sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Nometreenejä pikku pakkasessa

 
 
Tänään pääsin treenaamaan nomea hurmaavassa noutajajoukossa. Tapasin Kajaanin tamminäyttelyssä Minnan ja pääsin tutustumaan häneen ja hänen kolmeen ihastuttavaan kiharaan.

Kävimme alkuun pienen aamulenkin, jonka jälkeen tehtiin nometreenit jokaiselle haukulle. Yolan kanssa otettiin ihan perus markkeerausta, ykkös ja kakkostreenejä. Yola haki mielellään dameja, pito-otetta täytyy vielä harjoitella sekä innokkaampaa palautusta. Yolan vireen lasku näkyi myös noutotreeneissä. Lopuksi se alkoi palauttamaan dameja raavaamalla, vaikka lähtikin hyvällä vauhdilla noutamaan. Hienosti se kuitenkin toimi ja oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa treenaamaan noutojuttuja.

Minnan kiharat valloittivat sydämeni. Ihastun tuohon rotuun koko ajan enemmän ja enemmän. Myös Yola tuntui nauttivan samanhenkisestä lenkkiseurasta. Viikonloppuna Yola sai myös seuraa ystäväni kahdesta jackrusselinterrieristä. Vauhdikas viikonloppu siis karvakuonojen parissa.
 
Yolan russelikaverit Martta ja Tuju
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti