Pitkästä aikaa taas jotain juttua tänne blogin puolelle. Ollaan asettauduttu Yolan kanssa taas tänne kaupunkiin kesän jälkeen. Kyllähän sen koirasta huomaa, kuinka helposti se turhautuu kun koko kesän on saanut juosta vapaana, uida ja temmeltää. Enpä muista kertaakaan kesän aikana nähneeni Yolan ravaavan sisällä ympäriinsä oma vaaleanpunainen ankka suussa. Koko kesän Yola sai juosta sydämensä kyllyydestä ulkona ja sisälle se tuli vaan kuumalla ilmalla vilvoittelemaan tai nukkumaan. Nyt Yolalla on ollut myös juoksu joka on sekoittanut sen pientä päätä sekin.
Tokoa me ollaan treenattu jonkin verran. Juoksun aikana pidin totaalisen tauon koska koiran ajatukset selvästikin olivat jossain ihan muualla. Eilen pakkasin repun ja lähdimme läheiselle puistoalueelle harjoittelemaan. Puistossa oli hyviä häiriötekijöitä. Eri-ikäisiä ihmisiä käveli ohi, pyöräilijöitä ja muutama koirakin. Tuollaiset häiriöt ovat Yolalle kuitenkin jo ihan perusjuttuja, ei se kiinnostu muista koirista niinkään, ihmisistä puhumattakaan. Pidän sitä täällä kaupungissa lähes koko ajan irti , joten se on tottunut että minä olen se jonka kanssa ulkoillaan ja jota kuunnellaan. Välillä ajattelen onnessani miten ihanaa ja helppoa on elää ja ulkoilla koiran kanssa jonka voi päästää juoksemaan missä tilanteessa tahansa, ja ottaen huomioon vielä senkin miten nuori tuo pikkuinen lurppakorva on.
Harjoiteltiin siis eilen aluksi seuraamista kytkettynä. Se onkin jäänyt vähemmälle, koska olen aina treenannut siten että koira on irti koko ajan. Nyt aloitin kytkettynä ja Yola pysyi hyvin omalla paikallaan. Yola on vaan ruvennut hieman vääntyilemään vinoon seuraamisessa. Sen takia otin pitkästä aikaa mukaan naksuttimen. Ja hyvä päätös, Yolan korvat olivat samantien "naksutinmoodissa", ja pian se huomasi että haen palkkaamisella sille suorempaa seuraamisasentoa. Sitten huomasinkin jo pitää tauon.
Lopuksi otin vielä pari luoksetuloa ja palkkasin hankkimallani treenipatukalla, toimii! Koiraan saa ihan eri vireen taisteluleikeillä ja varsinkin luoksetulo on paljon vauhdikkaampi. Sitten vielä muutama liikkeestä maahan ja seiso ja treenit seis, jäi tosi hyvä mieli.
Fiilis oli niinkin hyvä että aloin miettiä ihan tosissani lokakuisia toko-kisoja Oulussa. Uskaltaisikohan sitä? No, kerta se on ensimmäinenkin. En tiedä, olisi vaan hyvä päästä treenaamaan isommassa porukassa, vieraiden koirienkin kanssa. Katri on luvannut avustaa meitä kun olen kertonut että hinkkaan yksikseni liikkeitä ja ei edistystä tapahdu. Jospa pian päästäisiin Katrin oppiin ja se ensimmäinen kisailmottautuminenkin lähtisi postiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti