lauantai 5. tammikuuta 2019

Mietteitä vuodelle 2019

Viime vuoden alussa en tainnut (ainakaan täällä blogin puolella) asettaa mitään "virallisia" tavoitteita vuodelle 2018. Kuitenkin aloitimme uuden lajin, rally-tokon, sekä treenasimme taippareihin ahkerasti. Rallyssä startattiin loppuvuodesta jo avoimessa luokassa ja saatiin kaksi hyväksyttyä tulosta. Yola oppi myös noutamaan innokkaasti riistaa (kyllä vain, kuuden vuoden iässä 😅), mutta taipparit eivät ikävä kyllä menneet läpi kun niitä kertaalleen päästiin yrittämään.

Itse aloitin kesällä Kainuun Hurtilla kouluttajana ja vedin säännöllisen epäsäännöllisesti tottelevaisuuskoulutuksia ja tuntui, että opin jo tuossa lyhyessä ajassa hurjasti lisää erilaisten koirien kouluttamisesta. Loppuvuodesta koulutin myös muutaman kerran rally-tokoakin tuuraajana ja sen jälkeen lupauduinkin jo VOI/MES ryhmän yhdeksi vakikouluttajaksi High Five Agility Team:lle. Loppuvuodesta osallistuimme vielä tokon ALO/AVO-tasoiselle kurssille Vuokatissa, josta saimme rutkasti lisää treeni-intoa ja toko-oppeja. Vuotemme Kajaanissa on ollut koiraharrastusten osalta siis hyvinkin aktiivinen.

Yola tokotreeneissä Vuokatin FunDog-areenalla. Kuva © Sari Korhonen
Kuva © Sari Korhonen

Tälle vuodelle tavoitteena on ehdottomasti jatkaa tokon ja rallyn treenikuvioita tavoitteellisesti. Rally-tokon osalta on tavoite päästä kilpailemaan jo tänä kesänä voittaja-luokassa ja syksyllä sitten mestariluokassa. Voittajaluokkaan vaaditaan vielä yksi hyväksytty tulos avoimesta luokasta ja se tulee helposti tämän kevään aikana. Oikean puolen seuraaminen vaatii eniten meillä panostamista, sillä haluan, että siitä tulee yhtä vahva kuin vasemman puolenkin seuraamisesta.

Tokossa tavoitteemme ovat hieman maltillisemmat. Jos saadaan avoimen luokan ykköstulos tänä vuonna jostakin kisasta, niin olen tyytyväinen. Ylempien luokkien liikkeitä olen harjoitellut ihan meidän molempien mielen virkistykseksi ja jos saadaan avoimesta luokasta ykkönen, miksei sitten voitaisi kokeilla sitä voittajaluokkaakin jossain vaiheessa. 

Taipparitreenejä varmasti myös tehdään, koska Yola tuntui olevan syksyllä ja loppukesästä ihan liekeissä kaikista riistatreeneistä. Mennään myös vielä kokeilemaan niitä taippareita, mikäli niitä järjestetään tässä lähellä. Tietenkin olisi kiva myös kokeilla jotain uutta lajia, esimerkiksi nose work kiinnostaa ja mejä myös. Yhtä hajuerottelun alkeiskurssia katsoinkin jo vähän sillä silmällä. Myös BH-koe voisi olla kiva saavutus ja siihen haluaisin Yolan kanssa myös harjoitella. Katsotaan, mitä vuosi 2019 tuo tullessaan!

Kuva © Sari Korhonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti