sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Tokotreenipäivitys

Tokotreeneissä on ollut viime aikoina mukavasti intoa ja virettä. Esimerkiksi seuraaminen, joka oli jossain vaiheessa huonoin ja eniten virettä laskeva liike, on tällä hetkellä ehkä kaikista mukavin ja päinvastoin virettä nostattava liike! Tässä huomaa erittäin hyvin sen, että sitä saat mitä vahvistat. Ollaan treenattu seuraamista paljon ja hyvässä mielentilassa ja nyt se sujuu tosi kivasti. Nyt kevättä ajatellen olen päivittänyt treenisuunnitelman tavoitteellisemmaksi, kevään ja kesän kisoja silmällä pitäen.

Kaukoja ollaan treenattu ihan ns. olohuonetreeneissä paljon. Olen päättänyt sinnikkäästi pidättäytyä etujalkakaukoissa, koska istumisen Yola tekee luontevasti tuomalla takapuolen etujalkoja kohti ja maahanmeno on kaikilla tavoilla Yolalle nyt se kompastuskivi ja hankala. Olen siis opettanut käytännössä maahan menon uudestaan. Sivulla ollessa Yola osaa jo melko kivasti "peru"-käskyn, eli etujalat paikoillaan ja takapää heitetään taakse. Itse kaukovaihdossa eli Yolan ollessa edessäni, se välillä empii mutta parempia toistoja tulee pikku hiljaa koko ajan enemmän ja enemmän. Tekniikkaa siis paljon tähän osioon.

Tunnarissa ollaan päästy myös eteenpäin. Otin avuksi ritilän ja sen avulla Yola on ehkä viimein ymmärtänyt, että myös näkyvillä olevia kapuloita voi ja kannattaa haistella. Eli nenäkosketuksella merkkaaminen ritilän läpi onnistuu jo kivasti neljällä tai kuudella kapulalla. 

Ruutu on ollut tauolla, koska Yola on alkanut ennakoida pysähtymistä. Siihen saatiin loppusyksyn tokokurssilta vinkki siirtää paikka eli kosketusalusta ruudun takaosaan. Itse olen vienyt sen aina ruudun keskelle. Sitä ollaan otettu muutamia kertoja, mutta pitäisi varmaan jatkaa vielä kosketusalustalla ja vahvistaa vaan sitä, koska kuitenkin kosketusalustan poistamisen jälkeen Yola etsii paikkaa edelleen... TAI ongelma onkin siinä, etten ole vahvistanut ruudussa seisomista tarpeeksi eli se ei koe, että ruudussa seisominen (ilman kosketusalustaa) on kannattavaa, eli pitänee vahvistaa enemmän ehkä kuitenkin sitä?

Merkin kiertoa ollaan otettu myös paljon, se sujuu satunnaisesti. Lyhyeltä matkalta kierto on ok, mutta merkin bongaus on välillä mitä on. Eli kokonaisuudessaan tämä vielä epävarma. Välillä kiertää hyvin, välillä haluaa tuoda merkin tai pysähtyä sen taakse. 

Seuraamisessa kierrokset nousee (joka Yolan kohdalla on siis vain hyvä asia).  Vähän Yola meinaa kääntyö ulospäin eli perusasennot tulee helposti vinoon. Luoksetulon stoppeja ollaan otettu satunnaisesti, niihin tarvisi vielä vauhtia ja aksaputken kanssa ollaan tehty niitä, toimii tällä erää aivan hyvin. Hyppyä treenattu aina kun mahdollisuus, edelleenkin ekan kiertää helposti... Tässä olen yrittänyt vain lähettää sitä hypylle eri kulmista ja palkata isosti aina kun edes hyppää. Noudon palautus tulee myös välillä vinoon, siihen ollaan tehty myös tehotreeniä. Jäävissä maahanmeno on edelleen surkea ja hidas, tähän olen yrittänyt ottaa nyt kriteerinä leuan maahan viemisen, mutta silti se on hidas. En tiedä mitä sen kanssa teen. Seisominen on ihan hyvä, mutta siihenkin tarvitsisi paremman mielentilan eli ehkä enemmän yllätyspalkkoja?  

Varmoja liikkeitä ovat siis seuraaminen, paikkis, luoksetulo ja nouto (lukuunottamatta palautusta). Eli toisin sanoen treenattavaa on. 😆 Olen kuitenkin Yolan vireen ja oman treenimotivaationi suhteen optimistinen ja miettinyt kisoihin menoa seuraavasti 20.4 Kuopioon, 14.5 Iisalmeen, 2.6 Rovaniemelle ja 8.6 Muhokselle? Katsotaan mihin meidän rahkeet ja treeni-innostus riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti