perjantai 15. toukokuuta 2015

Best In Show 1

Eilen käytiin Yolan kanssa Pohjois-Pohjanmaan kultaiset ry:n järjestämässä match show:ssa. Päästiin pitkästä aikaa kokeilemaan kehäkäyttäytymistä näyttelytauon jälkeen. Paikan päällä Yola oli aluksi tosi innoissaan mutta saatuaan haistella muutamaa koirakaveria, se lopulta makasikin levollisena vierellä


Lopulta Yola korjasi koko potin ja sijoittui Best In Show 1. Tuomarin kehui hyvää esittämistä ja esiintymistä, joka jatkui alusta loppuun asti. Toivotaan, että näistä seikoista olisi jatkossa etua myös tuolla virallisissa näyttelyissä... Huomenna lähdetään Rovaniemen ryhmänäyttelyyn, johon Yola on ilmoitettu avoimeen luokkaan. Sitä odotellessa!