torstai 8. joulukuuta 2016

Uudet tuulet koiraharrastuksen parissa ovatkin innostaneet taas päivittämään tätä blogia. Luin myös jotain vanhaa uuden vuoden blogikirjoitustani ja ilokseni huomasin että monet silloin asettamani tavoitteet ovat tähän mennessä toteutuneetkin.

Oulussa asuessamme kävimme Oulun Seudun KAS:lla vuoden ajan toko-treeneissä jossa harjoittelimme lähinnä ALO-luokan liikkeitä kilpailujen mukaisesti sekä jotain alkeita AVO ja VOI- luokkien liikkeistä. Opimme paljon ja kisoihin tähtäävässä ryhmässämme oli monentasoista koirakkoa. Treeneistä saimme paljon vinkkejä ja innostus tokoiluun saatiin takaisin. Ja edistystä tässäkin on tapahtunut, kesällä 2015 korkkasimme ekat viralliset kisatkin!

Näyttelyissä olemme käyneet silloin tällöin. Tänä vuonna kuitenkin loppukevät ja kesä ovat olleet taukoa näyttelyjenkin osalta. Yolan näyttelytulokset ovat olleet vaihtelevia, parhaimmillaan Yola on kuitenkin voittanut luokkansa ja on siellä ne pari SA:takin. Kultaisissanoutajissa näkyy edellen hurjan kova taso näyttelyissä ja jokaiseen luokkasijoittumiseen olen ollut tosi tyytyväinen. Viimeksi Jyväskylän kansainvälisessä näyttelyssä tuomarin kommentti "Very happy, beautifull lady!" jäi mieleen. Tuon kommentin ja kivan näyttelyviikonlopun myötä muistuikin taas mieleen, kuinka mukavaa koiran kanssa yhdessä tekemistä näyttelyharrastus onkaan.