torstai 1. kesäkuuta 2017

Näyttelykuulumisia



Ollaan käyty näyttelyissä säännöllisen epäsäännöllisesti. Viime aikoina Yola on palkittu lähes joka kerta laatumaininnalla erinomainen ja pariin otteeseen sijoittunut avoimessa luokassa. Eräs viime kesän kohokohta olikin Oulun kansainvälinen näyttely, jossa Yola ylsi oman luokkansa ensimmäiseksi isosta joukosta kauniita kultaisianoutajia.

Onpa sieltä pari kertaa tuotu kotiintulijaisina myös se vaaleanpunainen sertifikaatinarvoinen ruusuke. Kultaisissanoutajissa taso on tosi korkealla ja pelkästään hyvä laatuarvostelu on omasta mielestäni huippujuttu. Sitten tietysti kilpailuluokassa sijoittuminen on vain iso plussaa. Mitään tavoitteita näyttelyiden suhteen ei olla asetettu. Luulen, että jatkossa tulen ilmoittamaan Yolaa ryhmänäyttelyihin ja lähellä oleviin isompiin näyttelyihin.

Pidän koiranäyttelyiden tunnelmasta ja tykkään katsella kauniita, hyvin esiintyviä koiria. Oman koiran kanssa on mukava käydä näyttelyissä ihan vaan edellä mainittujenkin asioiden vuoksi. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti