Yola

 

Kultainennoutaja
TK1 RTK1 Cream Star's Easy Love "Yola" (Poppe, Poppeliini, Lola, Yolo, HolaHola, Yoltsu, Yoltsukka)

s. 30.12.2011
Sukupuoli: narttu
Isä: Sunmist Solstorm
Emä: Cream Star's Beach Sunflower

Kyynärnivel: 0/0
Silmät: - (ei kuvattu)
Lonkat: A/A

Kasvattaja: Cream Stars, Liisa & Kirsi Pyykkö

14 kk


Sain ensimmäisen koirani, beagle Bellan, ollessani 10-vuotias. Bellan kanssa koiraharrastuksen aloitettuani hullaannuin koiriin ja niiden maailmaan täysin. Vanhempani ajattelivat, että koirat ovat vain nuoruuden ohimenevä villitys, joka laantuu aikanaan. Toisin kuitenkin kävi, mitä enemmän kuljin erilaisissa koiratapahtumissa ja mitä ihastuttavampia koiria näin, sitä enemmän "koirahulluus" voimistui. Näinpä myös unelma toisesta koirasta alkoi luonnollisesti kypsyä. Kierrellessäni koiranäyttelyitä istuin monet kerrat jonkin rotukehän laidalla valokuvaamassa ja ihastelemassa koiria. Kovin usein se rotukehä oli kultaistennoutajien kehä. Eräs kesä sain muutamaksi päiväksi hoitoon sukulaisteni kultaisennoutajan Bellan. Tämäkin Bella sulatti sydämeni täysin, se oli niin valloittava ja sydämellinen koira, luonteeltaan mitä ihanin. Silloin päätin, että tuollaisen koiran vielä joskus haluan. Ja se ajatus on pysynyt sellaisenaan näihin päiviin asti. Vanhempani olivat kuitenkin jyrkästi sitä mieltä, että kolmatta koiraa ei meidän perheeseen enää hankita. Joka päivä heidän vastalauseensa oli: "Sitten omaan kotiisi saat ottaa vaikka kymmenen koiraa".


Muutettuani kotoa pois ja opiskellessani ammattikoulussa päätin, että nyt olen valmis hankkimaan ikioman koiran. Kävin töissä opiskelujen ohessa, säästin rahaa ja päätin alkaa etsiskelemään pentua kevääksi 2012. Rotuakin mietin vielä ja mielessä kävi niin noutajat kuin erilaiset paimenkoiratkin. Halusin monipuolisen harrastuskoiran, luonteeltaan rauhallisen, mutta tarvittaessa aktiivisen ja kuitenkin ensimmäiseksi koiraksi suhteellisen helposti koulutettavissa olevan rodun. Päädyin lopulta kultaiseennoutajaan ja tähän päiväänkään mennessä en ole päätöstä katunut. Joulukuussa 2011 lähdimme perinteisesti Helsinkiin messukeskukseen koiranäyttelyyn Posion kennelkerhon järjestämällä linja-auto kyydillä. Matkalla juttelimme luonnollisesti koirista ja puheeksi tuli pentuhaaveeni. Olin kysellyt jo muutamalta kasvattajalta pentua, mutta mietin vielä. Aapaojan Marja-Liisahan ei sitten kauaa miettinytkään kun otti yhteyttä Pyykön Liisaan. Silloin sain tietää, että vuoden vaihteessa olisi pennut tulossa Cream Star's kenneliin Oulussa. Otin yhteyttä Liisaan, kerroin millaista pentua haen ja millainen koti pennulle olisi tarjolla. Parin viikon kuluttua pennut jo syntyivätkin ja tässä sitä nyt ollaan: vihdoin ja viimein suuri unelma on toteutunut.


Yolasta on kasvanut kaunis kultainennoutaja. Se on luonteeltaan melko herkkä ja pehmeä, mutta siltä löytyy kuitenkin mukavasti myös itseluottamusta. Yola on ystävällinen, tyypillinen noutaja eli kaikkien kaveri, erityisesti ihmisiä se rakastaa. Toisten koirien kanssa Yolalla ei ole koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia. Yksi iso arkipäiväinen ongelma on Yolalla ilmennyt alustaherkkyys, joka näkyy erityisesti liukkailla ja kiiltävillä pinnoilla liukasteluna. Uimaintoa  löytyy ja vanhemmalla iällä Yola on oppinut noutamaan riistaakin.



Olemme treenanneet tokoa kisoihin tähtäävässä ryhmässä, kylläkin vasta vuodesta 2015 alkaen. Tokossa olemme kilpailleetkin ja Yolalla on alokasluokan koulutustunnus. Aloitimme myös syksyllä 2016 agilityn ja talvella 2018 rally-tokon. Agilityn lopetimme, koska Yolalla ilmeni ontumista ja rimojen pudottelua. Yola on ensimmäinen "oikea harrastuskoira", joka on opettanut erityisesti koirien kouluttamisesta minulle paljon. Sen kanssa ollaan opittu  monta asiaa kantapään kautta, mutta toisaalta tehty myös monia asioita hyvin ja onnistuneesti. Yola on minulle harrastuskaveri, mutta kuitenkin ennen kaikkea se on rakkaistakin rakkaampi lemmikki sekä tärkeä perheenjäsen.

Kesä 2014
Syksy 2018
 
 
Päivitetty 1.11.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti