tiistai 3. lokakuuta 2017

SNJ:n päänäyttely

Viime lauantaina lähdettiin aamulla kohti Hämeenlinnaa SNJ:n päänäyttelyyn. Ajattelin, että ilmoitan Yolan pitkästä aikaa johonkin näyttelyyn ja kyseinen näyttely sattuikin nyt tuohon mukavasti "lähelle". 

Kultaisianoutajia oli ilmoitettu reilu sata ja narttujen avoimeen luokkaan jälleen 14 koiraa. Nartut arvosteli brittiläinen Beryl Liggins. Yola oli avoimen luokan laatuarvosteluvuorossa toisena. Päätin tällä kertaa kokeilla seisottamista edestä, kun ollaan sitä harjoiteltukin. Tavoitteenani onkin ollut saada Yola esiintymään innokkaammin kehässä kun usein sillä tuntuu olevan ajatukset ihan jossain muualla, eikä se tunnu innostuvan makupaloistakaan kovin paljon kehässä ollessaan. Sitten kun lähdetään näyttelypaikalta, virtaa tuntuu yhtäkkiä löytyvänkin. Sen vuoksi olisi hyvä saada näyttelyistäkin kivaa yhteistä tekemistä ja siinä ollaan näköjään mentykin eteen päin.  

Nyt kokeilin siis edestä seisottamista sekä yksilö- että kilpailuarvostelussa. Yola seisoi aika kivasti ja sain vähän sen häntääkin heilumaan. Muutenkin kehässä se käyttäytyy tosi nätisti, olisikin joskus hauska nähdä jonkun muun esittävän sitä kun omasta mielestä se on niin helppo esittää. Saatiin siis ERI mutta tuomari ei valinnut Yolaa jatkoon kilpailuluokassa. Iso luokka ja täynnä hienoja koiria, joten en ollut kovin yllättynytkään.  

Itse arvostelu oli seuraavanlainen:
Nice type, feminine head and expression. Good neck and front. Good bone and feet. Well balanced. Good rear angulation. Good coat and condition. Moved well. 

Hyvän tyyppinen, feminiininen pää ja ilme. Hyvä kaula ja etuosa. Hyvä luusto ja raajat. Hyvin tasapainoinen. Hyvät takakulmaukset. Hyvä turkki ja kunto. Liikkuu hyvin. 


Olin tulokseen oikein tyytyväinen vaikkei luokkasijoitusta tullutkaan. Nyt näyttelyiden saralla varmaan taas pidetään hetki hiljaiseloa ja palataan kehiin taas kevään puolella. Loppujen lopuksi meidän kehän jälkeen muiden kultsujen tulosten katselu jäi vähän vähemmälle kun kiertelin ihastelemassa muita noutajia kehien laidalla. Jututin mm. kiharoiden omistajia ja täytyykin todeta että ihastuin yhä enemmän tuohon valloittavaan rotuun... :) 

torstai 21. syyskuuta 2017

Hyvän mielen treenejä

Maanantaina tokotreeneissä tehtiin alkuun ryhmässä paikallaoloa, tällä kertaa näkösuojassa. Jätin Yolan makaamaan koska maahan menemistä perusasennosta ollaan edelleen harjoiteltu ja siitä pitäisi saada ryhdikkäämpi. Paikallaoloaika ei ollut pitkä, mutta auton takaa suojasta näin kuinka Yolan ilme ja ryhti terästäytyi samalla kun se kadotti näköyhteyden minuun. Yleensä se myös vilkuilee ja reagoi ympäristöön mutta nyt sen katse oli herkeämättä autossa, jonka takana olimme hetken piilossa. Täytyy jatkossakin tehdä enemmän paikallaoloja näkösuojassa, esimerkiksi kotona peilin kautta tarkkailemalla.

Seuraavaksi tehtiin seuraamista. Otettiin ihan lyhyitä pätkiä ja käännöksiä oikealle ja vasemmalle. Yolalla oli nyt ihan hirveästi intoa treeneissä. Se teki tosi mielellään ja innolla töitä. Oli ilo huomata sen nauttivan tekemisestä. Perusasento pysähdyttäessä edelleen karkaa eteen ja vinoon ja tätä korjattiin aitaa vasten kääntymällä. Aidan kanssa Yola huomasi oikean paikan hienosti, mutta ilman sitä se taas harppasi askeleen liian eteen ja asetteli itsensä etuviistoon. Aitatreeni toimi kuitenkin mukavasti. Loppuun otettiin vielä hyppyä ohjattuna liikkeenä, joka onnistuu edelleen hyvin. Tässä Yola nyt tulee etukautta sivulle mutta se nyt saa liikkeenä jäädä sellaiseksi, kun perusasento tässä tuntuu kuitenkin usein olevan suora. Lopuksi tehtiin vielä vauhtiluoksetuloja jotka onnistui myös tosi hyvin. Yola juoksi todella kovaa ja innolla sivulle, ehkä tästä tuleekin taas meidän lempiliike.

Tiistaina vuorossa oli tämän syksyn ensimmäiset agilitytreenit. Rata koostui hypyistä ja kahdesta putkesta, siihen kuului ohjauskuvioina takaaleikkaus ja sylkkäri. Ohjaukset menivät kivasti vaikka välillä tulikin kiire kun putkessa Yola menee ihan täysiä. Edelleen on myös vaikeaa saada Yola irtoamaan hyppyesteille, putkea se hakee tosi hyvin mutta joissain hyppysarjoissa se edelleen jää liian lähelle ja tällöin oma ohjaamiseni tuntuu olevan ihan millimetreistä kiinni. Päälimmäisenä treeneistä jäi taas ihan superkiva fiilis!

Tällä viikolla saimme myös tokotiimin hakutilaisuudesta tulokset. Valitettavasti tänä vuonna ei paikka tiimiin meille auennut. Harmitti kyllä, mutta toisaalta olin asennoitunutkin siihen ettei välttämättä päästä mukaan. Oli silti mahtava kokemus käydä kokeilemassa ja eihän sitä tiedä jos ensi vuonna haettaisiinkin uudestaan. Jotenkin kuitenkin ajattelen että nyt tässä tilanteessa tämän kuuluikin mennä näin. Tässä vielä mieltä lämmittävä palaute näyttökokeesta meidän osalta.

"Ehkä kaikkinensa tämän näyttötilaisuuden pari jossa näkyi jännitys eniten. Tarvitsee paljon kisanomaisia treenejä, joissa yllätyspalkkoja eri paikoissa paljon, varsinkin siirtymiset tarvitsee työstämistä. Jos epävirallisia kisoja alueella, suosittelen käymään aina kun mahdollisuus. Ei varsinaisesti ole yhtään parempi tai huonompi kuin kukaan osallistujista, mutta koiran ikä ratkaisee valinnoissa tällä kertaa nuorempien hyväksi. Valitettavasti karsiutuu valinnoista.

Ohjaajalla loistava asenne porukassa tekemiseen, siitä on hyvä jatkaa!"

tiistai 12. syyskuuta 2017

Tokotiimin hakutilaisuus

Lauantaina töistä päästyäni hyppäsin Yolan kanssa taas vaihteeksi junaan. Viime viikkoon mahtuikin ihan tarpeeksi matkustamista junassa kun tulimme pohjoisesta takaisin Turkuun Rovaniemen ja Oulun kautta. Lähdimme siis Kuopioon Golden Ringin tokotiimin hakutilaisuuteen, jonne saimme viikko sitten kutsun.

Perillä Kuopiossa olimme myöhään lauantaiyönä, Jääskeläisen Eeva jaksoi tulla hakemaan meidät asemalta kun matkaa Kuopion keskustasta KPSH:n Haukkumajalle oli reilu parikymmentä kilometriä. Sunnuntaiaamuna herättiin aikaisin ja aikataulussa ensimmäisenä oli vuorossa uusien tokotiimiläisten valintakoe.

Tiimiin oli tänä vuonna hakenut kolme uutta koirakkoa ja lisäksi kaksi jo aiemmin mukana ollutta. Me olimme suoritusvuorossa ensimmäisinä. Aikaa suorittaa liikkeitä treenimäisesti oli kymmenen minuuttia. Suorituksen tuli sisältää seuraamista, jäävä liike, 1-2 vapaavalintaista liikettä tai niiden osia sekä koiran palkitseminen. Valintaa suorittivat Maria ja Marko Vuorenmaa.



Kerroin tekeväni luoksetulon ja liikkeestä maahanmenon kokeenomaisesti ohjattuna ja loput treenimäisesti. Yritin ennen suoritusta leikittää Yolaa mutta tunsin, ettei se ollut ihan parhaimmassa vireessä. En usko että vesisade sitä haittasi mutta ehkä minun jännitys (taas jälleen kerran) tarttui siihen.

Luoksetulo ja liikkeestä maahan meno meni kuitenkin kohtalaisen hyvin. Yola ei juossut niin innostuneena kuin yleensä luoksetulossa ja maahan meno tuntui olevan hidas. Seuraavaksi tein hypyn ja se meni hyvin. Sitten näytin vähän noutoa ja siinä Yola taisi ottaa vähän haluttomasti kapulasta kiinni, toi se kuitenkin mutta hitaasti silloinkin. Seuraamista tehtiin pieniä pätkiä ja palkkasin lelulla. Tuntui että ne sujuivat niin hyvin kun miten meidän seuraaminen voi tällä hetkellä sujuakaan, siinä on paljon parannettavaa... Lopuksi otin muutaman kerran merkin kiertoa isolla kartiolla, se meni melko kivasti myös. Kokonaisuudessaan jännitys oli kamala ja totta kai se tarttui Yolaankin, se ei tehnyt samalla innolla millä se joskus tekee... Kuitenkin loppujen lopuksi suorituksesta jäi ihan hyvä mieli.




Tiimiläisten valintatilaisuuden jälkeen ehdin vielä katsoa muutaman tokotiimin yksilö- ja yhteistreenin, ennen kuin Maria heittikin minut ystävällisesti takaisin juna-asemalle. Kirjailinkin sitten junamatkalla vähän muistiinpanoja ylös. Seuraavia hyödyllisiä vinkkejä ajattelin itsekin Yolan kanssa kokeilla:

- Liikkeiden välejä voisi harjoitella esimerkiksi opettamalla koira imuttamiseen. Nami käteen ja koira saa hyppiä ja kiinnittää huomionsa täysin makupalaan tai vaikkapa opettaa se koskemaan kämmentä.

- Remmistä kiinni pitäminen, kun halutaan vahvistaa sitä että koira ei lähde esimerkiksi kehässä ollessa vaeltamaan pois ohjaajan luota. Tämä harjoitus tehtiin siten että koiraa vietiin ohjaajasta pois päin ja samalla ohjaaja kutsui koiraa ja innosti sitä tulemaan takaisin, sen jälkeen kutsu sivulle ja palkkaus.

Raijalle kiitos kuvamuistoista! Kuten kuvistakin huomaa, keli ei suoranaisesti hemmotellut sunnuntaina. Onneksi ystävälliset tiimiläiset antoivat lainaan kuivat kengät ja sukat sekä sadeviitan. Muistutuksena myös itselleni; koirahommissa ei ikinä kannata nuukailla sade- ja vaihtovaatteiden suhteen... ☺

maanantai 11. syyskuuta 2017

Viretilan hallintaa ja korokkeita

Tokotreeneissä tänään tehtiin viretilan hallintaa. Meidän oli tarkoitus saada Yola tekemään töitä minulle (eikä päinvastoin minä Yolalle) eli annettiin sille vaihtoehto tarjota toimintaa itse. Ideana tässä harjoituksessa oli myös se että Yolalla on mahdollisuus myös lopettaa itse tekeminen, kun sille itselle riittää eli se saa itse valita oman tauon harjoituksen aikana.

Minä istuin penkille koulutuskentän keskelle ja Yola sai olla vapaana, haistella ympäristöä ja ikään kuin tehdä mitä haluaa. Heti kun Yola tarjosi kontaktia edes pienen hetken, palkka leikkimällä, luopuminen ja lopetus. Sen jälkeen minä takaisin penkille istumaan, ihan hiljaa ja hiiskumatta. Aika pitkään meni että Yola tuli uudestaan hakemaan kontaktia, mutta ideana ihan huippu. Tällä kertaa tuntui että Yola ei oikein innostunut palkasta, joka oli vetolelu. Olisi pitänyt itse tajuta antaa parempi palkka siinä kohtaa.

Harjoiteltiin tätä myös kotioloissa ja toimi ihan täydellisesti. Menin eri paikkoihin istumaan passiivisena ja odotin Yolan tulevan hakemaan kontaktia. Tätä täytyy ehdottomasti treenata tätä myös ulkona erilaisissa paikoissa ja häiriössä.

Toisena harjoituksena tehtiin korokkeiden avulla sivulletuloa. Eristelevystä oli tehty seisomisalusta, joka oli juuri sen kokoinen että Yolan etu ja takatassut mahtuivat levyn päälle. Tarkoituksena oli saada Yola tarjoamaan alustalle menoa ja se onnistuikin aika kivasti. Ollaan tehty nyt selvästi vähemmän naksuttimen kanssa ja huomasikin että Yola odotti minulta apua oikean tavan tekemiseen tuijottamalla herkeämättä. Vähitelleen se huomasi että jalkoja siirtelemällä saa palkan ja pian se nousikin korokkeen päälle hienosti. Tällä tavalla haimme siis sivulletuloon oikeaa paikkaa. Marssinkin samantien Petolaan ostamaan eristelevyä, joista askartelin korokkeet myös kotikäyttöön ja niillä treenataan siis tällä hetkellä seisomista, kaukokäskyjä ja sitä sivulletuloa. Taas treeneistä siis kotiin vietäväksi hyvä määrä vinkkejä ja niksejä!

lauantai 2. syyskuuta 2017

Kesälomalla

Nyt ollaan oltu Yolan kanssa lomailemassa pohjoisessa. Ollaan treenattu välillä  vähän tokojuttujakin mutta pääosin vain nautittu ja ulkoiltu. Yola on päässyt pitkille metsälenkeille joka päivä ja uimaan vielä sydämensä kyllyydestä, vaikka järvivesi olikin jo aivan jääkylmää.


Täällä kotipihalla ollaan treenattu myös Yolan kehonhallintaa mm. kurre- tempulla, kuten kuvista saattaakin huomata. Yola ei vielä jonkin aikaa sitten yksinkertaisesti kyennyt kyseiseen asentoon, saati olisi pysynyt siellä hetkeäkään. Nyt ne vatsalihakset ja takapää on joltain osin aktivoituneet, sillä tämä liike toimii jo melko hyvin. Samalla ollaan tehty aktiivisia venytyksia ja erilaisia kumarrus- ja peruutustemppuja ja sitä kautta haettu potkua Yolan liikehdintään.

Jotain edistystä onkin jo ilmassa mutta edelleen huomaan Yolan liikkumisessa ajoittaista kankeutta. Olen kiinnittänyt huomiota esimerkiksi ylösnousuihin, jotka Yola tekeekin aina istumisen kautta. Yola makaa ja istuu herkästi lonkka-asennossa, se myös nukkuu todella usein vain vasemmalla kyljellään. Jonkin verran se venyttelee, mutta usein oikea takajalka jää venyttämättä. Olenkin jo miettinyt koirahierojaa, joka voisi ehkä hieman antaa valaistusta siitä, olisiko Yolalla jonkin paikka erityisen jumissa. Yola on myös muutaman kerran alkanut erityisesti yhteisillä juoksulenkeillämme tekemään täysstoppeja. Pysähtyy ja junttaa tassut kiinni maahan, silloin saa tosissaan houkutella sen uudestaan liikkeelle. Vapaanaollessaan se ei koskaan tee mitään tuollaista. 

Yolaa pitkään vaivanneet liukkaat pinnat ovat edelleenkin ongelma. Asunnossamme se joskus unohtaa liukastelleensa ja kävelee paikkaan kuin paikkaan rennosti. Huonoimmissa tilanteissa täällä kotona, tutussa paikassa, se peruuttaa paikasta toiseen, useimmiten matolta matolle. Ulkoa tullessamme etenkin sateisena päivänä se liukastelee myös rappukäytävässä. Ongelmana on että liukastuessaan Yola iskee kynsillään alustaan kiinni, joka tietysti johtaa liukastumiseen. Tähän ongelmaa käytin hetken aikaa kuratossuja apuna ja ne hetken jo helpottivatkin. Päästiin kulkemaan mm. portaat rauhassa ylös ja alas. Tossut kuitenkin olivat erittäin epäkäytännölliset ja hankalat pukea. Vierotin Yolan niistä pois yksi tossu kerrallaan mutta nyt tuntuu että ollaan taas lähellä lähtöpistettä. Täytynee harkita niiden uudelleen käyttöönottoa, jos liukastelu alkaa taas vaivata enemmän. 





tiistai 29. elokuuta 2017

Maanantain tokoilut

Eilen tokotreeneissä tehtiin luoksetuloa, noutoja ja paikallaoloa. Luoksetuloon otettiin vähän nopeutta kouluttajan pitäessä Yolan pannasta kiinni. Luoksetulo on parhaimmillaan Yolan lemppariliike. Nyt siihen pitäisi vain yhdistää takakautta sivulletulo. Seuraavaksi tietysti aletaan myös harjoittelemaan ylempien luokkien luoksetuloja, avoimen luokan luoksetuloon, jossa koira siis jätetään maahan, täytyisi saada lisää vauhtia. Tehtiin luoksetuloa lelupalkalla joka toimii hyvin. Eli palkka heitetään heti ohjaajan taakse koiran lähtiessä juoksemaan.

Noutojen kohdalla harjoiteltiin tällä kertaa palauttamista. Tässä on vielä hiomista koska perusasento menee niin eteen. Oikeastaan tämä treeni menikin perusasennon hiomiseen koska itse kapulan pito ja sen ottaminen on Yolalle niin sujuvaa. Sain ohjeen palkata koiran ainoastaan reiden takaosaan jotta asento korjaantuisi oikealle paikalle. Treenikaverimme toi meille vielä upouudet ohjatun noudon kapulatkin!


Lopuksi tehtiin paikallaoloa ja nyt oli tosi hyvä kun saatiin sitä kaivattua häiriötreeniä. Paikallaolossa Yola pysyy mutta asento on ihan mutkalla. Haluaisin myös paikallaoloon enemmän intoa. Yola myös menee joka kerta maahan todella hitaasti ja yleensä toisella käskyllä... lyhyitä ja onnistuneita toistoja paikkistreeneihin siis, jotta koko liikkeeseen tulisi enemmän jännitettä ja sekä maahanmeno että sivulle nouseminen olisi nopea.


torstai 24. elokuuta 2017

Seis- käsky

Maanantaina tokotreenien aiheena olivat ruutu ja nouto. Ruudun harjoittelua olemme kokeilleet pari vuotta sitten Oulun treeneissä sekä lelun että kosketusalustan kanssa. Nyt aiheeksemme valikoitui pelkästään seis- käskyn opettaminen uudestaan, jotta koira saadaan seisahtumaan ruutuun. Olen yrittänyt opettaa sitä käsimerkillä, liikkeestä seiso-käskyä opettaessani, mutta en ole saanut käsiapua häivytettyä kokonaan pois. Pysähtyminen tulisi opettaa siten, että koira junttaa jalat niin tiukasti maahan ettei niistä mikään liiku senttiäkään suuntaan tai toiseen. Harjoittelun edetessä huomasin, että Yola teputtaa paikallaan ja hakee jotain näyttelyasentoa, en tiedä sekoittaako se käskyn näyttelyissä käyttämääni seiso- käskyyn.

Nyt opimme uuden tavan opettaa seis käsky. Koira tulee mukana minun peruuttaessa, pysähdyn, sanon seis käskyn ja palkitsen kun koira pysähtyy täysin paikalleen. Kun koira seisoo täysin paikallaan, jatkan peruuttamista ja palaan palkkaamaan koiran paikalleen, toistan kunnes koira on hetken seisonut paikallaan, Sitten vapautus ja sama uudestaan. Nyt keskitymme siis siihen että Yola tajuaa mitä seis tarkoittaa, täydellistä stoppia ja ei yhtäkään jalan siirtoa suuntaan tai toiseen. Tämä on vaikeaa, voin kertoa...

Lopuksi harjoittelimme noutoa, tällä kertaa ohjatun noudon kapulalla. Yolalla on intoa noutaa ja treeneissäkin huomasin että viisi ensimmäistä noutoa olivat tosi hyviä ja sen jälkeen alkoi kapulan kanssa lönkyttely. Ohjaajamme selittikin että silloin kun koira osaa jonkin liikkeen, turha hinkkaaminen on vain pahasta. Jos tiedän että nouto onnistuu, otan vain yhden tai kaksi toistoa ja siinä se. Sitten erikseen voi ottaa vauhtinoutoja ja vaikka vain palauttamista. Näin ollen saimmekin kotitehtäväksi noutojen eri osien treenausta, eli palautuksia läheltä, pitotreenejä, vauhtinoutoja (muutama toisto) sekä erilaisten kapuloiden noutoa. Noutamisesta Yola tykkääkin!

Nyt sain myös vihdoin laitettua GR:n tokotiimin hakemuksen menemään, katsotaan ja jännitetään tuleeko kutsua valintakokeeseen Kuopioon, iiiks!