maanantai 28. toukokuuta 2018

Möllitaipparit

Eilen oli vuorossa taipumuskoekurssin viimeinen kerta eli möllitaipparit. Porukka jaettiin kahteen ryhmään, kuten virallisissakin kokeissa usein tehdään. Mekin saatiin osallistumisoikeus, vaikka Yolalla olikin juoksut, näin ollen oltiin iltapäiväryhmän suoritusvuorossa viimeisinä. 

Päivä oli aurinkoinen mutta viileä ja melko tuulinen, ja ihan hyvä vaan, ettei ollut ainakaan liian kuuma. Kokeen alkua odotellessamme seuraamme liittyi myös kyykäärme, joka kylläkin poistui keskuudestamme yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin... Juuri edellisenä päivänä olin ehtinyt kehuskella, etten ole koskaan nähnyt käärmettä luonnossa. Tulipahan sekin päivä nyt koettua. 

Ennen meidän vuoroa käytin Yolan uimassa. Heitin sille damia ja se meni hienosti uimaan ja haki mielellään, palautti myös hyvin. Vuoroamme odotellessa, se vinkui välillä kärsimättömästi, joka on täysin uusi "taito". Hyvin rauhoittui kuitenkin silityksistä ja pienestä kävelystä. Itse ajattelen, että tuollainen, normaalisti alavireinen koira saa vähän kiihtyäkin tällaisessa tilanteessa, kunhan mielentila ei jää kuitenkaan päälle eikä näin häiritse keskittymistä itse tekemiseen. 

Koe alkoi oikeiden taippareiden tapaan vesityöllä. Ranta oli melko pehmeä ja nopeasti syvenevä. Heittolokin se hienosti katsoi, mutta käskyn saatuaan lähti vaeltamaan rannalla. Pari kertaa yritti mennä veteen, muttei uskaltanut, kun vesi syveni eikä Yola saanut etutassujaan pohjaan. Innostamalla se lopulta uskalsi ja haki ensimmäisen lokin. Toinen meni vähän jouhevammin, vaikka edelleen sitä sai rohkaista veteen menemisessä. Lopulta toinenkin lokki tuli rantaan asti ja molemmat melkein käteen saakka. Päästiin siis jatkamaan hakuruutuun, jonka sai suorittaa heti vesityön perään. 

Hakuruutuun Yola lähti mielellään. Aluksi vähän epäröin, ottaako se varista ilman rohkaisua suuhun ollenkaan. Kuitenkin variksen löydettyään, se nosti oma-aloitteisesti ja lähti reippaasti tuomaan sitä minulle. Yhden vaakun kohdalla se taisi ensin tehdä heiton siivestä riepotellen, mutta sitten käskyllä otti uudestaan suuhun ja palautti nätisti. Viimeinen varis vähän jännitti, kun se oli kauempana tiheän kuusikon takana, mutta luotin Yolan laajaan ja rauhalliseen hakuun ja lopulta kaikki viisi varista tuli käteen asti. Hakuruutu meni siis tosi hienosti. Eri suuntiin lähettäminen onnistui aika hyvin. Myöskään juoksu ei sekoittanut sen päätä, vaan se jaksoi hienosti keskittyä tekemiseen. Saatiin siis jatkaa viimeiseen vaiheeseen eli jäljelle. 

Siirryttiin jäljestysosuudelle ja mietin, että mitenhän tässä mahtaa käydä, kun oltiin kerran aikaisemmin vaan jälki tehty... Viime kerralla se meni aika kivasti, mutta nyt tosiaan kelin puolesta tuuli oli voimakas ja kania Yola ei ollut taas moneen viikkoon nähnytkään. Lähetin sen jäljelle ja Yola lähti tosi hienosti suoraan jälkeä pitkin hyvällä vauhdilla. Loppusuoralla se taisi tehdä jonkin pienen hupimutkan, mutta sitten pysähtyi kanille, kutsuin ja se lähti alkuun hyvin tuomaan kania. Kaksi kertaa se kuitenkin pudotti, mutta innostamalla nosti kanin uudestaan. Ei tarvinnut kuitenkaan lähteä sitä vastaan ja lopulta se toi kanin käteen asti. Vautsi mikä koira! En olisi ikinä uskonut, että oltaisiin tässä pisteessä joskus, kun pari kuukautta sitten tuo koira ei suostunut edes vilkaisemaankaan riistaa. Tuomari kehui rauhallista työskentelyä ja oli sitä mieltä, että valmis koira ja ei muuta kun virallisiin taipumuskokeisiin. Olen edelleenkin itse mykistynyt, Yola on aivan kuin eri koira! Kainuun noutajat järjestää kesäkuun lopussa taipparikokeen Kajaanissa. Ehkä uskaltaudun sitten kuitenkin laittamaan sen ilmon menemään... 

Möllitaipparit onnistuneesti läpi!!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti