Nyt pari viimeistä viikkoa ollaan vaan oltu tekemättä mitään. Nautittu kesästä ja siirretty treenisuunnitelmia sekä tulevia kisajännityksiä vähän sivummalle. Helteet ovatkin olleet sopivasti treenaamisen tiellä ja kaikki Yolan energia on kyllä kulunut uimiseen. Mielellään se vedessä touhuaa vaikkakin edelleen pidemmän matkan uiminen on tosi hidasta. Yola kyllä mielellään menee veteen, mutta jotenkin uimatekniikka näyttää minusta oudolta tai jotenkin aiempaan verrattuna tehottomammalta ja hitaammalta.

 

Nimenomaan liikkumisen puolesta Yolan terveys välillä huolestuttaa. Vaikkakin Yola on aina ollut perusterve ja täyttää vuoden vaihteessa vasta seitsemän vuotta. Yola kuitenkin liukastelee edelleen usein liukkailla pinnoilla. En muistaakseni ole tästä aiheesta tänne aiemmin edes kirjoitellut. Liukasteleminen alkoi jossain vaiheessa Yolan ollessa vielä melko nuori, alle vuoden ikäinen, luulisin. Asuimme Oulussa kerrostalossa ja erään kerran se liukastui tosi pahasti rappusia noustessaan kiviportailla. Silloin se meni täysin paniikkiin ja veti kaikki raajat x-asentoon, jouduin muistaakseni osittain kantamaan sen loppumatkan sisälle asuntoon. Tässä vaiheessa en tajunnut korjata virhettä heti ja seuraavalla kerralla, eli seuraavana päivä kävi samoin ja tilanne toistui. Tässä kohtaa yritin paikata tilannetta viemällä sen puoliväkisin portaisiin, mutta ilmeisesti en osannut rohkaista sitä kunnolla vaikka koetin syöttää sitä rappusilla ja siedättää liukkaaseen pintaan uudestaan ja uudestaan. En ehkä ymmärtänyt siinä kohtaa, kuinka herkkä koira Yola on ja lopulta se ei suostunut kulkemaan portaissa ollenkaan. Tämän jälkeen kuljettiin pitkään hissillä ja välteltiin portaita. Muutamat sisänäyttelyt ovat myös olleet katastrofeja, sillä Yola on paniikissa liukastellut matolta matolle ja tärissen pinkonut kevythäkkiinsä turvaan. Vanhemmalla iällä tietysti portaissa kulkeminen on vain pahentunut ja liukkaat pinnat ovat sille koko ajan vaikeampia, rappukäytävät, vaaleaan kiiltävän laattalattiat jne. Pari vuotta sitten ostin sille kuratossut, joiden avulla se uskaltaa kävellä paremmin, koska se ei saa kynsiä niissä esiin ja näin ollen ei liukastu. Välillä sille riittää pelkkä yksi tossu yhteen tassuun ja se voi kulkea aivan normaalisti paikasta toiseen.

 

Aika ajoin mietin sen kuvauttamista, mutta toisaalta välillä se sitten ui ja liikkuu paremmin. Silti huomaan, että tarkkailen sitä ihan erillä tavalla kuin ennen ja tietysti sekin vaikuttaa siihen, että jokaisen "huonosti otetun" askeleen rekisteröin ja jätän loput ehkä huomiotta. Autoon Yola hyppää kuitenkin ongelmitta, ja turvatossun kanssa kävelee tosi nätisti. Välillä sen laukkaaminen näyttää hyvältä ja välillä se taas on kankeaa "pupulaukkaa". Tulee mieleen, että onko kaikki sittenkin vain sitä liukastelua ja siitä toipumista...  Vaikea sanoa, kun toinen ei osaa sanoa mihin koskee ja milloin. Seuraamme nyt tilannetta ja katsotaan mihin se tästä kehittyy. Yola kuitenkin pääasiassa liikkuu mielellään ja haluaa lähteä aina ulos säällä kuin säällä.

Rally-toko Oulu

Sunnuntaina kisattiin ensimmäiset viralliset kisat Oulussa rally-tokon osalta. Päivä oli todella kuuma ja helteinen. Aluksi saatiin vain yksi paikka A-kisaan, mutta kisaviikolla vapautui vielä toinenkin paikka myös B-kisaan. Näin ollen kaksi starttia, mikä oli todella hyvä ekoihin kisoihin. Ja toinen kisoista oli hiekkakentällä ulkona, toinen sisällä hallissa.

A-kisa oli hallissa kisassa, jossa oli kohtuullinen lämpötila. Tuomarina toimi Taru Leskinen. Nyt osasin ehkä paremmin ajoittaa virittelyn ennen meidän omaa suoritusta. Tein muutaman seuruu pätkän ja eteen tulon. Yolalla tuntui olevan tosi kiva vire. Rallyssä on toki muutenkin myös se apu, että koiraa saa innostaa niin paljon kun haluaa ja omaa jännitystä voi sillä hieman lievittää. En tiedä oliko siitä kuitenkaan tällä kertaa loppujen lopuksi mitään apua, koska jännitin niin paljon että jalat tärisivät kun suoritimme rataa. 😂 Loppujen lopuksi saatiiin yksi virhepiste vinoudesta ja kaksi kymppiä, toisessa Yolan rintamasuunta oli väärä ja toisessa omat askeleeni jäivät liian lyhyiksi... Viimeksi mainittu oli aivan puhtaasti omaa tyhmyyttä, josta lähes joka treeneissä olen saanut kuulla palautetta. Muuten kontakti tuntui hyvältä ja suorituksesta jäi hyvä mieli. Tästä radasta saatiin siis hyväksytty tulos eli 79 pistettä.

Toisen kisan tuomaroi Hannele Pirttimaa. B-kisaa jouduttiinkin odottelemaan aika pitkään. Ihmeen hyvin Yola kuitenkin jaksoi, kun hallissa sai odotella. Toinen kisa oli siis hiekkakentällä. Tämä jälkimmäinen rata oli mielestäni kivempi rata, (koska siinä ei ollut kuin yksi eteentulo 😁 eikä yhtään yksittäisiä askeleita 😁). Rata menikin paremmin, koska a) en jännittänyt tällä kertaa itse niin paljon b) tajusin ajatella uusimiset järjellä, joista olikin maininta arvostelussa, eli hyvä rata ja hyvät uusimiset 😃, jee. Kaksi kertaa siis jouduin uusimaan ja yksi kymppikin sieltä tuli kun Yola meni istumisen kautta maahan. Tässä kohtaa en vaan tajunnut uusia, ja toisaalta kaksi uusimista onkin se maksimi joten hyvä ehkä näin, kun se kuitenkin meni maahan.

Kisoista jäi hyvä mieli ja seuraavasta hyväksytystä saadaanki jatkaa jo avoimeen luokkaan. Tokon jälkeen, ja etenkin viime tokokisojen jälkeen, tuntuu jotenkin... helpolta. Kun saa tarpeeksi pisteitä, saa hyväksytyn tuloksen ja siinä se, ei muuta kuin seuraavaan luokkaan. Jotenkin tämä laji tuntuu rennommalta ja sitä kautta myös oma asenne sitä kohtaan, sellaista nimensä mukaista rallattelua siis. Avoimessa luokassa onneksi poistuu tuo yksi murheenkryyni eli remmi..... En todellakaan tiedä tuolla radalla mitä sillä pitäisi tehdä ja mihin se pitäisi aina laittaakaan... huoh. Seuraavat kisat taitaakin olla sitten täällä Kajaanissa syyskuussa.

Pari nollaa kisakirjaan

Nyt ollaan saatu kokea pettymyksiä kisarintamalla ihan toden teolla. Kajaanissa järjestettiin 30.6 taipumuskoe, johon olin ilmoittanut Yolan. Lähdin taippareihin luottavaisin mielin. Ainoa osa-alue, jota jännitin, oli vesityö ja siinäkin oikeastaan vain se, miten Yola uskaltaa mennä veteen jos ranta syvenee nopeasti. Jännitti siitäkin huolimatta, vaikka tiesin jo etukäteen koepaikan rannan ja kohdan. Möllitaipparit pidettiin siellä samassa paikassa ja silloin vesityö sujui lopulta hyvin.

Koepäivä oli sopivasti melko viileä. Odottelimme koepaikalla alkuun aika kauan, vaikka oltiin aamupäivän ryhmässä. Koe päästiin aloittamaan vasta kymmenen jälkeen, koska tuomarin auton hajoamisen vuoksi hän olikin kaksi tuntia myöhässä. Tuomaria odotellessa arvottiin suoritusvuorot ja me olimme  vuorossa toisena. Käytin Yolan ennen suoritustamme nopeasti uimassa ja otin damilla pari heittoa. Yola oli innoissaan ja malttamaton, uutena piirteenä sille on tullut taipparitreeneissä (ei missään muissa treeneissä kylläkään) ääntely sen odottaessa. Se alkaa vinkua omaa vuoroa odoteltaessa ja käskyn alla vielä enemmän. Tässä kohtaa en ole käytökseen sen kummemmin puuttunut, hyvä vaan kun siitä oikeasti näkee, että se on jostain tekemisestä kunnolla innoissaan.

Kokeen tuomarina toimi siis Jarmo Vaarala. Koe aloitettiin siis normaalin kaavan mukaan vesityöllä. Tuomari antoi mielestäni tässä kohtaa Yolalle tosi paljon löysiä. Antoi esimerkiksi käskyttää todella monta kertaa veteen. Yola kävi kastelemassa etutassut ja oli kyllä menossa veteen, muttei vain siitä kohtaa uskaltanut. Sitten se alkoi kierrellä rantaviivaa ja tuomari pyysi vain ottamaan sen uudestaan sivulle ja lähettämään jälleen samasta kohtaa noutamaan. Ehkä neljännellä (?) käskyllä Yola kuitenkin uskalsikin pulahtaa ja tiesin, että kunhan se veteen pääsee, se kyllä sen lokin tuo ja toi niin kuin toikin. Jos olisin hieman enemmän jo alussa kehunut ja innostanut sitä, se olisi mennyt varmasti nopeamminkin. Toisaalta tuomari halusi nähdä koiran menevän omasta halusta veteen, niin kuin sen kuuluukin taippareissa mennä, joten oli hyvä, etten liikaa hoputtanut sitä. Toiselle lokille se lähti eri kohdasta ja jo itsenäisemmin, ei edelleenkään millään hyppyloikalla, vaan sillä tavalla rauhallisen määrätietoisesti pulahtamalla. Toinenkin lokki tuli myös rantaan, mutta Yolan uimanopeus ei kyllä edelleenkään päätä huimaa. Tuomari oli kuitenkin vesityöhön tyytyväinen ja saatiin sitten saman tien jatkaa hakuruutuun.

Näin jälkeen päin ajateltuna tässä olisi ollut hyvä olla joku tauko, sillä Yola oli tosi kierroksilla ja innoissaan, kun se lopulta pääsi hakemaan variksia. Hakuruutu on selvästi sen lemppari. Varmaan se oli myös hieman painestunut osittain koetilanteesta ja veteen "painostamisesta" johtuen. Hienosti ja tarkkaavaisena se kuitenkin odotti laukauksen ja heittovariksen. Lähti innoissaan hakemaan heittovarista ja mitä ilmeisemmin liian innoissaan, koska palautuksessa se heitti variksen aluksi ilmaan. Sitten nosti uudestaan, kantoi pari metriä ja taas heitti variksen ilmaan, ikään kuin leikki variksella. Kutsuin vähän napakammin ja toi linnun lopulta käteen. Ojensin variksen tuomarille ja olin jo lähettämässä Yolan seuraavalle linnulle, mutta tuomari käskikin kytkeä koiran. Tuomari syynäsin variksen ja kertoi, että se on ihan murskana. Rikottu, silvottu ja pilkottu koiran toimesta, luut mäsänä. 😅 Katsoin tuomaria ja hänen kädessä olevaa varista epäuskoisena. Mitä ihmettä, koira joka vielä huhtikuussa ei suostunut ottamaan mitään riistaa suuhun, nyt rikkookin linnun. Olo oli sillä hetkellä todella epäuskoinen. Tuomari totesi, että koe joudutaan valitettavasti nyt keskeyttämään, että kiitos ja näkemiin. Siihen loppui meidän taipumuskoe, ja NOU0 siis tulokseksi riistan rikkomisen vuoksi... Enpä olisi uskonut tällaista tapahtuvan mutta näitäkin sattuu, ennalta-arvaamattomia tilanteita, joille ei jälkeen päin voi oikein mitään. Itse asiassa en ole koskaan oikein edes tajunnut ajatella Yolan kanto-otetta, mutta sen verran kun sitä mietin, mielestäni se on ollut mielummin liian löysä kuin että se olisi ns. kovasuinen koira. Ehkä se oli niin innoissaan tai paneistunut koetilanteesta ja minun jännityksestä, ja sen takia leikitteli variksella sillä tavoin. Tällä kertaa siis näin. Katsotaan, ilmoitanko sitä enää uudelleen. Aluksikin ajattelin, että tämä on nyt ensimmäinen ja viimeinen kerta ja jos ei mene läpi niin se ei maata kaada, silloin myös itse koen, ettei Yolalla vaan ole sellaista noutajalle tyypillistä taipumusta riistan noutamiseen. Nyt koe jäi kuitenkin eri syystä kesken, joten ehkä täytyy arvioida tilanne uudelleen, kunhan tästä kokemuksesta toivumme. Mukavasti tuomari kuitenkin kirjoitti arvostelulomakkeeseen, "toimii ohjaajansa kanssa hienossa yhteistyössä" eli jotain hyvääkin kaikesta huolimatta.

Parin päivän päästä ajeltiin Lieksaan pari sataa kilometriä nollatulosta hakemaan. Jotain tapahtui paikkiksen ja yksilöliikkeiden välissä. Ehkä otin Yolan liian myöhään autosta valmistautumaan omaan suoritukseen, koska vielä paikallaolossa sen vire tuntui ihan hyvältä. Teki mielellään vaikka välillä kontakti putoilikin. Kuitenkin ennen meidän suoritusta jännitin (taas) todella paljon...

Paikallaolo siis meni hyvin, Yola istui hyvin, ei liikehtinyt, vaikka kisapaikalla oli tosi paljon ötököitä, joista osa koirista ottikin häiriötä. Tässä kohtaa tuomari sakotti jo tassun liikuttamisesta... Paikkiksen jälkeen otettiin yksittäisenä liikkeenä erikseen ruutu. Tämän tiesin menevän huonosti, koska ruudun paikka on Yolalle edelleen treeneissäkin ollut epäselvä. Joku sen opettamisessa on mennyt mönkään. Se kyllä lähtee innoissaan ruutuun, mutta siellä ollessaan alkaa haahuilla ja etsiä tötsiä, ja useimmiten parkkeeraa niiden taakse. Nytkin jäi etunauhan väärälle puolelle maahan, joten siitä heti alkuun nolla.

Sitten oli pieni tauko ennen loppuja liikkeitä, kun oltiin suoritusjärjestyksessä kolmansia. Avoimeen luokkaan oli siis ilmoitettu kuusi koiraa. Nollaputki jatkui kun seuraaminen meni nollille... Jätätti heti alussa niin paljon, että jouduin antamaan todella monta lisäkäskyä ja todella houkuttelemaan sitä seuraamaan. Ihan ymmärretävästi nolla tulikin, koska en muista yhtään hyvää seuruupätkää koko kuviosta. Seuraavaksi oli muistaakseni merkin kierto. Se taisi mennä tällä kertaa suht hyvin, eikä tuomarikaan tainnut huomata kun heilautin vasenta kättä sivulletulon merkiksi. Yola nimittäin meinasi jäädä taas merkin taakse, ainakin ennen käännöstä se hidasti vauhtia reilusti.

Liikkeestä seiso taisi mennä ihan ok, tuntui kyllä, että siinäkin seuraaminen jätätti. Liikkeestä maahan meni istumisen kautta ja annoin lisäkäskyn, siitä syystä nollille tämäkin. Hypyn (taas) kiersi. Luoksetulossa tuli, mutta hitaasti, joten siitä muistaakseni 6. Kaukot meni myös nollille koska liikkui yli oman mittansa, lisäksi teki myös todella nihkeästi vaihdot. Nouto meni ok, palautti vähän vinoon eteen ja ravasi palauttaessa, siitä 8. Loppujen lopuksi saatiin pisteitä kasaan 138 eli nollatulos. Ei oikein naurattanut, nyt myöskin fiilis oli tosi surkea, koska aiemmin nollien lisäksi koiralla on ollut kuitenkin intoa tehdä. Tästä tuli mieleen vain ensimmäinen tokokokeemme Oulussa, joka näytti myös siltä, ettei ikinä olla mitään treenattukaan.

Nyt en enää edes tiedä, mikä oli loppujen lopuksi perimmäinen syy. Toki tiesin, että kaikki liikkeet eivät olleet kasassa, mutta aivan tällaista tulosta en silti osannut odottaa. Olimme kyllä olleet edellisyön saaressa retkeilemässä, ja siihen päälle pitkä matkustusmatka kisapaikalle ja vähän huono virittely. Lisäksi, itselläni jännitys iski taas aivan hervottomana, ja totta kai se tarttuu koiraan. Luulen, että kaikkien näiden yhteissummana tämä tulos. En tiedä miten ihmeessä saan oman kisajännitykseni hillittyä... Siihen täytynee ottaa joku tehokuuri. Mitä kisarintamalle tulee, niin ei kai muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, unohtamatta kuitenkaan niitä onnistumisia!

Kisasuunnitelmia ja -pohdintoja

Tälle kesälle on kalenteriin muutama kisapäivämäärä lyöty lukkoon. Pari tokokoetta ja tänä kesänä olisi tarkoitus kisata ekaa kertaa rally-tokossa ja kokeilla niitä taippareita läpi. Laitoin myös hakemuksen Golden Ringin SM-tokojoukkueeseen ja viime viikolla selvisi, että olemme mukana joukkuessa toisena avoimen luokan koirakkona. Jän-nit-tä-vää, eikä aiheuta yhtään treenipaineita, ehei... Toisaalta, olen yrittänyt myös ajatella, että ei todellakaan treenata nyt pelkästään SM-kisoja varten vaan tokoa ylipäänsä. Onhan ne erityiset kisat ja en voi edes kuvitella, miten paljon siellä voi pientä ihmistä jännittää, mutta silti ne ovat kisat muiden joukossa ja tavoitteet samat kuin mihin tahansa muuhunkaan kokeeseen mentäessä.  Henkilökohtaisena tavoitteena on ennen kaikkea hyvä fiilis meidän yhteistyöstä ja että Yola tekisi asioita mielellään. Nyt siis tavoitteena kehittää tätä osa-aluetta ja pitää sitä yllä.

Taipumuskoe:

30.6 Kajaani

TOKO kisat AVO:

3.7 Lieksa

18.-19.8 TOKON SM Golden ringin joukkuekisa

21.8 Iisalmi

16.9 Muhos

Rally-toko ALO:

Heinäkuussa 15.7. Oulu

Syyskuussa 9.9 Kajaani

Kisajännitykseen saatiinkin mielestäni hyvä vinkki viime kertaisista möllikisoista. Jännitin rally-toko rataa ja se näkyi alkuun Yolan hitaana seuraamisena. Pitää vaan edelleen hyödyntää mielikuvaharjoitteita, eli ajatella ennen omaa suoritusta niitä hyviä hetkiä ja onnistumisia. Luottaa siihen, että koira kyllä toimii ja osaa, päästä sellaiseen omaan kisakuplaan ja haluta olla siellä. Kisamaisissa treeneissä tai oikeastaan treeneissä yleensäkin olen nyt keskittynyt vireenhallinta. Nyt olenkin tykännyt tosi paljon Yolan reagoinnista sosiaaliseen palkkaan. Olen ottanut temppuna pyörähtämisen ja sen jälkeen omien käsieni sivulle viemisen Yolalle merkiksi sosiaalisesta palkasta, ja yhdistänyt sen jälkeen vasta palkkapurkkiin tai leluun.

Tässä alla olevassa pätkässä hieman viime viikon treenejä, kun oltiin lomailemassa Posiolla.  Harjoiteltiin seuraamisen käännöksiä. Yolan mielentila tuntui tosi kivalta ja keskittyi todella siihen, mitä tehtiin. Ai että, kun aina näyttäis yhtä kivalta...

Treenit takkuilee...

Yolalla siis alkoi juoksu pari-kolme viikkoa sitten. Ennen juoksuja tokotreenit sujui joka kerta tosi hyvin. Vire treenatessa oli aika kiva ja Yola jaksoi tehdä onnistuneita toistoja ja kokeenomaisestikin harjoiteltiin. Nyt parilla viimeisellä kerralla meno on ollut aivan toista maata... Jo autosta hypätessä Yola on antanut rauhoittavia signaaleja, maan haistelua, pään kääntämistä pois... Yhtenä hyvänä esimerkkinä myös viikon takaiset möllikisat, jotka tuntuivat pitkästä aikaa aivan pohjanoteeraukselta. Itse olen myös ollut typerä, koska olen huonosta vireestä huolimatta jatkanut treenejä. Tilanteissa, joissa nään, että Yolalla kiinnostaa treenaminen yhtä paljon kuin kasa kiviä, pitäisi vain tehdä joku yksi helppo juttu ja yrittää leikillä saada treenit lopetettua kivaan tunnelmaan. Pitää yksinkertaisesti tauko, ja jatkaa toisena päivänä, uudella asenteella. Olen myös huomannut, kuinka uskomattoman helposti koira näkee, kun ilo on "tekaistua". Sanon koiralle 'Jee, tosi hyvin teit, jipii!', ja mielessäni ajattelen, että mikä hemmetti tässä nyt taas mättää. Jos koiran pään sisälle olisi joskus hauska päästä ja tietää, mitä siellä milloinkin liikkuu, niin olisi myös omankin. Miksi on niin vaikea lopettaa treenit kesken, kun tiedostaa, ettei tästä hyvää seuraa. Huonon treenin jälkeen tekee mieli heittää hanskat tiskiin.

Toisaalta tällaisten pohdintojen jälkeen sitä miettii myös, että jos treenaaminen ei tuntuisi miltään tai jos aina olisi vain onnistumisia, olisiko sekään oikein tai loppujen lopuksi enää hauskaa? Kai tämä(kin) harrastus vaan vaatii sekä niitä ylä- ja alamäkiä, eihän tässä muuten olisi mitään mieltä. Pitäisi keskittyä enemmän pieniin onnistumisiin ja iloita niistä saavutuksista joihin ollaan  jo päästy.

Eilen treenattiin Irenen ja hänen flattinsa Sarkan kanssa. Nyt olin suunnitellut, että teen Yolan kanssa ihan lyhyen treenin, sellaisen, missä se saa iloisena juosta ja tavoitteena pelkästään hyvä mieli. Eräästä tokotiimin koulutuksesta muistin käytännön vinkin, millä voi saada koiran mielenkiinnon heräämään ohjaajaa kohtaan treenikentällä. Juostaan koirasta pois päin ja avustaja pitää koiraa kiinni. Koiraa hetsataan ja innostetaan, kuiskutellaan, että mihin se mamma menee. Sitten ohjaaja kutsuu koiraa ja kun koira juoksee ohjaajan luo, pidetään kunnon bileet, eikä mikään ole maailmassa parempaa kuin leikkiminen ohjaajan kanssa... Tätä tehtiin Yolan kanssa myös Synnoven koulutuksessa syksyllä.  Eka kerta meni ihan hyvin, Yola juoksi aika kovaa minun luokse leikitin sitä. Tunsin kuitenkin, ettei se leikkinyt aivan tosissaan. Kokeiltiin uudestaan ja.. mitä tapahtuikaan. Yola hämmentyi ja juoksi alkuun minun luokse, mutta ei halunnut alkaa kunnolla leikkiin vaan juoksi onnellisena takaisin Irenen luokse... Siinä vaiheessa jo sanoin, että ei muuten onnistu. Kokeiltiin (kuitenkin! miksi?!) vielä kerran, jolloin menin nurkan taakse piiloon. Nyt Yola innostui, mutta juoksi minut löydettyään jälleen takaisin Irenen luokse. Sen jälkeen se alkoi taas rauhoittelemaan itseään haistelemalla ja korvat luimussa kerjäsi vain silittelyjä.

Tämän jälkeen pidettiin pieni pohtimistauko. Onneksi. onneksi en treenannut yksin koska nyt pääsi kunnolla nauramaan tilanteelle. Kuvittelet, että joku onnistuu, ja sitten kun kokeilet, kaikki meneekin aivan päin honkia... Sellaisessa tilanteessa ei voi muuta kun nauraa ja yrittää vaan keksiä mikä voisi ehkä auttaa seuraavalla kerralla. Näin jälkeenpäin myös mietin, olinko itse aivan täysillä mukana leikkimässä Yolan kanssa. Vai oliko oma tunnetilani jotenkin "väärä", ja Yola aisti sen... En tiedä. Tauon jälkeen kokeiltiin vielä vuoropalkkausta minun ja Irenen välillä. Yola siis juoksi meidän väliä, ja sai molemmilta nameja ja tästä se tykkäsi. Molemmat kehuttiin sitä ja sen jälkeen se juoksi hakemaan toiselta nameja. Tämä tuntui saavan siihen intoa ja Irenekin sanoi, että nyt näyttää siltä että Yola oikein hymyilee. Ja tähän pyrittiinkin, että koiralla olisi mukavaa. Lopetettiin sitten treeni siihen.

Lisäintoa näihin pettymyksiin ja treenien takkuiluun olen saanut kouluttajan hommista. Olen noin kerran viikossa vetänyt tottelevaisuustreenejä treenit Kainuun hurtilla.  Kouluttajajutut on ollut pitkäaikainen unelmani ja haluaisin oppia koko ajan lisää koirien kouluttamisesta. Mikä onkaan parempaa kuin nähdä erilaisia ja taas erilaisia koiria, ja soveltaa kaikkea oppimaansa muiden auttamiseen. Ihan supermukavaa!

Möllikisat

Tänään oli Kajaanilaisen yrityksen Aisti ja tunne Oy:n 1 vuotis-syntymäpäivät. Ohjelmassa oli mm. rally-tokon ja tokon möllikisat, joihin päätin osallistua, koska tämän päivän viralliset tokot Kuopiossa jäivät meidän osalta Yolan juoksun takia pois kuvioista.

Osallistuimme rally-tokon alokasluokkaan ja tokon avoimeen luokkaan. Rallyrata oli helppo, ainoastaan eteen istumisessa oli pientä muistikatkosta ilmassa, ja maahan menossa Yola ei mennyt kunnolla maahan, eli kyynärpäät jäivät ilmaan. Alkuun Yolan seuraaminen myös jätätti, koska olin niin jännittynyt ennen suoritusta. Loppua kohden seurasi hienosti. Saatiin epäviralliselta tuomarilta vinkkejä kisatilanteessa jännitykseen. Hän ehdotti ihan yksinkertaista hengitysharjoitusta, jonka voisi tehdä esim. aina ennen liikkeellelähtöä, jos tuntuu että jännitys pilaa koiran virettä.

Rally-tokon luokkien jälkeen jouduimme odottelemaan melko kauan vuoroamme tokon avoimeen luokkaan, johon ei oltu ilmoitettu muita koiria.  Jo ennen  meidän vuoroa Yolan vire oli, tai no, mitään virettä ei ollut. Yritin leikittää Yolaa, mutta se ei innostunut taisteluleikistä samalla tavalla kuin yleensä. Vein sen nurkan taakse kiinni ja menin piiloon ja palattuani takaisin Yola katsoi vain että, ai, sää tulit jo. Koetin tehdä temppuja ja hauskuuttaa sitä, mutta en saanut millään oikeaa mielentilaa sille. Tässä vaiheessa olin kuitenkin vielä toiveikas.

Kokeessa oli kaikki avoimen luokan liikkeet ruutua lukuunottamatta. Seuraamisen heti ensimmäisestä askeleessa seuraamisessa Yola jätätti tooodella paljon. Sain käskeä sitä monta kertaa ja kävelin itse paineistamalla sitä, eli tuijottamalla ja kyyristymällä itse koiraan päin. Käännökset taisi mennä ihan ok, mutta muuten ei ollut kehumista siinä. Liikkestä seiso oli hyvä, luoksetulo taas ihan katastrofi. Yleensä luoksetulo on ollut Yolan lempiliike ja se tulee nopeasti ja iloisesti luokse. Tällä kertaa kutsuessani, Yola vaan makasi paikoillaan ja kuono tuuleen suuntaan haisteli jotain todella mieletöntä tuoksua ilmassa... Käskin uudelleen ja sitten kyllä tuli mutta kiirettä ei näyttänyt olevan. Liikkestä maahan, jäi istumaan. Toisella käskyllä sitten meni hitaasti maahan. Kaukot menivät ihan todella jumiin, ei tehnyt lopulta yhtään vaihtoa kuin vasta aivan edessä ja tosi vahvalla käsimerkillä avustettuna... Hyppy, joka on ollut Yolan lemppari pitkän aikaa, meni myös mönkään, kiersi sen... Noudon teki ihan hyvin, mutta palautus tuli vinoon eteen. Merkille lähti toisella käskyllä ja tässä Yola jäi seisomaan merkille, koska se on jostain syystä alkanut tarjota merkille jäämistä. Olen harjoitellut merkille jättöä, kylläkin eri tötsällä ja tietysti eri käskyllä, mutta joku tässä liikkeessä on mennyt pilalle...

Melkoista kaaosta siis, ja niin kummallisia juttuja Yola teki, etten voinut kuin nauraa ja olla hämmentynyt. Kummallista kyllä, liikkeiden välit olivat oikein mielekkäitä ja Yola palkkautui sosiaalisesta palkasta tosi hyvin, jotain positiivistakin siis! 😂 Yhtä kokemusta taas rikkaampana ja ihan hyvä vaan, ettei päästy sinne Kuopion virallisiin kisoihin. Toki nyt päivä oli pitkä ja Yolan vire ehti odottelun myötä laskea mutta tässä vaiheessa on enää turha jossitella. Treenattavaa siis ainakin on. 

Möllitaipparit

Eilen oli vuorossa taipumuskoekurssin viimeinen kerta eli möllitaipparit. Porukka jaettiin kahteen ryhmään, kuten virallisissakin kokeissa usein tehdään. Mekin saatiin osallistumisoikeus, vaikka Yolalla olikin juoksut, näin ollen oltiin iltapäiväryhmän suoritusvuorossa viimeisinä. 

Päivä oli aurinkoinen mutta viileä ja melko tuulinen, ja ihan hyvä vaan, ettei ollut ainakaan liian kuuma. Kokeen alkua odotellessamme seuraamme liittyi myös kyykäärme, joka kylläkin poistui keskuudestamme yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin... Juuri edellisenä päivänä olin ehtinyt kehuskella, etten ole koskaan nähnyt käärmettä luonnossa. Tulipahan sekin päivä nyt koettua. 

Ennen meidän vuoroa käytin Yolan uimassa. Heitin sille damia ja se meni hienosti uimaan ja haki mielellään, palautti myös hyvin. Vuoroamme odotellessa, se vinkui välillä kärsimättömästi, joka on täysin uusi "taito". Hyvin rauhoittui kuitenkin silityksistä ja pienestä kävelystä. Itse ajattelen, että tuollainen, normaalisti alavireinen koira saa vähän kiihtyäkin tällaisessa tilanteessa, kunhan mielentila ei jää kuitenkaan päälle eikä näin häiritse keskittymistä itse tekemiseen. 

Koe alkoi oikeiden taippareiden tapaan vesityöllä. Ranta oli melko pehmeä ja nopeasti syvenevä. Heittolokin se hienosti katsoi, mutta käskyn saatuaan lähti vaeltamaan rannalla. Pari kertaa yritti mennä veteen, muttei uskaltanut, kun vesi syveni eikä Yola saanut etutassujaan pohjaan. Innostamalla se lopulta uskalsi ja haki ensimmäisen lokin. Toinen meni vähän jouhevammin, vaikka edelleen sitä sai rohkaista veteen menemisessä. Lopulta toinenkin lokki tuli rantaan asti ja molemmat melkein käteen saakka. Päästiin siis jatkamaan hakuruutuun, jonka sai suorittaa heti vesityön perään. 

Hakuruutuun Yola lähti mielellään. Aluksi vähän epäröin, ottaako se varista ilman rohkaisua suuhun ollenkaan. Kuitenkin variksen löydettyään, se nosti oma-aloitteisesti ja lähti reippaasti tuomaan sitä minulle. Yhden vaakun kohdalla se taisi ensin tehdä heiton siivestä riepotellen, mutta sitten käskyllä otti uudestaan suuhun ja palautti nätisti. Viimeinen varis vähän jännitti, kun se oli kauempana tiheän kuusikon takana, mutta luotin Yolan laajaan ja rauhalliseen hakuun ja lopulta kaikki viisi varista tuli käteen asti. Hakuruutu meni siis tosi hienosti. Eri suuntiin lähettäminen onnistui aika hyvin. Myöskään juoksu ei sekoittanut sen päätä, vaan se jaksoi hienosti keskittyä tekemiseen. Saatiin siis jatkaa viimeiseen vaiheeseen eli jäljelle. 

Siirryttiin jäljestysosuudelle ja mietin, että mitenhän tässä mahtaa käydä, kun oltiin kerran aikaisemmin vaan jälki tehty... Viime kerralla se meni aika kivasti, mutta nyt tosiaan kelin puolesta tuuli oli voimakas ja kania Yola ei ollut taas moneen viikkoon nähnytkään. Lähetin sen jäljelle ja Yola lähti tosi hienosti suoraan jälkeä pitkin hyvällä vauhdilla. Loppusuoralla se taisi tehdä jonkin pienen hupimutkan, mutta sitten pysähtyi kanille, kutsuin ja se lähti alkuun hyvin tuomaan kania. Kaksi kertaa se kuitenkin pudotti, mutta innostamalla nosti kanin uudestaan. Ei tarvinnut kuitenkaan lähteä sitä vastaan ja lopulta se toi kanin käteen asti. Vautsi mikä koira! En olisi ikinä uskonut, että oltaisiin tässä pisteessä joskus, kun pari kuukautta sitten tuo koira ei suostunut edes vilkaisemaankaan riistaa. Tuomari kehui rauhallista työskentelyä ja oli sitä mieltä, että valmis koira ja ei muuta kun virallisiin taipumuskokeisiin. Olen edelleenkin itse mykistynyt, Yola on aivan kuin eri koira! Kainuun noutajat järjestää kesäkuun lopussa taipparikokeen Kajaanissa. Ehkä uskaltaudun sitten kuitenkin laittamaan sen ilmon menemään... 

Möllitaipparit onnistuneesti läpi!!!