NOU1!

Viime viikon lauantaina kävimme taipumuskokeessa Kajaanissa. Tällä kertaa minulla ei ollut kokeen suhteen minkäänlaisia odotuksia. Olimme käyneet muutaman kerran treeneissä ja niistä jäi kokonaisuudessaan hyvä mieli. Ajattelin kuitenkin kokeilla taippareita vielä toisen kerran, koska koe järjestettiin niin lähellä ja mielestäni Yolalla oli ihan hyvin mahdollisuuksia läpäistä se. 

 

Päästiin aamupäivän ryhmään ja saatiin vuoronro 7 eli oltiin toiseksi viimeisin koirakko. Vesityöhön lähdin varmoin mielin, käytin ennen sitä Yolan nopeasti uimassa ja heitin sille damia rannassa. Vesityö sujui Yolalle tyypilliseen malliin. Alkuun se vähän empi lähtökohtaa  ja olisi varmaan lähtenyt uimaan ilman kehoitustakin mutta pienellä rohkaisulla Yola lähti uimaan rauhallisesti ja ui koko matkan omalla varmalla ja rauhallisella tyylillään. Yola haki hienosti molemmat lokit ja toi ne rantaan asti. Näin päästiin siis jatkamaan suoraan hakuruutuun.

Hakuruutu oli tosi erilainen maasto verrattuna siihen millaisissa oltiin treenattu. Metsä oli tiheää pientä mäntytaimikkoa aika jyrkässä rinteessä. Yola lähtikin monta kertaa hakemaan variksia ainoastaan sivusuunnassa, vaikka yritin lähettää sen suoraan eteen päin. Lopulta se löysi edestäkin yhden ja tuomarille riitti 5 varista. Ainoa kommentti hakuruudussa oli se, että Yola tekee niin rauhallisella tahdilla, että tuomari oli miettinyt, hyytyykö se loppua kohden mutta itse tiesin että sillä samalla tahdilla se jaksaisi etsiä vielä pitkäänkin, eli varmasti olisi tuonut vielä sen kuudennenkin variksen. Kaikki varikset myös säilyivät tällä kertaa ehjänä, joten se ongelma mikä viime kokeissa tuli ilmi, johtui todennäköisesti vain paineistumisesta koetilanteessa. Hakuruudusta selvittyämme pääsimme viimeiselle osuudelle jatkamaan.

Kanin jäljelle lähdin jännittävissä tunnelmissa. Muutama koira ei ollut ennen Yolaa lähtenyt etenemään jäljellä, eikä myöskään ollut suostunut ottamaan kania suuhun. Juuri ennen Yolan vuoroa kani onneksi vaihdettiin, koska pelkäsin että Yola jäisi tuhoamaan valmiiksi riepoteltua tai  veristä kania jälkeä takaisin tullessaan. Yola lähti kuitenkin innokkaasti jäljestämään ja otti kanin epäröimättä suuhun ja kiikutti sen minulle käteen saakka! Näin taipumuskoe oli kaikilta osin hyväksytysti suoritettu. 😊

 

Yksi tavoite, joka asetettiin kylläkin jo vuosia sitten ja sen jälkeen jo kerran haudattiin, on nyt siis saavutettu ja fiilis on sen mukainen. Yola on elävä todiste siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä ja myös vanha koira oppii oikeasti uusia temppuja!

 

29.6.2019 Kajaani, NOU1, tuomari Sanna Rönty

Mietteitä vuodelle 2019

Viime vuoden alussa en tainnut (ainakaan täällä blogin puolella) asettaa mitään "virallisia" tavoitteita vuodelle 2018. Kuitenkin aloitimme uuden lajin, rally-tokon, sekä treenasimme taippareihin ahkerasti. Rallyssä startattiin loppuvuodesta jo avoimessa luokassa ja saatiin kaksi hyväksyttyä tulosta. Yola oppi myös noutamaan innokkaasti riistaa (kyllä vain, kuuden vuoden iässä 😅), mutta taipparit eivät ikävä kyllä menneet läpi kun niitä kertaalleen päästiin yrittämään.

Itse aloitin kesällä Kainuun Hurtilla kouluttajana ja vedin säännöllisen epäsäännöllisesti tottelevaisuuskoulutuksia ja tuntui, että opin jo tuossa lyhyessä ajassa hurjasti lisää erilaisten koirien kouluttamisesta. Loppuvuodesta koulutin myös muutaman kerran rally-tokoakin tuuraajana ja sen jälkeen lupauduinkin jo VOI/MES ryhmän yhdeksi vakikouluttajaksi High Five Agility Team:lle. Loppuvuodesta osallistuimme vielä tokon ALO/AVO-tasoiselle kurssille Vuokatissa, josta saimme rutkasti lisää treeni-intoa ja toko-oppeja. Vuotemme Kajaanissa on ollut koiraharrastusten osalta siis hyvinkin aktiivinen.

Yola tokotreeneissä Vuokatin FunDog-areenalla. Kuva © Sari Korhonen

Kuva © Sari Korhonen

Tälle vuodelle tavoitteena on ehdottomasti jatkaa tokon ja rallyn treenikuvioita tavoitteellisesti. Rally-tokon osalta on tavoite päästä kilpailemaan jo tänä kesänä voittaja-luokassa ja syksyllä sitten mestariluokassa. Voittajaluokkaan vaaditaan vielä yksi hyväksytty tulos avoimesta luokasta ja se tulee helposti tämän kevään aikana. Oikean puolen seuraaminen vaatii eniten meillä panostamista, sillä haluan, että siitä tulee yhtä vahva kuin vasemman puolenkin seuraamisesta.

Tokossa tavoitteemme ovat hieman maltillisemmat. Jos saadaan avoimen luokan ykköstulos tänä vuonna jostakin kisasta, niin olen tyytyväinen. Ylempien luokkien liikkeitä olen harjoitellut ihan meidän molempien mielen virkistykseksi ja jos saadaan avoimesta luokasta ykkönen, miksei sitten voitaisi kokeilla sitä voittajaluokkaakin jossain vaiheessa. 

Taipparitreenejä varmasti myös tehdään, koska Yola tuntui olevan syksyllä ja loppukesästä ihan liekeissä kaikista riistatreeneistä. Mennään myös vielä kokeilemaan niitä taippareita, mikäli niitä järjestetään tässä lähellä. Tietenkin olisi kiva myös kokeilla jotain uutta lajia, esimerkiksi nose work kiinnostaa ja mejä myös. Yhtä hajuerottelun alkeiskurssia katsoinkin jo vähän sillä silmällä. Myös BH-koe voisi olla kiva saavutus ja siihen haluaisin Yolan kanssa myös harjoitella. Katsotaan, mitä vuosi 2019 tuo tullessaan!

Kuva © Sari Korhonen

Pari nollaa kisakirjaan

Nyt ollaan saatu kokea pettymyksiä kisarintamalla ihan toden teolla. Kajaanissa järjestettiin 30.6 taipumuskoe, johon olin ilmoittanut Yolan. Lähdin taippareihin luottavaisin mielin. Ainoa osa-alue, jota jännitin, oli vesityö ja siinäkin oikeastaan vain se, miten Yola uskaltaa mennä veteen jos ranta syvenee nopeasti. Jännitti siitäkin huolimatta, vaikka tiesin jo etukäteen koepaikan rannan ja kohdan. Möllitaipparit pidettiin siellä samassa paikassa ja silloin vesityö sujui lopulta hyvin.

Koepäivä oli sopivasti melko viileä. Odottelimme koepaikalla alkuun aika kauan, vaikka oltiin aamupäivän ryhmässä. Koe päästiin aloittamaan vasta kymmenen jälkeen, koska tuomarin auton hajoamisen vuoksi hän olikin kaksi tuntia myöhässä. Tuomaria odotellessa arvottiin suoritusvuorot ja me olimme  vuorossa toisena. Käytin Yolan ennen suoritustamme nopeasti uimassa ja otin damilla pari heittoa. Yola oli innoissaan ja malttamaton, uutena piirteenä sille on tullut taipparitreeneissä (ei missään muissa treeneissä kylläkään) ääntely sen odottaessa. Se alkaa vinkua omaa vuoroa odoteltaessa ja käskyn alla vielä enemmän. Tässä kohtaa en ole käytökseen sen kummemmin puuttunut, hyvä vaan kun siitä oikeasti näkee, että se on jostain tekemisestä kunnolla innoissaan.

Kokeen tuomarina toimi siis Jarmo Vaarala. Koe aloitettiin siis normaalin kaavan mukaan vesityöllä. Tuomari antoi mielestäni tässä kohtaa Yolalle tosi paljon löysiä. Antoi esimerkiksi käskyttää todella monta kertaa veteen. Yola kävi kastelemassa etutassut ja oli kyllä menossa veteen, muttei vain siitä kohtaa uskaltanut. Sitten se alkoi kierrellä rantaviivaa ja tuomari pyysi vain ottamaan sen uudestaan sivulle ja lähettämään jälleen samasta kohtaa noutamaan. Ehkä neljännellä (?) käskyllä Yola kuitenkin uskalsikin pulahtaa ja tiesin, että kunhan se veteen pääsee, se kyllä sen lokin tuo ja toi niin kuin toikin. Jos olisin hieman enemmän jo alussa kehunut ja innostanut sitä, se olisi mennyt varmasti nopeamminkin. Toisaalta tuomari halusi nähdä koiran menevän omasta halusta veteen, niin kuin sen kuuluukin taippareissa mennä, joten oli hyvä, etten liikaa hoputtanut sitä. Toiselle lokille se lähti eri kohdasta ja jo itsenäisemmin, ei edelleenkään millään hyppyloikalla, vaan sillä tavalla rauhallisen määrätietoisesti pulahtamalla. Toinenkin lokki tuli myös rantaan, mutta Yolan uimanopeus ei kyllä edelleenkään päätä huimaa. Tuomari oli kuitenkin vesityöhön tyytyväinen ja saatiin sitten saman tien jatkaa hakuruutuun.

Näin jälkeen päin ajateltuna tässä olisi ollut hyvä olla joku tauko, sillä Yola oli tosi kierroksilla ja innoissaan, kun se lopulta pääsi hakemaan variksia. Hakuruutu on selvästi sen lemppari. Varmaan se oli myös hieman painestunut osittain koetilanteesta ja veteen "painostamisesta" johtuen. Hienosti ja tarkkaavaisena se kuitenkin odotti laukauksen ja heittovariksen. Lähti innoissaan hakemaan heittovarista ja mitä ilmeisemmin liian innoissaan, koska palautuksessa se heitti variksen aluksi ilmaan. Sitten nosti uudestaan, kantoi pari metriä ja taas heitti variksen ilmaan, ikään kuin leikki variksella. Kutsuin vähän napakammin ja toi linnun lopulta käteen. Ojensin variksen tuomarille ja olin jo lähettämässä Yolan seuraavalle linnulle, mutta tuomari käskikin kytkeä koiran. Tuomari syynäsin variksen ja kertoi, että se on ihan murskana. Rikottu, silvottu ja pilkottu koiran toimesta, luut mäsänä. 😅 Katsoin tuomaria ja hänen kädessä olevaa varista epäuskoisena. Mitä ihmettä, koira joka vielä huhtikuussa ei suostunut ottamaan mitään riistaa suuhun, nyt rikkookin linnun. Olo oli sillä hetkellä todella epäuskoinen. Tuomari totesi, että koe joudutaan valitettavasti nyt keskeyttämään, että kiitos ja näkemiin. Siihen loppui meidän taipumuskoe, ja NOU0 siis tulokseksi riistan rikkomisen vuoksi... Enpä olisi uskonut tällaista tapahtuvan mutta näitäkin sattuu, ennalta-arvaamattomia tilanteita, joille ei jälkeen päin voi oikein mitään. Itse asiassa en ole koskaan oikein edes tajunnut ajatella Yolan kanto-otetta, mutta sen verran kun sitä mietin, mielestäni se on ollut mielummin liian löysä kuin että se olisi ns. kovasuinen koira. Ehkä se oli niin innoissaan tai paneistunut koetilanteesta ja minun jännityksestä, ja sen takia leikitteli variksella sillä tavoin. Tällä kertaa siis näin. Katsotaan, ilmoitanko sitä enää uudelleen. Aluksikin ajattelin, että tämä on nyt ensimmäinen ja viimeinen kerta ja jos ei mene läpi niin se ei maata kaada, silloin myös itse koen, ettei Yolalla vaan ole sellaista noutajalle tyypillistä taipumusta riistan noutamiseen. Nyt koe jäi kuitenkin eri syystä kesken, joten ehkä täytyy arvioida tilanne uudelleen, kunhan tästä kokemuksesta toivumme. Mukavasti tuomari kuitenkin kirjoitti arvostelulomakkeeseen, "toimii ohjaajansa kanssa hienossa yhteistyössä" eli jotain hyvääkin kaikesta huolimatta.

Parin päivän päästä ajeltiin Lieksaan pari sataa kilometriä nollatulosta hakemaan. Jotain tapahtui paikkiksen ja yksilöliikkeiden välissä. Ehkä otin Yolan liian myöhään autosta valmistautumaan omaan suoritukseen, koska vielä paikallaolossa sen vire tuntui ihan hyvältä. Teki mielellään vaikka välillä kontakti putoilikin. Kuitenkin ennen meidän suoritusta jännitin (taas) todella paljon...

Paikallaolo siis meni hyvin, Yola istui hyvin, ei liikehtinyt, vaikka kisapaikalla oli tosi paljon ötököitä, joista osa koirista ottikin häiriötä. Tässä kohtaa tuomari sakotti jo tassun liikuttamisesta... Paikkiksen jälkeen otettiin yksittäisenä liikkeenä erikseen ruutu. Tämän tiesin menevän huonosti, koska ruudun paikka on Yolalle edelleen treeneissäkin ollut epäselvä. Joku sen opettamisessa on mennyt mönkään. Se kyllä lähtee innoissaan ruutuun, mutta siellä ollessaan alkaa haahuilla ja etsiä tötsiä, ja useimmiten parkkeeraa niiden taakse. Nytkin jäi etunauhan väärälle puolelle maahan, joten siitä heti alkuun nolla.

Sitten oli pieni tauko ennen loppuja liikkeitä, kun oltiin suoritusjärjestyksessä kolmansia. Avoimeen luokkaan oli siis ilmoitettu kuusi koiraa. Nollaputki jatkui kun seuraaminen meni nollille... Jätätti heti alussa niin paljon, että jouduin antamaan todella monta lisäkäskyä ja todella houkuttelemaan sitä seuraamaan. Ihan ymmärretävästi nolla tulikin, koska en muista yhtään hyvää seuruupätkää koko kuviosta. Seuraavaksi oli muistaakseni merkin kierto. Se taisi mennä tällä kertaa suht hyvin, eikä tuomarikaan tainnut huomata kun heilautin vasenta kättä sivulletulon merkiksi. Yola nimittäin meinasi jäädä taas merkin taakse, ainakin ennen käännöstä se hidasti vauhtia reilusti.

Liikkeestä seiso taisi mennä ihan ok, tuntui kyllä, että siinäkin seuraaminen jätätti. Liikkeestä maahan meni istumisen kautta ja annoin lisäkäskyn, siitä syystä nollille tämäkin. Hypyn (taas) kiersi. Luoksetulossa tuli, mutta hitaasti, joten siitä muistaakseni 6. Kaukot meni myös nollille koska liikkui yli oman mittansa, lisäksi teki myös todella nihkeästi vaihdot. Nouto meni ok, palautti vähän vinoon eteen ja ravasi palauttaessa, siitä 8. Loppujen lopuksi saatiin pisteitä kasaan 138 eli nollatulos. Ei oikein naurattanut, nyt myöskin fiilis oli tosi surkea, koska aiemmin nollien lisäksi koiralla on ollut kuitenkin intoa tehdä. Tästä tuli mieleen vain ensimmäinen tokokokeemme Oulussa, joka näytti myös siltä, ettei ikinä olla mitään treenattukaan.

Nyt en enää edes tiedä, mikä oli loppujen lopuksi perimmäinen syy. Toki tiesin, että kaikki liikkeet eivät olleet kasassa, mutta aivan tällaista tulosta en silti osannut odottaa. Olimme kyllä olleet edellisyön saaressa retkeilemässä, ja siihen päälle pitkä matkustusmatka kisapaikalle ja vähän huono virittely. Lisäksi, itselläni jännitys iski taas aivan hervottomana, ja totta kai se tarttuu koiraan. Luulen, että kaikkien näiden yhteissummana tämä tulos. En tiedä miten ihmeessä saan oman kisajännitykseni hillittyä... Siihen täytynee ottaa joku tehokuuri. Mitä kisarintamalle tulee, niin ei kai muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, unohtamatta kuitenkaan niitä onnistumisia!

Kisasuunnitelmia ja -pohdintoja

Tälle kesälle on kalenteriin muutama kisapäivämäärä lyöty lukkoon. Pari tokokoetta ja tänä kesänä olisi tarkoitus kisata ekaa kertaa rally-tokossa ja kokeilla niitä taippareita läpi. Laitoin myös hakemuksen Golden Ringin SM-tokojoukkueeseen ja viime viikolla selvisi, että olemme mukana joukkuessa toisena avoimen luokan koirakkona. Jän-nit-tä-vää, eikä aiheuta yhtään treenipaineita, ehei... Toisaalta, olen yrittänyt myös ajatella, että ei todellakaan treenata nyt pelkästään SM-kisoja varten vaan tokoa ylipäänsä. Onhan ne erityiset kisat ja en voi edes kuvitella, miten paljon siellä voi pientä ihmistä jännittää, mutta silti ne ovat kisat muiden joukossa ja tavoitteet samat kuin mihin tahansa muuhunkaan kokeeseen mentäessä.  Henkilökohtaisena tavoitteena on ennen kaikkea hyvä fiilis meidän yhteistyöstä ja että Yola tekisi asioita mielellään. Nyt siis tavoitteena kehittää tätä osa-aluetta ja pitää sitä yllä.

Taipumuskoe:

30.6 Kajaani

TOKO kisat AVO:

3.7 Lieksa

18.-19.8 TOKON SM Golden ringin joukkuekisa

21.8 Iisalmi

16.9 Muhos

Rally-toko ALO:

Heinäkuussa 15.7. Oulu

Syyskuussa 9.9 Kajaani

Kisajännitykseen saatiinkin mielestäni hyvä vinkki viime kertaisista möllikisoista. Jännitin rally-toko rataa ja se näkyi alkuun Yolan hitaana seuraamisena. Pitää vaan edelleen hyödyntää mielikuvaharjoitteita, eli ajatella ennen omaa suoritusta niitä hyviä hetkiä ja onnistumisia. Luottaa siihen, että koira kyllä toimii ja osaa, päästä sellaiseen omaan kisakuplaan ja haluta olla siellä. Kisamaisissa treeneissä tai oikeastaan treeneissä yleensäkin olen nyt keskittynyt vireenhallinta. Nyt olenkin tykännyt tosi paljon Yolan reagoinnista sosiaaliseen palkkaan. Olen ottanut temppuna pyörähtämisen ja sen jälkeen omien käsieni sivulle viemisen Yolalle merkiksi sosiaalisesta palkasta, ja yhdistänyt sen jälkeen vasta palkkapurkkiin tai leluun.

Tässä alla olevassa pätkässä hieman viime viikon treenejä, kun oltiin lomailemassa Posiolla.  Harjoiteltiin seuraamisen käännöksiä. Yolan mielentila tuntui tosi kivalta ja keskittyi todella siihen, mitä tehtiin. Ai että, kun aina näyttäis yhtä kivalta...

Möllitaipparit

Eilen oli vuorossa taipumuskoekurssin viimeinen kerta eli möllitaipparit. Porukka jaettiin kahteen ryhmään, kuten virallisissakin kokeissa usein tehdään. Mekin saatiin osallistumisoikeus, vaikka Yolalla olikin juoksut, näin ollen oltiin iltapäiväryhmän suoritusvuorossa viimeisinä. 

Päivä oli aurinkoinen mutta viileä ja melko tuulinen, ja ihan hyvä vaan, ettei ollut ainakaan liian kuuma. Kokeen alkua odotellessamme seuraamme liittyi myös kyykäärme, joka kylläkin poistui keskuudestamme yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin... Juuri edellisenä päivänä olin ehtinyt kehuskella, etten ole koskaan nähnyt käärmettä luonnossa. Tulipahan sekin päivä nyt koettua. 

Ennen meidän vuoroa käytin Yolan uimassa. Heitin sille damia ja se meni hienosti uimaan ja haki mielellään, palautti myös hyvin. Vuoroamme odotellessa, se vinkui välillä kärsimättömästi, joka on täysin uusi "taito". Hyvin rauhoittui kuitenkin silityksistä ja pienestä kävelystä. Itse ajattelen, että tuollainen, normaalisti alavireinen koira saa vähän kiihtyäkin tällaisessa tilanteessa, kunhan mielentila ei jää kuitenkaan päälle eikä näin häiritse keskittymistä itse tekemiseen. 

Koe alkoi oikeiden taippareiden tapaan vesityöllä. Ranta oli melko pehmeä ja nopeasti syvenevä. Heittolokin se hienosti katsoi, mutta käskyn saatuaan lähti vaeltamaan rannalla. Pari kertaa yritti mennä veteen, muttei uskaltanut, kun vesi syveni eikä Yola saanut etutassujaan pohjaan. Innostamalla se lopulta uskalsi ja haki ensimmäisen lokin. Toinen meni vähän jouhevammin, vaikka edelleen sitä sai rohkaista veteen menemisessä. Lopulta toinenkin lokki tuli rantaan asti ja molemmat melkein käteen saakka. Päästiin siis jatkamaan hakuruutuun, jonka sai suorittaa heti vesityön perään. 

Hakuruutuun Yola lähti mielellään. Aluksi vähän epäröin, ottaako se varista ilman rohkaisua suuhun ollenkaan. Kuitenkin variksen löydettyään, se nosti oma-aloitteisesti ja lähti reippaasti tuomaan sitä minulle. Yhden vaakun kohdalla se taisi ensin tehdä heiton siivestä riepotellen, mutta sitten käskyllä otti uudestaan suuhun ja palautti nätisti. Viimeinen varis vähän jännitti, kun se oli kauempana tiheän kuusikon takana, mutta luotin Yolan laajaan ja rauhalliseen hakuun ja lopulta kaikki viisi varista tuli käteen asti. Hakuruutu meni siis tosi hienosti. Eri suuntiin lähettäminen onnistui aika hyvin. Myöskään juoksu ei sekoittanut sen päätä, vaan se jaksoi hienosti keskittyä tekemiseen. Saatiin siis jatkaa viimeiseen vaiheeseen eli jäljelle. 

Siirryttiin jäljestysosuudelle ja mietin, että mitenhän tässä mahtaa käydä, kun oltiin kerran aikaisemmin vaan jälki tehty... Viime kerralla se meni aika kivasti, mutta nyt tosiaan kelin puolesta tuuli oli voimakas ja kania Yola ei ollut taas moneen viikkoon nähnytkään. Lähetin sen jäljelle ja Yola lähti tosi hienosti suoraan jälkeä pitkin hyvällä vauhdilla. Loppusuoralla se taisi tehdä jonkin pienen hupimutkan, mutta sitten pysähtyi kanille, kutsuin ja se lähti alkuun hyvin tuomaan kania. Kaksi kertaa se kuitenkin pudotti, mutta innostamalla nosti kanin uudestaan. Ei tarvinnut kuitenkaan lähteä sitä vastaan ja lopulta se toi kanin käteen asti. Vautsi mikä koira! En olisi ikinä uskonut, että oltaisiin tässä pisteessä joskus, kun pari kuukautta sitten tuo koira ei suostunut edes vilkaisemaankaan riistaa. Tuomari kehui rauhallista työskentelyä ja oli sitä mieltä, että valmis koira ja ei muuta kun virallisiin taipumuskokeisiin. Olen edelleenkin itse mykistynyt, Yola on aivan kuin eri koira! Kainuun noutajat järjestää kesäkuun lopussa taipparikokeen Kajaanissa. Ehkä uskaltaudun sitten kuitenkin laittamaan sen ilmon menemään... 

Möllitaipparit onnistuneesti läpi!!!

Riistavietitön lintujen ja kanin kimpussa

Sunnuntaina treenattiin lämpimässä säässä Minnan ja hänen kiharoitten kanssa. Minnalla oli auto täynnä innokkaiden noutajien lisäksi riistaa, joten päätimme ensin käydä vähän metsäkävelyllä koirien kanssa ja sen jälkeen treenata jokaisen koiran osaamistason mukaan lokilla vesityötä ja variksilla hakuruutua.

Yola aloitti lokin kanssa ja edellisiä kertoja muistellessani, en odottanut siltä tähän harjoitukseen suuria. Ajattelin alkuun, että on hyvä, jos se edes ui lokkia kohti ja haistelee sitä kiinnostuneena. Minna heitti lokin, ja lähetin Yolan hakemaan. Hienosti se ui lokille, mutta teki odotusteni mukaisesti kierroksen linnun ympärillä ja tuli takaisin rantaan. Lähetin sen uudestaan ja innostin sitä ottamaan lokin, tällä kertaa se toimi, ja Yola ottikin lokkia siivestä kiinni. Tällä tavoin se toi kuin toikin linnun rantaan ja kokeiltiin vielä toisen kerran. Toisella kertaa piti jälleen lähettää se uudelleen rannasta, mutta lintu tuli noudettua. Tämä menikin siis yllättävän hienosti, olin todella tyytyväinen.

Seuraavaksi oli Minnan koirien vuoro noutaa lokkia. Erityisesti kiharapappa Wagner oli viihdyttävää katseltavaa. Ihana nähdä koira, jolla on intoa tehdä ja joka selvästi nauttii rodunomaisesta tekemisestä. Kiharat ihastuttavat edelleen hurmaavilla ja hieman oikuttelevillakin luonteenpiirteillään. On myös mahtava nähdä, miten erilaisia tässäkin rodussa yksilöt ovat. 

Minnan kiharalauma karahkan kimpussa

Sitten siirryttiin metsään tekemään hakuruutua. Rajattiin n. 50 m leveä alue, johon vietiin kaksi varista ja yksi jätettiin motivointivarikseksi. Yola teki taas ensimmäisenä. Se kyllä hienosti katsoi heittovariksen ja taisi käydä sitä nuuhkaisemassakin, mutta sitten päättikin lähteä hakualueelle etsimään. Toivoi varmaan, että sieltä löytyisi jotain muuta, kuin riistaa. 😂

Hakuruudussa Yola teki tapansa mukaan rauhallista, laajaa hakua. Yola löysi kaikki varikset hienosti ja  sain sen innostamalla palauttamaan ne minulle asti. Edelleenkään se ei ole rehellisesti "kiinnostunut" riistasta, vaan ottaa ne suuhunsa minun innostamisen ja kehumisen ansiosta. Se kyllä saattaa haistella löytämäänsä, mutta sitten mielummin jatkaa matkaansa, kuin että omaehtoisesti nappaisi riistan suuhunsa. En tiedä, voiko riistavietti tai halu ottaa riista omasta tahdosta suuhun löytyä, mutta jo se, että tuo koira ylipäänsä suostuu nyt ottamaan ne suuhunsa, on todella iso ja positiivinen yllätys. Myös uimainto sillä on iän mukana näköjään kasvanut, ja se menee itsenäisesti todella mielellään uimaan, ihan ilman minkään noutamistakaan. Jälkeen päin oltiinkin Minnan kanssa vähän järkyttyneitä meidän "riistastakieltäytyjistä". Myöskään Minnan keskimmäinen kiharanarttu ei mielellään ole riistaa noutanut, mutta tällä kertaa hänkin toi hakuruudusta oikein kauniisti kaikki kolme varista ja lähti lonkin perään innolla uimaan. Niin kauan kun on elämää, on toivoa! Mitään nomekoiraa Yolasta en kyllä edelleenkään kaavaile, mutta olen iloinen, jos sen kanssa pääsisi syksyllä ihan oikeasti metsälle ja se saisi sieltä jotain pieniä onnistumisia. 

Tänään oli sitten vielä taipparitreenit ja vuorossa laahausjäljen harjoitteleminen. Yola ei ole käytännössä tehnyt mitään jäljen kaltaistakaan, lukuunottamatta niitä aiempia taipparitreenejä Oulussa, joissa Yola taisi tehdä yhden kerran lyhyen jäljen ja kantoi kania korvasta sekunnin ajan. 

Jokainen sai valita, tehdäänkö koiralle motivointijälki, jossa se näkee kanin jäljen vedon ja sen jälkeen se päästetään jäljestämään. Luotin kuitenkin siihen, että Yola osaa käyttää nenäänsä, ja lähtee kyllä hajujäljelle. Itse ajattelin, että motivointijäljen kanssa voisi käydä helposti niin, että Yola lähtee haistelematta suoraan kanille ja jälki "jää haistelematta". En osaa sanoa, olenko oikeassa, mutta otettiin nyt riski ja kokeiltiin ilman motivointijälkeä. 

Lähetin Yolan jäljelle ja se lähti kouluttajien mukaan suoraan jälkeä pitkin ja menikin hienosti kanille asti. Tässä kohtaa jo osasinkin aavistaa, että varmasti se innoissaan haistelee, muttei kyllä tuo kania ilman innostamista. Ja niin siinä kävikin. Kun Yola pääsi kanille, kutsuin sitä ja se kantoi kania muutaman metrin ja tuli iloisena takaisin vähän yli puoleen väliin. Sitten se halusikin viihdyttää itseään ojassa kahlaamalla ja kutsuin sen sieltä takaisin luokse. Lähetin uudestaan ja jälleen Yola meni kyllä hienosti jälkeä pitkin kanille, eli tiesi kuitenkin mitä siltä odotin. Nyt kun se pääsi kanin luokse, kehuin ja innostin sitä tuomaan, ja sieltä se kani sitten tulikin ja hienosti kantoi koko matkan ihan käteen saakka. Olisi vaan pitänyt ensimmäiselläkkin kerralla innostaa sitä enemmän, niin se olisi voinut tuoda kanin ilman ojassa kylpemistä. 

Hakuruutua taipparitreeneissä

Tänään oltiin taas taipparikurssilla ja vuorossa oli hakuruudun harjoittelua. Ennen treenejä harjoiteltiin myös laukauksensietoa ja päästiin Yolan kanssa kyllä tosi lähelle ampujaa. Yola ei välittänyt laukauksista juuri ollenkaan. Hieman se katsoi laukausten suuntaan, mutta heti sen jälkeen otti kontaktia ja tuntui, että se oli innoissaan ja jännittynyt enemmän ympärillä olevista ihmisistä ja koirista, kuin itse harjoituslaukauksista.

Nyt ensimmäisellä kerralla hakuruutua harjoiteltiin siipidameilla. En ollut ehtinyt tehdä Yolalle vielä omaa siipidamia, mutta aikaisemmilta kerroilta muistan, että sellaistakaan Yola ei ole suostunut suuhunsa ottamaan. Tästä syystä olin jälleen vähän epäileväinen palautusten ja Yolan innostuksen suhteen.

Ennen meidän vuoroa vein metsään pari kertaa damin ja Yola haki ja toi kyllä tosi hienosti. Sen jälkeen näytin metsän laidalla myös varista ja tällä kertaa Yola haisteli lintua tosi mielellään, ei kuitenkaan ottanut tässä vaiheessa lintua suuhun.

Sitten oli meidän hakutreenin vuoro. Laukauksen jälkeen heittodamin se näki hienosti ja luvan saatuaan lähti heti hakemaan pudonnutta damia, ja toikin sen hienosti suoraan käteeni. Alueella oli muistaakseni viisi tai kuusi siipidamia ja ensimmäiset neljä damia haki hienosti. Toista ja kolmatta haki hetken, mutta löysi ja toi ne heti kutsuttaessa suoraan minulle. Yola teki hienosti laajaa hakua. Neljännelle piti lähettää uudestaan, mutta otti damin löydettyään sen hyvin suuhun. Kouluttaja käski lopettaa neljännelle, ja sanoi, että Yola tekee hienosti ja rauhallisesti töitä, ja että se olisi varmasti saanut loputkin haettua tarvittaessa. Lopuksi hän kehui vielä suoraan käteen tulevia palautuksia.

Hakuruudun lopuksi kokeilin vielä näyttää Yolalle varista ja (!!!), se otti kuin ottikin vaakun suuhun ja kantoikin hetken aikaa. Olin aivan äimistynyt, sittenkin sen riistavietti voi olla heräämässä. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

 

Taipparikurssi

Edellisistä taipparitreeneistä taitaakin olla vuosia aikaa, veikkaan että neljä vuotta jopa. Vanhoissa blogiteksteissä olen hieman pohtinutkin noutotreenejä, mutta nyt viime aikoina ne ovat olleet kyllä todellisella tauolla. Viimeksi meidän treenit jäivät sille mallille, että lopulta Yola ei suostunut katsomaan enää lintuja päinkään. Ensimmäisillä kerroilla se taisi hieman haistella varista, mutta lokille se nyrpisti nenäänsä. Vesityöskentelyssä Yola ui lokin ympärillä todella kauan, muttei suostunut sitä ottamaan suuhun, ei myöskään kuivalla maalla. Pupua se retuutti hetken korvasta. Lopulta joku kouluttajista ehdotti variksen laittamista sen suuhun ja se sitten olikin lopullinen piste meidän treenaamiselle. Yola piti sitä hetken pakonomaisesti kärsivä ilme kasvoillaan ja sen jälkeen kirjaimellisesti sylkäisi linnun pois suustaan, eikä suostunut katsomaan enää sitä päinkään. Sen jälkeen itsekin vasta tajusin, että pakottaminen on se vihoviimeinen keino, johon olisi itsekin pitänyt jo tajuta sanoa ei. Itselläni oli vain jonkin sortin päähänpinttymä siitä, että tuon koiran on vain nyt otettava sitä riistaa suuhun. Treenit jäivät siis meidän osalta siihen. Viime talvena taisin näyttää Yolalle Posiolla isoveljeni ampumaa jäistä pyytä. Sen Yola suostui ottamaan suuhun piitkän houkuttelun jälkeen ja kantoikin sitä ehkä metrin tai pari. Siinäpä oikeastaan kaikki riistaan tutustuminen Yolan osalta. 

Näiden meidän ensimmäisten kokemusten pohjilta ajattelin, ettei Yolalla vain yksinkertaisesti ole riistaviettiä ja siinä se. Ja että meidän tavoitteet taippareiden suhteen on jo haudattu. Muutamat tutut ovat kuitenkin hiljattain kertoneet koirista, jotka ovat alkaneet ottaa riistaa vanhemmalla iällä, vasta esimerkiksi viisivuotiaana, joten päätin antaa vielä ajatukselle ja tietysti Yolalle mahdollisuuden. Tästä syystä ilmoittauduin Yolan kanssa Kainuun Noutajien taipumuskoekurssille. Kurssista on takuulla hyötyä myös mahdollisen tulevan koiran kouluttamisessa, joten en usko että aika menee senkään puolesta hukkaan.

Tänään vuorossa olikin sitten kurssin aloitus. Ensimmäisellä kerralla kerrattiin taippareiden säännöt lyhyesti läpi. Ne olivatkin suurilta osin itsellenikin tuttuja, vaikken itse kokeissa koskaan ole ollutkaan paikalla. Seuraavaksi otettiin koirat ja aloitettiin riistaan tutustuminen. Pihalla oli kolme riistapistettä, joissa oli tarkoituksena alkuun vain näyttää koiralle eri riistoja, ja nähdä, miten koira niitä kohtaan käyttäytyy. Ensimmäisenä mentiin tutustumaan kaniin. Omaksi yllätyksekseni Yola innostui kanista heti, se nuoli sitä ja tarttui pääästä ja turkista kiinni. Hetken aikaa kouluttajan leikittyä pupulla se tarttui siitä jo kovemmin kiinni. Tämä olikin tosi hyvä juttu ja oli mahtava nähdä Yolan innostuvan kanin raadosta. Jes, tämä oli jo lottovoitto meille tässä vaiheessa. 

Seuraava vuorossa oli lokki. Sitä Yola nuuhkaisi omatoimisesti hetken ajan mutta sen jälkeen maassa olevat tuoksut olivatkin jo kiinnostavampia. Yritin houkuttelemalla saada sitä kiinnostumaan, mutta yrityksestäni huolimatta lokki ei muuttunut sen mielenkiintoisemmaksi. Tämä ei minua yllättänyt juurikaan. Olin kuitenkin siitä tyytyväinen, että se alkuun vapaaehtoisesti edes itse sitä haistoi. 

Lopuksi oli vuorossa vielä operaatio varis. Alkuun Yola haistoi lintua ja käänsi pään pois. Yritin leikittää sitä linnulla, mutta se vain paineistui ja jämähti niille sijoilleen. Jätettiin lintu siihen ja saatiin kehotus, että josko kokeillaan ihan vaan alkuun siten, että se saisi syötyä makupalaa linnun siiven alta tms. Kävin hakemassa makupalat ja kokeiltiin uudestaan. Nakit kyllä hävisi, mutta vaakku oli Yolan mielestä edelleen yhtä kamala ja epäkiinnostava kuin aikaisemminkin. Sen jälkeen yksi kouluttajista kehotti ihan reilua riehumisleikkiä, koska Yola oli jo sen näköinen että 'hiippailen kohta tuohon takavasemmalle, jos näitä variksia tähän enempää tullaan esittelemään'. Leikitin Yolaa ensin ilman lintua ja sitten lisäsin vaakun selkäni takaa leikkiin mukaan. Yhtäkkiä Yola otti  kuin ottikin kiinni variksen sulasta ja sitten superkehut ja makupalat. Leikittiin vielä hetki ja lopetettii siihen, kun Yola innostuessaan ottikin linnun suuhun ja pudotti sen samantien. En olisi kyllä ihan heti uskonut, että se innostus ja kiinnostus voi sieltä sittenkin ehkä herätä. Saatiin treenien päätteeksi variksen siipi kuivatettavaksi ja sillä kotitehtäväksi siipidamitreenejä. Ensi viikolla jatketaankin treenejä maastossa. 

Nometreenejä pikku pakkasessa

 

 

Tänään pääsin treenaamaan nomea hurmaavassa noutajajoukossa. Tapasin Kajaanin tamminäyttelyssä Minnan ja pääsin tutustumaan häneen ja hänen kolmeen ihastuttavaan kiharaan.

Kävimme alkuun pienen aamulenkin, jonka jälkeen tehtiin nometreenit jokaiselle haukulle. Yolan kanssa otettiin ihan perus markkeerausta, ykkös ja kakkostreenejä. Yola haki mielellään dameja, pito-otetta täytyy vielä harjoitella sekä innokkaampaa palautusta. Yolan vireen lasku näkyi myös noutotreeneissä. Lopuksi se alkoi palauttamaan dameja raavaamalla, vaikka lähtikin hyvällä vauhdilla noutamaan. Hienosti se kuitenkin toimi ja oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa treenaamaan noutojuttuja.

Minnan kiharat valloittivat sydämeni. Ihastun tuohon rotuun koko ajan enemmän ja enemmän. Myös Yola tuntui nauttivan samanhenkisestä lenkkiseurasta. Viikonloppuna Yola sai myös seuraa ystäväni kahdesta jackrusselinterrieristä. Vauhdikas viikonloppu siis karvakuonojen parissa.

 

Yolan russelikaverit Martta ja Tuju

 

Yolan sisko läpäisi juuri viikonloppuna noutajien taipumuskokeen, vautsi, hieno Dana. Siitä päästäänkin meille tällä hetkellä hieman kinkkiseen aiheeseen eli noutamiseen. 

Yola on minulle se ensimmäinen ”oikea harrastuskoira”. Sen kanssa opitaan paljon, koetaan kaikki uudet asiat yhdessä ja ennen kaikkea opitaan kantapään kautta. Eihän sitä varmaan olisi yhtään innostunut, jos kaikki uudet asiat olisivat päivänselviä ja heti saatavilla hopeavadilla tarjoiltuna. Nyt vasta kun olen tutustunut Yolaan koirana, ja ylipäänsä noutajarotuun, olen myös havahtunut moniin yksinkertaisiinkin seikkoihin.

Isoin yllätys tuli Yolan ollessa noin puolivuotias, tajusin, hei, mun noutaja ei osaakaan noutaa. Jotenkin automaattisesti sitä ajatteli, että sehän on noutaja, totta kai se osaa noutaa, sehän on sillä geeneissä... Totuus sitten valkeni, kun tajusin, että samalla tavalla sillekin täytyy noutaminen opettaa. Aluksi siis heittelin sille palloa sen kummempia miettimättä ja ajattelin, fiksu tyttö, se lähtee perään, osaahan se noutaa. Ei se kuitenkaan tiennyt miksi se noutaa, mitä tarkoittaa tuo, hae tai nouda, ja että palloa pitäisi vain pitää suussa, ei pureskella ja syljeskellä ja kieriä sen päällä.

Otin siis selvää mistä pitäisi aloittaa ja aloin aluksi opettamaan Yolaa pitämään damia suussa, ihan sekunnin kerrallaan. Sitten maasta nostamista ja sen jälkeen heittämistä. Yola tarvitsee edelleen palautuksissa tosi paljon kannustusta, ja yleensä sitä täytyy juosta jonkin matkaan karkuun että palautus on innokas. Palloa ja pientä pentudamia se hakee enemmän kuin innolla, maasta sekä vedestä.

Käytiin viime syksynä muutaman kerran Yolan kasvattajan vetämissä taipparitreeneissä mutta sekin sitten jäi, kun minulla ei ollut enää omaa autoa käytössä. Itse taipumuskokeista ja siitä mitä siellä tehdään, minulla on toki jonkinlainen käsitys. Silti minulla ei ole hajuakaan miten voisin Yolaa siihen treenata. Olen vain ottanut damin kantamisharjoituksia metsässä. Nameja olen piilotellut pienissä määrin ja Yola on kyllä innokas käyttämään nenäänsä. Se myös rakastaa selvästi ylipäänsä metsässä touhuamista. Tämän koko nouto-asian suhteen olen kuitenkin ollut tosi varpaillani. Pelkään, että teen jotain väärin, eikä se opi koskaan kunnolla noutamaan riistaa.

Kaikista eniten mietityttää sen asenne riistaan. Ensimmäisissä treeneissä se nyrpisti varikselle ja pupua se otti varovasti hännästä kiinni kun niitä näytettiin. Lokkia se vain katsoi ihmeissään. Toki se oli silloin vasta puolivuotias, eikä se silloin edes mielellään mennyt veteen. Nyt sitä on alkanut ulkonakin selvästi kiinnostaa esimerkiksi linnut ihan eri tavalla kuin ennen, ja mitä uimiseen tulee niin siellä missä on vettä on myös Yola. En kuitenkaan uskalla ruveta itse sooloilemaan mitään, koska en halua opettaa sille asioita väärin. Kerran olen kiinnittänyt variksen siiven damiin ja sekin oli viime syksynä. Silloin Yola vain kummasteli koko hommaa ja sen ilmeestä paistoi vain hyi. Lopulta maata pitkin vetämällä se vähän innostui mutta sylkäisi damin oikeastaan heti pois, sen jälkeen ei olla koskettu lintuihin tai muuhunkaan riistaan.

Tietysti se NOU1 meillä on haaveissa, mutta sitten joskus, joskus tulevaisuudessa. Ei me silti luovuta toivosta, tavoitteita on kiva laatia mutta me otetaan kaikki jutun ihan ajan kanssa. Toivottavasti päästään nyt vaan syksyllä mukaan taipparitreeneihin ja oppimaan lisää ja taas lisää.