Best In Show 1

Eilen käytiin Yolan kanssa Pohjois-Pohjanmaan kultaiset ry:n järjestämässä match show:ssa. Päästiin pitkästä aikaa kokeilemaan kehäkäyttäytymistä näyttelytauon jälkeen. Paikan päällä Yola oli aluksi tosi innoissaan mutta saatuaan haistella muutamaa koirakaveria, se lopulta makasikin levollisena vierellä

Lopulta Yola korjasi koko potin ja sijoittui Best In Show 1. Tuomarin kehui hyvää esittämistä ja esiintymistä, joka jatkui alusta loppuun asti. Toivotaan, että näistä seikoista olisi jatkossa etua myös tuolla virallisissa näyttelyissä... Huomenna lähdetään Rovaniemen ryhmänäyttelyyn, johon Yola on ilmoitettu avoimeen luokkaan. Sitä odotellessa!

Viime viikonloppuna järjestetty voittajanäyttely messukeskuksessa jäi tällä kertaa väliin. Asia tietysti piti korjata jollain tavalla. Päätin siis lähteä tutustumaan paikalliseen koiranäyttelykulttuuriin täällä Belgiassa. Otin junan Gentistä Brysseliin ja pääasemalla vaihdoin metroon. Metrolla pääsi vaivattomasti aivan Brussels Expon viereen, jossa koiranäyttely siis järjestettiin.

Ehdin katsoa kultsukehän lähes alusta loppuun. Näyttelyyn oli ilmoittettu 85 kultsua, mutta luetteloa en viitsinyt ostaa. Tuomarina toimi brittiläinen Frank Kane.

Päivän ROP ja VSP, kummatkin belgialaisia koiria

Brysselin koiranäyttely oli Suomen kansainvälisten näyttelyiden tasoa. Täytyy kyllä todeta että messarin tunnelmaa tuli jollain tavalla ikävä. Oli silti mukava nähdä miten samanlaista porukkaa ja yhtä valloittavia ja kauniita koiria löytyi myös toiselta puolelta Eurooppaakin niin kuin Suomestakin. Olen monta kertaa harkinnut lähtöä Posion kennelkerhon järjestämille näyttelyreissuille ulkomaille. Ajattelen kuitenkin että Yolan on hyvä saada tuloksia aluksi Suomesta ja sen jälkeen voisi innostua ilmoittaa se myös ulkomaille.  

On aina hauskaa olla koiranäyttelyssä jonkun kanssa joka ei ole ennen siellä ennen ollut. Tällä kertaa sain huijattua sinne belgialaisen vaihtarikaverini Florencen. Katsottiin Florencen kanssa ryhmäkehät loppuun asti. Eroa Suomeen löytyi kyllä siitä että ryhmäkehissä valittiin myös BIS- pentu sekä BIS- juniori. Pieni ihmetyksen aihe BIS- kesässä oli myös se että näyttelyn kauneimman koiran valinnan lisäksi sijoitettiin kaikki BIS- kehään valikoidut koirat, eli kymmenen kaiken kaikkiaan.

Olipahan vaan mukava käydä, vaikka tuli ikävä sitä omaa luppakorvaakin, tietysti.

Koirat saivat myös huoleti istua katsomossa sekä tulla mukaan myös vessaan...  

Päivän päätteeksi amerikanakita korjasi koko potin!

Kesän ajan asuimme siskoni kanssa rivitaloasunnossa kotipaikkakunnallamme. Olimme molemmat Posiolla kesätöissä. Yola asui osan ajasta meidän kanssa, mutta suurilta osin se vietti aikaa vanhempiemme luona maaseudulla. Syksyllä opiskelujen jälleen alkaessa lähdin takaisin kaupunkiin. Muutin väliaikaisesti alivuokralle opiskelukaverini asuntoon. Yola jäi pidennetylle kesälomalle, asumaan vanhempieni luokse Posiolle. Koko alkusyksy oli itsellenikin sopeutumista erilaisiin olosuhteisiin ja valmistautumista ulkomaille lähtöön. Vanhempani ovat siis pitäneet huolta Yolasta jo jonkin aikaa. Ja totta kai se on viihtynyt maaseudulla. Talutushihnaa tai kaulapantaa sillä ei ole ollut kaulassa varmaan puoleen vuoteen ollenkaan.

Tällä hetkellä olen itse Belgiassa vaihto-opiskelijana. Takaisin Suomeen palaan tammi-helmikuun vaihteessa. Ajatus tähän kirjoitukseen lähti siitä kuinka paljon olenkaan miettinyt elämää ilman koiraa. Nyt kun olen elänyt muutaman kuukauden ”koiratonta arkea”, huomaan kuinka paljon mietin koiraani. Hymyilen joka kerta kun vastaan kävelee kadulla koira omistajineen. Ymmärrän ihmisiä jotka ihmettelevät miten voin ikävöidä koiraani niin paljon. Ymmärrän vielä enemmän, jos nämä ihmiset eivät ole koskaan omistaneet koiraa.

Yksin tyhjässä asunnossa iltaa viettäen alkaa automaattisesti etsiä ympäriltään tyytyväisenä kyljellään tuhisevaa koiraa ja sen rauhoittavaa olemusta. Aamulla herätessään miettii että millainen sää ulkona, millaiset kengät laitan jalkaan kun lähden koiran kanssa ulos. Ai niin, ei mun tarvitsekaan lähteä.

Mieleen tulee myös ne lukemattomat aamut kun seisot koiran kanssa kylmässä pakkasaamussa kadun varressa, ihan liian aikaisin aamulla ja mietit että koiranomistajuus ei ole tervettä puuhaa. Tai kaatosateessa lähdet lenkille ihan vaan koska vaihtoehtoja ei ole. Silti ilman koiraa eläessä sitä vaan miettii, kuinka mielelläni olisinkaan tuolla ulkosalla vesisateessa ja palelemassa. Kunhan vaan se luppakorva olisi siellä remmin toisessa päässä.

Olen kyllä sopeutunut, mutta silti kaipaan Yolaa koko ajan enemmän ja enemmän. Nautin näistä mahdollisuuksista joita saan tällä hetkellä elää ja kokea, vaikka koira ei niihin kuulukaan. Hassua miten paljon odotankin sitä aikaa kun vietän taas arkea omassa opiskelijaluukussani, mun oman kultaisennoutajan kanssa. Belgialaiset työkaverini kysyivät olenko skypettänyt koirani kanssa. Koirat ovat kuulemma viisaita, he sanoivat. Täytyypä koettaa, tiedä vaikka tää ikäväkin vähän helpottaisi. 

Angels who journey from our world, never leave our hearts

In memoriam

Bella 

2.6.2003-15.8.2014

Ajattelin vaihteeksi avata ajatuksia tokoilusta. Jo jonkin aikaa on ollut hirveä palo päästä kokeisiin ja edetä. Olen miettinyt eritoten Yolan motivaatiota tokon suhteen. Toki kaikki lähtee pitkälti siitä millä tavalla minä itse koiraani motivoin. Tässä vaiheessa mietin mikä olisi paras keino palkita tuota koiraa oikeasta toiminnasta. Keväällä palkkana toimi hyvin lelu, tennispallo tai juuttipatukalla vetoleikki. Juuttipatukka pasahti palasiksi muutama viikko sitten, ja noh, ehkä se ei ollut mikään poliisikoiranleukojen- eikä liion noutajanleukojenkaan kestävä tuote, mutta se palveli hyvin asiansa. Luulen että hankinnassa olisi jokin tämän tyylinen kunnon lelupalkka.

Namit toimivat naksun kanssa taas hyvin, ne vaan laskevat Yolan kierrokset ihan minimiin joten vauhtia niillä en koe liikkeisiin ainakaan saavan. Ehkä tarkkuutta jollain tavalla. Yolan ruokahalu kuitenkin varmasti jossakin vaiheessa yltyy noutajien yleiselle tasolle, joten peukut pystyssä odotan sitä elämänvaihetta koirani elämässä jolloin makkara on kaiken keskipiste... Myös heittopalkkio ja namialusta on toimineet jonkin verran. Olen itse ehkä vain vähän surkea niitä käyttämään ja soveltamaan milloin mihinkin. Luulen että tällä hetkellä olisi siis hyvä vaan keskittyä siihen, miten saan koiraan taas ilon tehdä juttuja. Sen jälkeen aletaan miettiä mitä juttuja aletaan hiomaan ja hiotaan sitten siihen saakka että se ensimmäinen virallisten kisojen ilmoittautuminen on mennyt postiluukusta eteenpäin.

Kuva jostain googlen syövereistä

Meidän teräsmummo, beagle Bella, täyttää tänään 11 vuotta! 

Vietettiin mukava päivä Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä Äimäraution raviradalla. Olin ilmoittanut Yolan lähinnä sen takia että näyttely oli siinä kulman takana. Tällä kertaa lohiöljykuuri oli tehnyt Yolan turkille kutaa. Mukava välillä olla kehässä koiran kanssa jolla on kaunis karvapeite, tai siis, karvaa ylipäänsä.

Päivä oli ihanan lämmin, koirille ehkä turhankin helteinen. Kultaiset arvosteli tällä kertaa ruotsalainen Hans Rosenberg. Tuomarilla oli kovin omanlaisensa tyyli ja selkeä linja arvostelussa, joka on mielestäni kunnioitettavaa. Itseäni jäi askarruttamaan eniten seikka jolla tuomari halusi mieluiten seisottaa, hän käski muutaman kerran yhteisseisotuksessa pudottaa koirien hännät alas. Näin päätin itsekin esittää Yolan kokonaan vapaasti alusta saakka. Tämä oli tällä kertaa hyvä asia sillä Yolan luisu lantio ja alhainen hännänkiinnitys ei tule niin selvästi esiin kun sen häntää ei vedä selkälinjan mukaisesti. Yola myös seisahtuu aika hyvin raajoilleen vapaasti seisotuksessa joten olin suoritukseemme kaikin puolin tyytyväinen. Myöskin juoksuttaessa koiralla tuli olla ehdottomasti remmi löysällä, muuten tuomari käski ottaa uusiksi. Tässäkin Yola suoriutui hienosti. Omasta mielestäni Yola juoksee kuitenkin paremmin kun sillä on remmi korvien takana ja se menee jonkin verran minun edellä kehässä juostessa. 

Tuomari piti selvästi kultaisen värisistä koirista enemmän ja sijoittikin niitä sen mukaisesti. Erinomaisia laatumainintoja oli kovin harvassa. Avoimessa luokassa oli kymmenisen narttua. Tämä olikin Yolan ensiesiintyminen ihan oikeasti aikuisten luokassa, tuo pieni kakara jo muka aikuinen... :-) Yksilöarvostelu sujui vaivatta, ja yllätykseni Yola sai kuin saikin erinomaisen. Kilpailuluokassa meidän käteltiin kuitenkin viidentenä pois kehästä, sinne jäi taas SA- haaveet! Hienosti kuitenkin meni ja jokainen tuomarihan on aina mielipiteissään eriävä. 

Loppujen lopuksi Cream Stars- oli taas hienosti ROP-kasvattajaryhmä, ja tottahan me jäimme pyörähtämään isoon kehään. Se on aina sellaista mukavaa ekstaa kivalle päivälle, vaikkakin tuuletuskierroshan se meidän rodun kanssa aina meinaa näissä isoissa karkeloissa olla. Mutta ilomielin aina kasvattajan kanssa sinne mennään, kiitos vaan Liisalle kivasta päivästä, ja muillekin näyttelykavereille! Yolan arvostelua en tällä kertaa tähän postaukseen ainakaan vielä laita, se on jossain muuttotavaroiden syövereissä. Kaiken kaikkiaan kiva näyttelypäivä ja taas yksi näyttelymuisto lisää. 

Nyt meneekin varmaan hetki että seuraaviin missikisoihin rynnätään. Yola on vielä niin kasvuvaiheessa että saa hyvinkin miettiä mihin aikaan sitä ilmoittelee minnekin. Ehkä seuraavan kerran Rovaniemen ryhmänäyttelyyn syksymmällä... Ja kun sen käyttötuloksen saisi niin käyttöluokka olisi se meidän paikka luettelossa.