Agilityn alkeita

Syksyllä aloitimme todella mielekkään uuden harrastuksen, agilityn. Osallistuimme ensin tutustumiskurssille Raision Vanton tilalla. Kurssilla kävimme läpi kaikki agilityesteet yksitellen. Harjoittelimme esteiden turvallista suorittamista ja niiden opettamistapoja.

Jutun kuvat eivät liity agilityyn ;D

Yola oppi osan esteistä hienosti. Lempiesteeksi muodostui ehdottomasti putki. Lopussa pujottelimme jo hienosti keppejä tukirimojen avulla ja otettiin jo vähän kontaktiesteitä, kuten puomia ja keinulautaa. Innostuimme (molemmat!) agilitystä kovin. Yola nautti selvästi uuden oppimisesta ja saimme intoa joka kerta enemmän, yhteistyö on parantunut mielestäni huimasti. Pääsimme tutustumiskurssin jälkeen alkeisryhmään, joka on jatkunut nyt tämän kevään loppuun.

Ollaan opittu hurjasti, etenkin minä ohjaajana. Mielestäni yksi agilityn haasteita onkin se että täytyy osata hallita montaa palasta yhtä aikaa, reagoida koiraan, tietää mitä itse tekee, missä este on ja missä sitten seuraava este. Sen takia olenkin innostunut siitä paljon. Kurssin loppupuolella pääsimme harjoittelemaan jo pientä ratapätkääkin. Yllätyin miten nopeaa noin ison koiran kanssa saakin juosta, mutta lopulta onnistuimme. Kesän jälkeen varmasti jatketaan agilitytreenejä, jos vaan pääsemme johonkin ryhmään taas mukaan.

Uudet tuulet koiraharrastuksen parissa ovatkin innostaneet taas päivittämään tätä blogia. Luin myös jotain vanhaa uuden vuoden blogikirjoitustani ja ilokseni huomasin että monet silloin asettamani tavoitteet ovat tähän mennessä toteutuneetkin.

Oulussa asuessamme kävimme Oulun Seudun KAS:lla vuoden ajan toko-treeneissä jossa harjoittelimme lähinnä ALO-luokan liikkeitä kilpailujen mukaisesti sekä jotain alkeita AVO ja VOI- luokkien liikkeistä. Opimme paljon ja kisoihin tähtäävässä ryhmässämme oli monentasoista koirakkoa. Treeneistä saimme paljon vinkkejä ja innostus tokoiluun saatiin takaisin. Ja edistystä tässäkin on tapahtunut, kesällä 2015 korkkasimme ekat viralliset kisatkin!

Näyttelyissä olemme käyneet silloin tällöin. Tänä vuonna kuitenkin loppukevät ja kesä ovat olleet taukoa näyttelyjenkin osalta. Yolan näyttelytulokset ovat olleet vaihtelevia, parhaimmillaan Yola on kuitenkin voittanut luokkansa ja on siellä ne pari SA:takin. Kultaisissanoutajissa näkyy edellen hurjan kova taso näyttelyissä ja jokaiseen luokkasijoittumiseen olen ollut tosi tyytyväinen. Viimeksi Jyväskylän kansainvälisessä näyttelyssä tuomarin kommentti "Very happy, beautifull lady!" jäi mieleen. Tuon kommentin ja kivan näyttelyviikonlopun myötä muistuikin taas mieleen, kuinka mukavaa koiran kanssa yhdessä tekemistä näyttelyharrastus onkaan.

Turun Murre

Ollaan muutettu Yolan kanssa siis tänne Etelä-Suomeen Turkuun. Uudet kuviot niin työn kuin harrastustenkin osalta siis. Yolan kanssa ollaan aloitettu agility ja tokoa ollaan harjoiteltu omaksi huvikseen, näistä enemmän omissa blogiteksteissään.

Ruissalon koirauimarannalla

Turku on kiva kaupunki ja täällä harrastusmahdollisuuksia on erillä tavalla. Vuorotyö toki asettaa omat haasteensa harrastuksille. Kivasti ollaan täällä kuitenkin viihdytty, vaikka välillä ikävä kotiin pohjoiseen yllättääkin.

Lenkkeilymaastoja ollaan löydetty paljon ja erilaisia. Kesällä käytiin paljon Ruissalon koirauimarannalla. Yolan uimahulluus on edelleen tallella.

Best In Show 1

Eilen käytiin Yolan kanssa Pohjois-Pohjanmaan kultaiset ry:n järjestämässä match show:ssa. Päästiin pitkästä aikaa kokeilemaan kehäkäyttäytymistä näyttelytauon jälkeen. Paikan päällä Yola oli aluksi tosi innoissaan mutta saatuaan haistella muutamaa koirakaveria, se lopulta makasikin levollisena vierellä

Lopulta Yola korjasi koko potin ja sijoittui Best In Show 1. Tuomarin kehui hyvää esittämistä ja esiintymistä, joka jatkui alusta loppuun asti. Toivotaan, että näistä seikoista olisi jatkossa etua myös tuolla virallisissa näyttelyissä... Huomenna lähdetään Rovaniemen ryhmänäyttelyyn, johon Yola on ilmoitettu avoimeen luokkaan. Sitä odotellessa!

Viime viikonloppuna järjestetty voittajanäyttely messukeskuksessa jäi tällä kertaa väliin. Asia tietysti piti korjata jollain tavalla. Päätin siis lähteä tutustumaan paikalliseen koiranäyttelykulttuuriin täällä Belgiassa. Otin junan Gentistä Brysseliin ja pääasemalla vaihdoin metroon. Metrolla pääsi vaivattomasti aivan Brussels Expon viereen, jossa koiranäyttely siis järjestettiin.

Ehdin katsoa kultsukehän lähes alusta loppuun. Näyttelyyn oli ilmoittettu 85 kultsua, mutta luetteloa en viitsinyt ostaa. Tuomarina toimi brittiläinen Frank Kane.

Päivän ROP ja VSP, kummatkin belgialaisia koiria

Brysselin koiranäyttely oli Suomen kansainvälisten näyttelyiden tasoa. Täytyy kyllä todeta että messarin tunnelmaa tuli jollain tavalla ikävä. Oli silti mukava nähdä miten samanlaista porukkaa ja yhtä valloittavia ja kauniita koiria löytyi myös toiselta puolelta Eurooppaakin niin kuin Suomestakin. Olen monta kertaa harkinnut lähtöä Posion kennelkerhon järjestämille näyttelyreissuille ulkomaille. Ajattelen kuitenkin että Yolan on hyvä saada tuloksia aluksi Suomesta ja sen jälkeen voisi innostua ilmoittaa se myös ulkomaille.  

On aina hauskaa olla koiranäyttelyssä jonkun kanssa joka ei ole ennen siellä ennen ollut. Tällä kertaa sain huijattua sinne belgialaisen vaihtarikaverini Florencen. Katsottiin Florencen kanssa ryhmäkehät loppuun asti. Eroa Suomeen löytyi kyllä siitä että ryhmäkehissä valittiin myös BIS- pentu sekä BIS- juniori. Pieni ihmetyksen aihe BIS- kesässä oli myös se että näyttelyn kauneimman koiran valinnan lisäksi sijoitettiin kaikki BIS- kehään valikoidut koirat, eli kymmenen kaiken kaikkiaan.

Olipahan vaan mukava käydä, vaikka tuli ikävä sitä omaa luppakorvaakin, tietysti.

Koirat saivat myös huoleti istua katsomossa sekä tulla mukaan myös vessaan...  

Päivän päätteeksi amerikanakita korjasi koko potin!

Kesän ajan asuimme siskoni kanssa rivitaloasunnossa kotipaikkakunnallamme. Olimme molemmat Posiolla kesätöissä. Yola asui osan ajasta meidän kanssa, mutta suurilta osin se vietti aikaa vanhempiemme luona maaseudulla. Syksyllä opiskelujen jälleen alkaessa lähdin takaisin kaupunkiin. Muutin väliaikaisesti alivuokralle opiskelukaverini asuntoon. Yola jäi pidennetylle kesälomalle, asumaan vanhempieni luokse Posiolle. Koko alkusyksy oli itsellenikin sopeutumista erilaisiin olosuhteisiin ja valmistautumista ulkomaille lähtöön. Vanhempani ovat siis pitäneet huolta Yolasta jo jonkin aikaa. Ja totta kai se on viihtynyt maaseudulla. Talutushihnaa tai kaulapantaa sillä ei ole ollut kaulassa varmaan puoleen vuoteen ollenkaan.

Tällä hetkellä olen itse Belgiassa vaihto-opiskelijana. Takaisin Suomeen palaan tammi-helmikuun vaihteessa. Ajatus tähän kirjoitukseen lähti siitä kuinka paljon olenkaan miettinyt elämää ilman koiraa. Nyt kun olen elänyt muutaman kuukauden ”koiratonta arkea”, huomaan kuinka paljon mietin koiraani. Hymyilen joka kerta kun vastaan kävelee kadulla koira omistajineen. Ymmärrän ihmisiä jotka ihmettelevät miten voin ikävöidä koiraani niin paljon. Ymmärrän vielä enemmän, jos nämä ihmiset eivät ole koskaan omistaneet koiraa.

Yksin tyhjässä asunnossa iltaa viettäen alkaa automaattisesti etsiä ympäriltään tyytyväisenä kyljellään tuhisevaa koiraa ja sen rauhoittavaa olemusta. Aamulla herätessään miettii että millainen sää ulkona, millaiset kengät laitan jalkaan kun lähden koiran kanssa ulos. Ai niin, ei mun tarvitsekaan lähteä.

Mieleen tulee myös ne lukemattomat aamut kun seisot koiran kanssa kylmässä pakkasaamussa kadun varressa, ihan liian aikaisin aamulla ja mietit että koiranomistajuus ei ole tervettä puuhaa. Tai kaatosateessa lähdet lenkille ihan vaan koska vaihtoehtoja ei ole. Silti ilman koiraa eläessä sitä vaan miettii, kuinka mielelläni olisinkaan tuolla ulkosalla vesisateessa ja palelemassa. Kunhan vaan se luppakorva olisi siellä remmin toisessa päässä.

Olen kyllä sopeutunut, mutta silti kaipaan Yolaa koko ajan enemmän ja enemmän. Nautin näistä mahdollisuuksista joita saan tällä hetkellä elää ja kokea, vaikka koira ei niihin kuulukaan. Hassua miten paljon odotankin sitä aikaa kun vietän taas arkea omassa opiskelijaluukussani, mun oman kultaisennoutajan kanssa. Belgialaiset työkaverini kysyivät olenko skypettänyt koirani kanssa. Koirat ovat kuulemma viisaita, he sanoivat. Täytyypä koettaa, tiedä vaikka tää ikäväkin vähän helpottaisi. 

Angels who journey from our world, never leave our hearts

In memoriam

Bella 

2.6.2003-15.8.2014