta suuhun löytyä, mutta jo se, että tuo koira ylipäänsä suostuu nyt ottamaan ne suuhunsa, on todella iso ja positiivinen yllätys. Myös uimainto sillä on iän mukana näköjään kasvanut, ja se menee itsenäisesti todella mielellään uimaan, ihan ilman minkään noutamistakaan. Jälkeen päin oltiinkin Minnan kanssa vähän järkyttyneitä meidän "riistastakieltäytyjistä". Myöskään Minnan keskimmäinen kiharanarttu ei mielellään ole riistaa noutanut, mutta tällä kertaa hänkin toi hakuruudusta oikein kauniisti kaikki kolme varista ja lähti lonkin perään innolla uimaan. Niin kauan kun on elämää, on toivoa! Mitään nomekoiraa Yolasta en kyllä edelleenkään kaavaile, mutta olen iloinen, jos sen kanssa pääsisi syksyllä ihan oikeasti metsälle ja se saisi sieltä jotain pieniä onnistumisia. 

Tänään oli sitten vielä taipparitreenit ja vuorossa laahausjäljen harjoitteleminen. Yola ei ole käytännössä tehnyt mitään jäljen kaltaistakaan, lukuunottamatta niitä aiempia taipparitreenejä Oulussa, joissa Yola taisi tehdä yhden kerran lyhyen jäljen ja kantoi kania korvasta sekunnin ajan. 

Jokainen sai valita, tehdäänkö koiralle motivointijälki, jossa se näkee kanin jäljen vedon ja sen jälkeen se päästetään jäljestämään. Luotin kuitenkin siihen, että Yola osaa käyttää nenäänsä, ja lähtee kyllä hajujäljelle. Itse ajattelin, että motivointijäljen kanssa voisi käydä helposti niin, että Yola lähtee haistelematta suoraan kanille ja jälki "jää haistelematta". En osaa sanoa, olenko oikeassa, mutta otettiin nyt riski ja kokeiltiin ilman motivointijälkeä. 

Lähetin Yolan jäljelle ja se lähti kouluttajien mukaan suoraan jälkeä pitkin ja menikin hienosti kanille asti. Tässä kohtaa jo osasinkin aavistaa, että varmasti se innoissaan haistelee, muttei kyllä tuo kania ilman innostamista. Ja niin siinä kävikin. Kun Yola pääsi kanille, kutsuin sitä ja se kantoi kania muutaman metrin ja tuli iloisena takaisin vähän yli puoleen väliin. Sitten se halusikin viihdyttää itseään ojassa kahlaamalla ja kutsuin sen sieltä takaisin luokse. Lähetin uudestaan ja jälleen Yola meni kyllä hienosti jälkeä pitkin kanille, eli tiesi kuitenkin mitä siltä odotin. Nyt kun se pääsi kanin luokse, kehuin ja innostin sitä tuomaan, ja sieltä se kani sitten tulikin ja hienosti kantoi koko matkan ihan käteen saakka. Olisi vaan pitänyt ensimmäiselläkkin kerralla innostaa sitä enemmän, niin se olisi voinut tuoda kanin ilman ojassa kylpemistä.