lauantai 17. marraskuuta 2018

Treenikuulumisia



Viime viikkoina ollaan treenattu lähinnä rally-tokoa voittajaluokkaa ajatellen ja tokoa omaksi iloksi. Olen halunnut panostaa nyt tokossa vireeseen ja intoon, rallyssa taas vastaavasti tekniikkaan eli puolen vaihtoihin, käännöksiin ja oikean puolen seuraamiseen. 

Tokon osalta kirjaan nyt muistiin muutamia treenisuunnitelman peruspalikoita, jotka ovat nyt ensi kevään treenilistalla. Yksi ihan perusasia on perusasennon käsiapu. Se täytyy nyt viimeistään häivyttää pois. Olen ottanut nyt muutamia videoita treeneistä ja huomaan, että oma käsiapu on huomattavan iso ja ilman sitä Yola tulee sivulle vinoon. Eli nyt vahvistamaan sitä, että Yola tulee eri kulmista sivulle suoraan. Ruudun harjoittelussa ollaan otettu oikean paikan vahvistamista kosketusalustalla ja vauhtia siten, että ollaan tehty vaan pelkkää ruutuun juoksemista. Sen lisäksi kaukokäskyjen tehotreeniä on luvassa, eli sitä että liikeradoista saadaan sujuvat.

Olen vetänyt kertaalleen treenit High Five Agility Team:in rally-tokotreeneissä. Tarkoituksena on jatkaa näitä koulutusjuttuja myös Kainuun Hurtilla, kunhan omat tokokurssi saadaan saatettua loppuun. Ilmoittauduttiin hiljattain siis tokokurssille, joka järjestetään kuusi kertaa Vuokatin Fun Dog areenalla. Sieltä saadaan varmasti ainakin häiriö- ja liikkurointitreeniä sekä vähän ulkopuolisen ajatusta meidän tokokuvioista.

Muuten ollaan vaan oikeastaan lenkkeilty ja nautittu ulkoilmasta, ja Yola on lisäksi kasvatellut talviturkkiaan viime kesältä. Aion kyllä ensi kesänäkin käyttää trimmeriä samaan tarkoitukseen, sen verran vauhtia ja lisää liikettä sillä saatiin kuitenkin loppukesästä aikaan.